Venezuela otra vez!
Hello all!
Venezuelan matkailut tulevat paatokseen toista kertaa huomisiltana, jolloin matka jatkuu Brasiliaan, maagiseen Rio de Janeiroon. Oon aiiiika tapinoissani taalla!
Venezuela kohteli tallakin kertaa paaosin hyvin, suuresti taas ihanien ihmisten ansiosta. Tanskalaisseura rokkaa edelleen, paadyttiin reissaamaan melkeinpa kolme viikkoa yhdessa Nielsin kanssa. Joulun jalkeen yritettiin lahtea eri suuntiin, mutta paatettiin viettaa uusi vuosikin yhdessa. Uuden vuoden jalkeen sanottiin taas heipat, mutta parin paivan paasta todettiin etta mitas tassa rimpuilemaan, mehan ollaan kummatkin menossa Caracasiin, jatketaan yhdessa. Ja ma sain viettaa synttarini ihan oikean ystavan kanssa! Iloissani olin. Ollaan tehty Nielsin kanssa hulluja suunnitelmia takaisin Eurooppaan yhdessa purjehtimisesta. Katsellaan!
Synttareista puheen ollen, on varmaan aika taas julkaista kyseenalaista materiaalia mun kulinaristisista saavutuksista. Olin paattanyt syoda synttareinani kakkua, tuli vaikka mika eteen. Ja tulihan se, koko maasta on kaytannossa jauhot loppu. Ja sokeri. Ja kerma. Tassa tulos.
Kaytin jotain sampylajauhoja, joita onnistuttiin kaivamaan. Sokeri loytyi myos, mutta kermaa ei. Toi paalla oleva tohka on mansikkajogurttia. Valiin (raakoja ja pahoja:( ) banaaneja, mangoa, marenkia ja suklaamommoa (mommo. hehe.). Ja kynttila! Se me loydettiin uuden vuoden paikasta, kalastajakyla Santa Fe:sta ja paatettiin ottaa mukaan. Tai oikeastaan, me loydettiin keltainen kyna ja toi kynttila. Ma sain kynan ja Niels kynttilan, ja koska tavattiin uudestaan, mun kakku sai kyseisen kynttilan lainaan! Lisaksi Niels teki mulle jotain tanskalaista mansikkapuddinkia, jonka nimi on aiiiivan mahdoton lausua. Olen yrittanyt, lukuisia kertoja.
Caracas. Ma tulin tanne ihan tosi huonolla asenteella, olin vaan kuullut ja lukenut joka paikasta etta suuri, ruma ja vaarallinen kaupunki, turha kayda. Hmm! Ei ihan kylla matsaa mun kokemuksiin nuo adjektiivit. Caracas upeiden vihreiden vuorten ja kukkuloiden ymparoima ja itse kaupunki on taynna puistoja ja aukioita, taidetta ja propagandagraffiteja. Lisaksi ma ja Niels ollaan tavattu ihan alysiisteja tyyppeja, niinkun jo mainitsinkin.
Yksi naista siisteista vei meidat telttailemaan sinne vuorille. Jotenkin tuntuu etta naa mun vaellukset ja teltttailut on aina jotenkin tuhoon tuomittuja, ja niin tamakin tavallaan. Mut tavallaan, oon niin iloinen etta mentiin! Meidan opas ei nimittain osannut reittia yhtaan, ja jokaikinen ylamaki joka noustiin, tultiin alas. Ja jokaikinen risteys kaveltiin ensin sinne vaaraan suuntaan. Opas-siisti soitteli koko ajan kaverilleen joka tiesi reitin, mutta eihan siita mitaan tullut kun ei joka nyppylaa ja mutkaa voi selostaa puhelimitse. Nielsin yyberkalliista tanskalaisliittymasta tietty, meilla muilla ei ollut puhelimia saati saldoa. Niimpa kun taas loydettiin itsemme harhailemasta vuorilta pimean laskeutuessa ja matkaa ollessa jaljella viela ainakin puolitoista tuntia, me luovutettiin suosiolla ja tultiin pakettiauton takalavalla takaisin puoleenvaliin vuorta. Sielta sitten kaveltiin kiltisti leirintaalueelle, ja pystytettiin teltta katokseen. Ilta kului korttia pelatessa ja suklaata syodessa. Opas-siisti myos tiesi vaikka mita Skandinaviasta ja Suomesta ja on muuttamassa Islantiin muutaman kuukauden paasta. Tassa muutama kuva kuitenkin tuolta ”epaonniselta” vaellusyritykselta; ilokseenhan noissa maisemissa kaveli vaikka vaaraan suuntaan.
Taa nakyma on sielta meidan telttakatoksesta. Oinen Caracas.
Caracasia paivalla. Niita propagandalauseita on oikeasti joka seinassa. Mutta niin on myos katutaidetta, ja puistossa installaatioita. Ahh.
