Green gloves
Tassa kohtaa voisin kirjoittaa Mancoran auringosta, Mindon pilvimetsista tai Kolumbian ylangoista. Tai ens sunnuntaina alkavasta Karibian purjehduksesta (jos tuulet on suotuisat, you never know).
Mutta koska mun reissu ei pohjimmiltaan kuitenkaan ole paikkojen nakemista tai asioiden kokemista, eika edes ihmisiin tutustumista (vaikka ihmiset on tahan mennessa isossa osassa olleetkin!), yritan nyt kirjoittaa muistiin vahan viimeaikaisia ajatuksia.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, ma tulin Etela-Amerikkaan hengittamaan. Olemaan. Pysahtymaan ja ajattelemaan. Vaikka mulla oli Suomessa kaikki hyvin ja olin tosi onnellinenkin, jotenkin tuntui etta missaan oman elamani kun on niin kiire koko ajan. Kaikki meni ihan putkeen ja asiat eteni jotenkin ihan omalla painollaan kirjoitusten jalkeen. Koulusta kivaan kesatyohon ja opiskelupaikka, tulevaisuus siis selvilla neljaksi vuodeksi eteenpain. Edelleen oon tosi iloinen kummastakin, mut asiat vaan tuntui tapahtuvan liian nopeasti. Ihan kun mun elama ois ollut se aamubussi jota juoksen kiinni. Ja jos siihen bussiin ehtii, ei ole itse ohjaamassa vaan taytyy vain istua kyydissa kun bussi huristelee sita maarattya reittiaan.
Vapaus. Oikeus itseensa ja elamaansa.
Vapaus on mulle talla hetkella tarkeimpia juttuja mita on. Olinko ma vapaa Suomessa? Periaatteessa joo. Oonko ma sen vapaampi taalla? Periaatteessa en, kaytannossa kylla. Kun on se tila ja kiirettomyys, on myos vapaus.
Samalla reissussa nain pitkaan oleminen saa mut tuntemaan itseni jotenkin irralliseksi. Kun saan vuoden Etela-Amerikassa, missaan vuoden Suomessa. Missaan vuoden mun rakkaiden elamasta, vaikka pidankin yhteytta kaikin voimin (eli aina kun netti sallii:D). Niin se vaan menee, kunnolla voi olla lasna vaan yhdessa paikassa, yhdessa ajassa.
En tieda sitten etta kuuluuko toi irrallisuus pakostikin tahan diiliin. Vaikka taa aika taalla on rajallinen taalla, en silti haluaisi ajatella etta taa on vaan vuoden loma mun elamasta ja etta naihin ihmisiin ja paikkoihin ei kannata satsata. Ei, haluan antaa kaiken ja saada kaiken myos taalla. Sitapaitsi on se aika Suomessakin rajallinen, vaikkei sita niin ajattele. On tietty aika vaikkapa lukiossa, tyopaikassa, yliopistossa, ja aina taytyy paastaa irti seka niista ihmisista etta rutiineista.
Kun oppis olemaan vaan nyt.