Bolivia Peruuntui
EDIT: Ihan pakko vaihtaa postauksen nimi kun keskin ton… Say whaaat mika pun!
Vaikka mita on tapahtunut sitten San Pedrosta lahdon. Bolivia vaihtui mulla Peruun, kun kyllastyttiin Viian kanssa sahlaamaan olemattomien bussien kanssa, joilla meidan piti jatkaa Bolivian suola-aavikoille. Mutta hyva nain, kumpaakaan meista ei oikeastaan edes kiinnostanut ne aavikot tarpeeksi. Ainakaan tassa vaiheessa. Ja musta nyt on aina kiva muuttaa kurssia hetken mielijohteesta tai olosuhteiden siihen suuntaan vihjatessa; why push it kun ei ole pakko.
Talla hetkella bunkkailen Limassa, eli aika kivasti oon saanut taitettua kilometreja pohjoiseen. Vahan kylla liikaa lanteen siihen nahden etta mun pitais olla siella Trinidad ja Tobagossa parin viikon paasta, mutta oh well. Huomenissa olisi tiedossa taas 15 tunnin bussiplajays, maaranpaana Piura ja Mancora. Surffaamaan, vihdoinkin!! Lamminta, vihdoinkin!
Ensimmainen kosketus Perun bussitarjontaan saikaytti sen verran, etta siirryin hyodyntamaan vahan paremman (ja kalliimman) puljun palveluksia. Perun rajalta ekaan yopaikkaan Arequipaan matkasin bussilla, jonka kyydissa lievasti sanottuna vahan hirvitti. Mun viereinen ikkuna oli kiinni purkalla tai jollain vastaavalla, ja kuski ajoi kapeita vuoristoteita kuin hullu. Perun liikenne nyt on jokatapauksessa pahamaineisen kaaosmainen; voimassa ovat lahinna viidakon lait.
Ehka juuri siksi kontrasti taman ekan reissun ja sit Arequipa-Lima -vali sen paremman firman kyydissa olikin niin koominen. Jalkimmaisessa turvallisuusasiat kerrattiin matkan aluksi kymmenminuuttisen videon kera, ja turvavyon kayttamatta jattaminen kuulemma ilmoitettaisiin poliisille maaranpaassa, jos nyt oikein ymmarsin. Huvittavaa siina oli se, etta niissa ekan yhtion busseissa ei edes ollut mitaan turvavoita. Bussikomedian kiistaton paahenkilo oli kuitenkin Arequipa-Lima -bussin purseri. Kyseinen poika oli ihan mahdottoman tyytyvainen itseensa ja tyohonsa Perun arvostetuimmassa bussipuljussa, ja se nakyi ihan joka tavalla. Hanelle oli kunnia-asia puhua mulle englantia, ihan huolimatta siita etta oisin halunnut puhua espanjaa. Turistit eivat kuitenkaan voi osata espanjaa, lukenee heidan tyoohjeissaan.
No, hyvaa huolta han meista piti. Poika kavi aina kuuluttamassa korkealla aanellaan milloin mitakin, aamupalatarjoilun alkamista tai valietappia. Itse tarjoilu hoitui liian pienessa royheloisessa essussa, jota arvon purseri kaytti myos laukatessaan aina valilla suihkimassa jotain parfyymia tai ilmanraikastinta katonrajaan iloksemme. Matkustajille naytettiin myos elokuvia, hyvanmielen sellasia tottakai. Yksi kertoi Hachi-koirasta, jolle elokuvan kaikki henkilot toivottivat hyvaa huomenta/paivaa/yota aina kaupungilla tavatessaan. Hachi-rukan elama oli kuitenkin tuhoon tuomittu, mutten kerro miten, jos joku vaikka haluaa katsoa taman laatuelokuvan. (Ei, alkaa katsoko.)
Viimeinen silaus ylelliseen matkakokemukseeni oli viihdyttava bingo-ottelu, johon purseri meidat kaikki kutsui. Tassa vaiheessa mun pokka ei enaa pitanyt, vaan kieltaydyin kauniisti kiittaen.
Huomista reissua odotellessa! Oispa se sama purseri.