Nimensynty
Vauvalle antamaamme nimeä on kehuttu useista eri suunnista, mutta eilen minulta kysyttiin lisäksi, miten päädyimme nimeen.
Sukunimi tulee tietenkin isältään, kuten myös Lumi, mutta Kira ja Aurora ovat minun keksimiäni. Jo ennen kuin aloimme odottamaan vauvaa, näin yksi yö unta pienestä tytöstä nimelta Kira Aurora, uni oli todella todentuntuinen ja nimi iskostui mieleeni. Kun sitten saimme rakenneultrassa tietää vauvan olevan tyttö, tiesin, mikä nimeksi tulisi (tietenkin sillä varauksella, että jos se ei sovikaan yhtään tai pieni näyttääkin ihan täysin joltain muulta). Lisäksi pappani, joka oli minulle todella läheinen, nimi oli Kari, joten sopi täydellisesti myös hänen muistolleen.
N ei ollut aluksi ihan vakuuttunut nimestä ja vietimmekin pitkään ennen ja jälkeen synnytyksen miettien vaihtoehtoja, joita oli mm. Inna/Iina, Lara, Vanessa, muttei mikään näistä kuitenkaan tuntunut niin hyvältä.
Mutta mitä sitten Kira tarkoittaa; Kira on suomalaisen Kiiran ruotsalainen/venäläinen kirjoitusmuoto ja tulee nimestä Kyra, myös irlantilaisesta alkuperästä puhutaan nimen yhteydessä. Nimipäivä on Kiiran päivänä ruotsalaisen kalenterin mukaan 12.8, ortodoksisessa kalenterissa taasen 28.2. Kirahan lisättiin ruotsalaiseen kalenteriin vasta 2015. Nimen merkityksiä taasen löytyy monia erilaisia riippuen mistä katsoo. Kira, Kiira, Kyra,Cyra juontuvat miehen nimestä Cyrus. Kreikan kielessä Kyros, joka taas tulee persialaisesta nimestä Kûrush ja tarkoittaa kauaskatseista, sekä nuorta tai persialaisesta sanasta khur=aurinko. Toisaalla taas kerrotaan nimen tarkoittavan Kreikan Kyrene eli naista Kyreniasta (kreikkalainen antiikin ajan siirtokunta Libyassa).
Tarinat kertovat myös 400-luvulla eläneestä Kira/Cyrasta, joka tunnetaan myös katolisessa sekä ortodoksisessa pyhymisluettelossa, tummahiuksisesta kristillisestä tytöstä, joka omisti elämänsä Jumalalle ja eli täysin vaiti koko vuoden helluntaita lukuunottamatta.
Muita merkityksiä: Hindi = Valonsäde; Japani = tappaja/palkkamurhaaja (kirakira = säihkyvää, kilmalteista); Egypti = ”like Ra” (Ra on egyptiläinen auringon jumala), Venäjä = Johtaja, rouva, Heprea = rakastettua, arvokasta, kallista
Tunnetut Kirat:
Kira Gluschkoff – Suomalainen muotivalokuvaaja
Kira Jääskeläinen – Suomalais-puolalainen dokumenttiohjaaja
Kira Kosonen – Suomalainen bloggaaja
Kira – Animehahmo Death note-sarjassa
Kira Reed – Amerikkalainen näyttelijä
Kira Auguste Viktoria Friederike – Preussin prinsessa
Kira Poutanen – Suomalainen kirjailija, kääntäjä, näyttelijä
Vielä loppuun 2 kk neuvolakuulumiset, painoa oli tullut hyvin 5470g ja pituus 56,6 cm. Niin se pieni vaan kasvaa. 2kk neuvola olikin ryhmäneuvola, jossa oli tähtimuskaritunti samassa. Käytiin lenkilläkin Babybjornin repussa Nextin pupuhaalari päällä. Tuo haalari on nyt melkein jo täydellisen kokoinen, mutta voi että kun sairaalasta tultiin ei kädet/jalat ylettynyt edes hihoihin/puntteihin..
Millaisia ajatuksia teissä nimi Kira tuottaa? 🙂