3kk neuvola

Tänään kävimme 3kk neuvolassa. Oma neuvolamme on kiinni nyt heinäkuun, joten jouduimme matkaamaan Muotialan neuvolaan. Tämänkin neuvolan tilat olivat viihtyisät ja hieman isommat kuin omamme. Olimme jo hyvissä ajoin odottamassa (Kiisu usein nukkuu matkat ja tahtoo herätessään syödä tai tulee kiukkuiseksi.) Nyt hän heräilikin, eikä heti halunnut syödä ja edellinen käviä ei ollut tullut, joten pääsimmekin vastaanotolle jo 15minuuttia aiemmin. 

Vastaanotolla käytiin normaalit kuulumiset ja kerrattiin vähän mitä on aiemmin puhuttu ja käyty läpi. Seuraavaksi katsottiin miten ollaan kehitytty. Myös tämä, kuten jokainen aikaisempikin, neuvolantäti kehui heti neidin ihoa ja ihmetteli miten hän kannattelee päätään jo ihan ylhäällä ilman mitään ongelmia. Mororefleksi vielä löytyi ja katseella osattiin hienosti seurata helistintä, vaikka värikkäät nallejulisteet meinasivatkin välillä häiritä keskittymistä. 

studio_20160718_142015.jpg

Tyttö oli hyvin kasvanut, painoa oli tullut 1115g lisää kuukaudessa, nyt paino siis 6585g (3950g) ja pituuttakin jo 60,2 cm (50 cm). Kehui kasvua ja kannusti jatkamaan täysimetyksellä eteenpäin. 

Itseäni pelotti miten pieni reagoi rokotuspistoksiin, joita tuli kaksi kappaletta, yksi kumpaankin reiteen. Ensin annettiin rotavirusrokotteen toisen osa suun kautta ja sehän meni yhtä helposti kuin viimeksikin. Rokotuksia varten jouduin kääntämään vauvan kylkimakuulle syliini ja pitämään kiinni käsistä ja jalkaa suorassa, tästähän Kira ei yhtään pitänyt vaan alkoi itkeä jo ennen pistosta. Rokotteen laitto ei pikkuista haitannut, ainoastaan kiinni pitäminen ja rauhoittuikin sekä aloitti naureskelun heti kun nostin hänet takaisin pystyyn. 

received_10154247359323592.jpeg

Kyllä on huojentunut äiti kun tietää, että kasvetaan ja kehitytään hyvin. Meillä on valmiina särkylääke jos rokotuksista tulee jotain, mutta ainakaan vielä ei olla muuta kuin nukuttu ja syöty. 

Hyvinvointi Terveys Lapset Vanhemmuus

Viikon asut

Ajattelin ruveta tekeen joka viikko viikon asu-postauksen. Ajatus vasta tuli joten kuvat ovat huonoja puhelinkuvia. Yritän kuitenkin parantaa viikko viikolta. 

1

Maanantaina päällä oli babyshowerlahjaksi saatu paita ja haalarisetti: Staccato. 

2

Tämä asu onkin täällä jo ollut synttäripostauksess, mutta tässä näkyy myös sukkahousut.

Mekko: NALLE Sukkahousut: HelloKitty Panta: Ipanaiset

3

Keskiviikona mummu tuli katsomaan ja päästiin syleilemään oikein kunnolla.

Nallebody: NameIt Housut: Tutta

4

Torstaita vietettiin ihan kotona ystävysten kesken ja käytiin kävelyillä.

Body: HelloKitty Housut: H&M 

5

Perjantai oli itkupäivä, eikä yöllä nukuttu kunnolla. Onneksi unta otettiin takaisin päivällä.

Iloinen eläin ja hedelmä kuosinen body: Vendi Baby

img_20160717_210144_0.jpg

Lauantaina juhlittiin kolme kuukautispäivää auringon paisteessa mummolassa.

Pöllöbody: Newbie Haaremihousut: Newbie Sukat: Bamse

img_20160717_210256_0.jpg

Tänään sunnuntaina käytiin vaarilla hakemassa lontoon tuliaisia. Olivat joutuneet ottamaan toisen laukkupaikan vauvan tuliaisia varten. Kiisu sai prinsessa-pyjaman, käsintehdyn villapaidan, Karhuherra Paddington-nallen ja hupparin. Sain myös teetä ja karkkia.

Kirahvibody: H&M Sateenkaarihousut: Baby by Lindex Sukat: Bamse

 

Lupaan parantaa viikko viikolta laatua ja vaatteita. Mutta kehitytään yhdessä ja otan ideoita vastaan. Huomenna onkin 3kk neuvola,joten siitä tulee myöhemmin uusi postaus.

Hyvää yötä -m

toim.huom. Päivitys on julkaistu maanantaina, koska jostain syystä sunnuntaina kirjoituksen lähetys ei onnistunut. 

Muoti Lapset Lasten tyyli Päivän tyyli