Back in the game. Olin varautunut yrittämään raskautta vuoden loppuun asti huolestumatta tuloksista. Tilanne kääntyi kuitenkin hyvin nopeasti muutama viikko sitten, kun tikkuun tuli kaksi viivaa. Hämmentävää, että kuukausien jälkeen, kärsittyäni tilanteesta, joka käytännössä esti raskaaksi tulemisen täysin, kyseisen tilanteen hoitamisen jälkeen tärppi tärähti lähes samantien. Tästä satumaisesta tuurista arpajaisissa olen loputtoman kiitollinen. Keskenmenon jälkeen ”ainakin tiedät että pystyt tulemaan raskaaksi”-kommentti ei paljon lämmittänyt, mutta nyt on oikeasti tietoa siitä, että itse hedelmöittyminen ja raskauden käynnistyminen ei ole tulosten valossa minulle se vaikea paikka.

Onnistuminen, menetyksen jälkeen. Ensimmäisen raskauden alussa noin vuosi sitten olin toiveikas ja ehdin muutaman viikon aikana miettiä vauvan nimeä, äitiyslomaa, hankittavia tarvikkeita ja vaatteita, yms. mitä kaikkea nyt raskaushuumassa oleva nainen voikaan tehdä. Nyt elämäni on täyttänyt pelko, epäusko, epätoivo, hermostuneisuus ja kyynisyys. Lähes suutuin, kun ystävä jolle jouduin paljastamaan asian, alkoi hössöttää vauvatarvikkeista, joita voisin saada hänen puolivuotiaalta vauvalta kierrätyksenä. Tiedän, että on mahdollista, että ennen ensi kesän alkua olen äiti, mutten osaa uskoa siihen. Varaudun koko ajan uuteen menetykseen. Elän elämääni päivä kerrallaan, ja aika kuluu tuskaisen hitaasti. Viimeksi näillä päivillä sikiö lakkasi kehittymästä. Siksi tänään olen erityisen oudossa tilassa. Alkuraskauden aikana on joinakin päivinä ilmennyt pientä rusehtavaa tiputteluvuotoa, mikä on pelästyttänyt minut aivan ahdistuksen partaalle. Vaikka näillä viikoilla tiputtelu on tuikitavallista, en pysty luottamaan, että juuri minun kohdallani se ei tarkoittaisi mitään pahaa.

Entä jos kuitenkin kaikki onnistuu. Ei jokainen tunti päivässä ole pelkäämistä. Olen ollut melko pahoinvoiva plussatestistä saakka ja muutenkin oireet ovat vahvat. Viimeksi oireiden laantuminen liittyi keskenmenoon joten seuraan tuntemuksiani jatkuvasti. Käytännössä puristelen tissejäni koko ajan (myös julkisella paikalla, takin tai villatakin alla) testatakseni, ovatko ne edelleen kipeät. Laiminlyön aamupahoinvoinnin välttämisen vinkit (”syö jotain pientä jo ennen kuin nouset sängystä”) vain testatakseni joka aamu, oksettaako minua tänäänkin. Kunnes toisin todistetaan, olen raskaana.

En vielä uskalla uskaltaa. En ole varannut neuvolaa. En ole varannut alkuraskauden ultraa. Meinasin jo ilmoittautua harrastusporukan ulkomaanreissulle, joka on ensi vuonna n. kuukausi lasketun aikani jälkeen. Lääkärini soitti muissa asioissa, ja kun paljastin, että olen vähäsen raskaana, hän alkoi puhumaan yhden peruslääkitykseni tilanteesta ja että toisella kolmanneksella sitä olisi tarpeen muuttaa. Vatvoi asiaa vaikka kuinka, kunnes totesin, että en pysty keskittymään mihinkään tuollaisiin asioihin ennen kuin minulla on varmuutta siitä, että edes olen oikeasti raskaana, joten palataan loppuvuodesta asiaan. Sinne tuntuu olevan vielä ainakin tuhat vuotta aikaa.