Aavikolla.

Atacaman aavikko. Surrealismi alkaa bussimatkalla San Pedroon, silmänkantamattomiin tälläista.

Tulin La Serenasta suoraan, mikä tarkoitti 16 tuntia bussissa. Ekat 10 meni nukkuessa, vikat kuusi nenä suhteellisen kiinni ikkunassa. Siitä lähtien onkin saanut olla kamera tanassa tauotta, eihän tällästä oo olemassakaan. Äärimmäinen kuivuus on saanut aikaan äärimmäistä kauneutta. Puhumattakaan siitä, että maiseman taustana hengailee TULIVUORIA. !!!! Ei, en ole tottunut niihin vielä vajaan viikon täällä oltuani, enkä tule tottumaankaan. Mutta sanottakoon, että oon aika fiiliksissä jo noista tulivuorista.

Fudiskenttä. Ei tuolla kukaan päivisin mitään pelannut, mutta monena yönä kyllä, kun kuljin tästä ohi kämpille.

San Pedrosta on mahdollista tehdä jos jonkinlaista kierrosta lähistön luonnonnähtävyyksiä ihmettelemään. Mä kävin itekseni Valle de la Lunassa pyörällä, josta seuraavat fotot.

Aika upeemakeesiisti paikka, mutta se pyöräretki… Tein klassisen virheen ja otin liian vähän vettä, minkä seurauksena meinasi usko loppua pahemman kerran. Lisämausteena huono tie ja ylämäkeä suurin osa, totta kai! Poispäin oli kyllä makeeta, aurinko oli jo laskenut ja ne tulivuoret punaisenpinkkejä ja udussa. Ah. Ja mieletön hiljaisuus lukuunottamatta jotain ulvontaa, mikä ainakin mun mielikuvituksessa oli kojootti. Kuvia ei ole, koska kamera kuoli.

Kivoja ihmisiä on löytynyt myös tästä kyläsestä! Nää on kiertäviä musikantteja, jotka tavattiin naapurin kanssa San Pedron keskusaukiolla yksi päivä. Jäätiin hengailemaan, ja yleisön pyynnöstä mä soitin ja lauloin niille Kolme cowboyta. Joo, se ainoa biisi minkä mä osaan kitaralla. Suht ontuen vedin, mutta ukkelit tykkäs. Siitä lähtien ollaankin hengailtu enemmän tai vähemmän, tää on niin pieni kylä että tuttuihin törmää joka nurkalla.

Mun kämpän pihalla. Keittiö! Itse en kyllä kokannut tuossa mitään mutta naapurit kai. Ja taustalla ne vuoret <3

Tänään aamulla oli ohjelmassa lisää pyöräilyä, tällä kertaa vähän paremmin varustautuneena. Satuin samaan aikaan San Pedroon Viian kanssa, suomiseuraa jee, joten päätettiin lähteä Laguna Cejarille yhdessä.

Laguna Cejar on suolajärvimuodostelma keskellä Atacaman suola-aavikkoa, ja aiiivan mieletön pastellinsävyissään. Bonuksena flamingoja. Yhdessä noista sai myös uida. Tai no kellua, efekti on sama kuin Kuolleessa meressä.

Huomenna Boliviassa!