Unelias ja suloinen

…Uruguay. Suuria taivaita, selkeitä värejä. Taivaansinistä ja kirkkaan vihreää. Vaahtoava meri, ankarat kalliot. Suolainen tuuli kasvoilla ja hiekkaa joka paikassa. Toisaalta taas loputtomia ruohopeltoja, metsiä ja punaruskeita lehmiä. Ihmiset on aitoja ja hellyttävän luonnollisia. Tytöillä ruskeat hiukset lantiolle asti, juuri kenelläkään ei meikkiä ja kaikilla helmikorvikset. Ja hopeisia krusifiksejä. 

Kaupunki jonka nimi on Persikka. Hevosia joka paikassa.

Suomea Ankan kanssa ja espanjaa taas uudella murteella.

Suurin piirtein pari viikkoa me kierrettiin Uruguayn mantuja, melkeinpä koko ajan Ankan suuren uruguayperheen kanssa. Punte del Esten sateiset satamat, Aguas Dulcesin pikkukylä rannalla, Cabo Polonion hipit, Montevideon vanhakaupunki, Flores ja maatila sekä Colonia del Sacramenton rauniot. Paljon!

Ensimmäiset päivät näytti suurnpiirtein tältä. Tuli mieleen Marquezin Macondo, jatkuvassa sateessa on jotain tosi maagista ja unettavaa. Ainakin jos on lukenut sen Sadan vuoden yksinäisyyden. Aguas Dulces.

Aguas Dulcesissa me oltiin Ankan serkkujen, tädin ja sedän kanssa. Heillä on matkailuyritys, ja me tehtiin retkiä vaikka mihin lähiympäristön paikkoihin heidän bussillaan muiden lomalaisten kanssa. Yksi hurmaava kylänen oli Cabo Polonio, jonne mentiin hiekkateitä pitkin sellaisella jättimaasturilla; muuten sinne ei edes päässyt. Tai no olis varmaan pyörällä tai kävellen, mutta normiauto olis hukkunut sinne hiekkaan. Mut maasturin katolla matka taittui mukavasti, joskin hyppien!

Cabo Polonio on myös rannalla. Siellä asuu lähinnä koruja ja vaatteita tekevää vaihtoehtokansaa, käsittääkseni kylässä ei ole sähköäkään. Upea majakka kylläkin! En tiedä millä energialla sen valo sitten toimii… 

 

Merileijonia! Vai -lehmiä! Merisusia, jos suoraan lobo del marista kääntää. Ne kirkui ja huusi vaikka kuinka kovaan ääneen. Varmaan lauloivat kauniisti omasta mielestään.

Mä kiipesin sinne majakkaan, ja tältä näyttää Cabo Polonio lintuperspektiivistä. Aika randomisti kukin on majansa pystyttänyt tuohon niemelle.

Floresin maatilalla.

 

My take on the carnival oli Floresin versio aiheesta. Söppänä, viaton ja riehakas. Mielettömät ne rummut jotka tulee aina vikana, niin vaativa rytmi että vähintään jalan on pakko naputtaa mukana. Ja joka mamma ja lapsonen tanssii! Päätin myös että mä alan rumpaliksi kunhan palaan. Tai sit menen vaan takas Brasiliaan opettelemaan samban rytmit.

Viimeinen etappi ennen Buenos Airesiin lautalla seilaamista oli Colonia del Sacramento. Jotenkin tosi entisaikainen olo kaikkien niiden mukulakivien ja kauniiden kivitalojen keskellä.

Mun tuli niin ikävä takaisin merille. Veneien valot alkoivat näkyä horisontissa kun hämärtyi tarpeeksi, ja mulle tuli mieleen omat yövahtivuorot niitä valoja tunti toisensa perään seuratessa.

Pizzaa iltapalaksi! Vaihteeksi. Uruguayssa me syötiin lähinnä sitä pizzaa, tuntuu. Ja minkälaista pizzaa, voi taivahan vallat. Kalpenee kyllä Kotipizza ja Ylästön Muhis tälle mennen tullen. Nään vieläkin unia Floresin pizzasta. 

***

Dos semanas lindas en Uruguay. Con gente cariñosa, con paisejes preciosos. Es facil de entender por que Ankka siempre vuelve. Gracias y besos!