Hukkaan heitettyä

Lehtiartikkelit ja terveydenhuoltohenkilökunta ovat sitä mieltä, että suurin osa keskenmenoista vaan sattuu ja tapahtuu, eikä nille voi mitään. Ristiriitaista on, että toisaalla ollaan sitä mieltä, että raskaus on kokonaisuudessaan yhtä helvetin lottoarvontaa ja kaikki on sattuman kauppaa. Sitten toisaalla annetaan superniuhoja sääntöjä siitä, mitä kaikkea ei saa tehdä/syödä kun on raskaana, ettei vaan lisää keskenmenon riskiä. Epäloogisuuden multihuipentuma!

Koska raskaana olijoiden keskimääräinen ikä nousee syistä, jotka vaihtelevat naisten universaalista itsekkyydestä ympäristömyrkkyihin, myös keskenmenojen määrä väestötasolla tulee varmasti nousemaan. Mitä vanhemmat munasolut, sitä enemmän alkionkehitys menee puihin. Siksi keskenmenoihin tulisi mielestäni alkaa suhtautumaan enemmän hallittavina tapahtumina, eikä niin kuin kuin lottoon. Syitä keksin tässä muutaman:

Ajanhukka: Keskenmenoprosessi ja kesken mennyt raskaus vievät kuukausikaupalla aikaa. Hommaan tärvääntyy tehokasta peliaikaa, joka kaikki on poissa siitä hedelmällisyystiimalasin hiekasta. Riippuen keskenmenon hoitometodista ja sen kestosta, uutta raskautta ei parhaassakaan tapauksessa pääse yrittämään kuin kuukauden kuluttua tapahtuneesta, mutta useasti siihen vierinee useampi kuukausi. Elimistö voi olla raskauden jälkeen sekaisin ja hormonitoiminnan käynnistymistä saattaa joutua avittamaan lääkkeillä. Melko pitkätkin palautumisajat ovat nähtävästi aivan normaaleja. Kaikissa saamissani hoitoneuvoissa ja lappusissa toistuu ”odota X kuukautta”. Mitä vanhempi on raskaana oleva henkilö, kaikki riskit liittyen raskaana olemiseen, synnytykseen ja sikiön kehitykseen kasvavat joka kuukauden myötä. Siksi pitäisi panostaa siihen, että kun joku nyt on tehnyt sen valinnan, että haluaa raskaaksi ja lapsia, häntä tulisi kaikin neuvoin auttaa pääsemään tavoitteeseensa mahdollisimman nopeasti ilman turhia viiveitä.

Kustannukset: Rahaa palaa lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin. Yhteiskunnan näkökulmasta hoito on erityisen kallista, koska käynnit hoidetaan yleensä julkisen puolen päivystyksen kautta, jolloin hoitohenkilökunta on kustannuksiltaan kalleimmillaan. Minulle hoito maksoi hoitomaksuina (ylimääräiset yksityiset gyne-käynnit, poliklinikkamaksut ja lääkkeet) yhteensä n. 400€, mutta yhteiskunnalle varmaan kymmenen kertaa tuon. Työnantajalleni keskenmeno kustansi kolme suoraa sairauslomapäivää ja sen lisäksi viime viikkojen ajalta varmaan yhteenlaskettuna varmaan 5 työpäivän verran menetettyä työaikaa, joka asiaan liittyvän stressaamisen vuoksi meni minulta lähinnä nettiforumien selaamiseen ja muuhun yleiseen tehottomuuteen. Eli, noin neljäsosa yhden kuukauden työajasta. 

Elämänlaatu, yksilön ja perheen: Keskenmeno on ihan hemmetin ankeata. Tuntee itsensä aivan idiootiksi, kun on erehtynyt kuvittelemaan, että tulevaisuudessa odottaisi uudenlainen elämä ja rooli uuden ihmisen äitinä. Selvitellyt lastenvaunujen ja kantoliinojen hintoja. Googlaillut henkkamaukan mama-osaston vaatteita ja huolehtinut riittääkö nykyisessä asunnossa enää tila, sitten kun. Kunnes selviää, että ei tule mitään sitten kun -tilannetta. Homma on peruttu ja kaikki mitä olet suunnitellut, oli turhaa. Ja kuopasta pitäisi kaivautua nopeasti omin neuvoin ylös, takaisin elämään ja innostumaan siitä tavallisesta elämästä, jota oli ennen raskautta. Pitäisi tyytyä siihen ja repiä jotain iloa siitä. Vähemmästäkin iskee masennus.

Parisuhde kärsii, kun yhtäkkiä toiveikkaan tulevaisuuden sijasta pariskuntaa yhdistää tuska ja menetys. Pahimmassa tapauksessa tilanne pöllyttää esiin vanhoja traumoja parisuhteista ja omasta historiasta. ”Ehkä me ei ansaita lapsia.” ja ”Meitä ei ole tarkoitettu vanhemmiksi” ovat itsesyytösten klassikoita. Siinä tilanteessa, kun aletaan miettimään, että olikohan ne sun siittiöt, joiden takia homma meni vituiks, ollaan jo edistyneimmällä parisuhteenpilaamistasolla. Ja jos keskenmeno sattuu tilanteessa, jossa on jo olemassa lapsia, ei tilanne juhlaa heillekään ole. Jostain syystä lapsilla on erinomainen kyky etsiä syitä itsestään (vanhemmat erosivat, koska olin tuhma jne.) ja huolestua havaitsemastaan vanhempien tuskasta. Veikkaisin, että joku lapsi saattaa kokea riittämättömyyttä ja hylkäämisen tunnetta, jos vanhemmat vaan vuolaasti surevat kun eivät saaneet sitä uutta lasta ”aha, mä en siis ollut riittävästi ja siksi ne haluaa uuden”.

Tulevaisuus ja tulevat raskaudet: Keskenmenotaustan omaavat naiset käyttävät seuraavissa raskauksissa enemmän terveydenhuollon palveluita, kuten alkuraskauden ultraäänitutkimuksia. Ymmärrettävistä syistä keskenmenon jälkeen moni ei pysty suhtautumaan kovin rauhallisesti tilanteisiin, jossa esim. tulee pientä vuotoa ja neuvolan täti puhelimessa koittaa väittää sen olevan ihan tavanomaista alkuraskaudessa eikä välttämättä ole merkki mistään vaarallisesta. Keskenmenon jo aiemmin kokenut ei ole kiinnostunut odottelemaan paria viikkoa ja seuraamaan tilannetta, koska tämä pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että odotellessaan kantaa jo kuollutta sikiötä sisällään. Kokemuksen hirveyden tietäessään, sitä haluaa varmasti vältellä hinnalla millä hyvänsä. Aiheeseen perehtymäni perusteella vaikuttaa, että keskenmenon kokeneilla on useammin koko raskauden kestävää epävarmuutta onnistumisesta ja pelkoa uudesta keskenmenosta. Pahimmassa tapauksessa homma voi johtaa kiintymysongelmiin sitten joskus, kun vauvan saa lopulta syliin.

Uskon, että jos keskenmenojen aiheuttama harmi ja haitta nostettaisiin esiin ja laskettaisiin sille kokonaisuudelle euromääräinen kulu, alkaisi yhteiskuntaa kiinnostamaan asian parempi hoito ja jopa keskenmenojen ennaltaehkäisy.