Eilen hengailtiin caracasilaisen sohvasurffaajan kanssa, joka vei meidat syomaan hyvaa ja halpaa kasvissafkaa sellaiseen ruokalaan, josta kieltamatta tuli kouluajat mieleen. Jonossa jonotettiin ja tati lasin takaa annosteli sapuskat; kurpitsakeittoa, salaattia, linssisysteemia (nam!!), riisia, kurkkumehua (hyi!!), ja jalkkarisatsuma. Lysti kustansi noin 75 senttia. Sain kyseiselta miekkoselta, Miguel nimeltaan, synttarilahjaksi levyllisen venezuelalaista vaihtoehtomusiikkia jonka han oli itse koonnut mulle. Poliittista rappia ja folkia lahinna. Myohemmin kavi ilmi, etta han on myos kirjailija, ja sain tyypin kirjoittaman novellikokoelmankin. Nyt viimeistaan on syyta ottaa itseaan niskasta kiinni ja alkaa lukemaan asioita espanjaksi! Oon ollu tosi laiska tahan mennessa, puhunut vaan. Huomisaamuna ma meen Miguelin kanssa viela yliopistolle ja me tehdaan jonkinlainen radio-ohjelma, Suomesta kai.
Tanaan tavattiin toinen sohvasurffaaja, taidehorho-nayttelija-graafinensuunnittelija David, jonka kanssa mentiin toiseen kasvisravintolaan ja taidemuseoon ennen kun tyyppi lahti harjoittelemaan jotain naytelmaa jonka pitaa olla valmis helmikuussa. Ja oi. Museo de Bellas Artesissa oli paraikaa kaynnissa Cruzar el Oceano -nayttely, yhdessa lukuisista saleistaan siis. Kyseessa oli kiinalaisen nykytaiteen nayttely. Ma tykkasin ihan hulluna muutamasta maalauksesta ja menin kysymaan vahtimestarilta, etta mista naa loytaa. Mulle kirjoitettiin nettiosoite ylos, ja me jatkettiin seuraavaan saliin. Sinne tuli sitten peraan muuan toinen miekkonen, joka ojensi mulle _kirjan_ koko tasta kiinanayttelysta. <3_<3!! Varsinkin yksi tietty maalaus hevoskarusellista pakotti mut palaamaan kolme kertaa luokseen, joka kerta aiheuttaen kylmat vareet. Mietin etta miten ma tuun muistamaan sen myohemmin. Ja nyt mulla on se siina kirjassa mukanani!
Caracasin ikava puoli mun osalta ei oo ollut suinkaan saasteet ja liikenne ja rikollisuus, vaan yksi viela noita kaikkia inhottavmpi ilmio. Oon saanut muutaman aika halveksivan katseen ja gringa -huudon, jotka kylla on hammentanyt ja sattunut. Gringaa oon kuullut muissakin maissa ja kaupungeissa, mutta eri savylla. Ei silla tavalla vihaten, mita naa muutamat ihmiset taalla on sen mulle heittaneet, vaan yleensa ihan hymyillen ja hyvalla tahdolla. Luulen, etta kiristyvat ja ulkomaalaisia syrjivat asenteet syntyy taalla ihan siita mista muuallakin: taloudellisesta ja poliittisesta ahdingosta. Etta mita nuo tulee tanne kayttamaan hyvakseen, viemaan sita meidan vahaa. Kuulostaa jotenkin hammentavan tutulta, ihan koti-Suomessakin kuulee tamantyylisia lausuntoja. Enenevissa maarin vaan. On ollut aika avartavaa saada itse osakseen ihan puhdasta rasismia: eihan kukaan noista huutelijoista oikeasti tieda musta mitaan muuta kuin etta mulla on vaalea iho ja hiukset. Olen erinakoinen, siis riistaja ja syyllinen. Jotenkin sita tajuaa ihan eri tavalla, miten epareilua kaikki pelkkaan ulkonakoon perustuva ihmisten arviointi on. Mista makaan nyt vaikka siella Suomessa tiedan yhtaan kenenkaan ulkomaalaisen tai maahanmuuttajan taustoja tai aikeita, mahdollista sossupummiutta, yleisneroutta, tyottomyytta, tyollisyytta, matkustavaisuutta, pysyvyytta, lahtevyytta, taloudellista tilannetta tai mitaan muutakaan erivarisen ihon ja hiusten perusteella?
Opettavaisia aikoja, nama.
***
Caracas has surprised me. The beauty in the mountains surrounding it, but more the beauty of the people and culture in it. An author, a wanderer, an actor: some of the most interesting people I’ve met in Caracas and who I now call friends. All this I’ve experienced with my favourite Dane, Niels. Also experienced, for the first time ever, pure racism. Not pleasant, but I try to take it as a lesson.
Tomorrow, Brazil!
***
Venezuela otra vez: estoy con un amigo de Dinamarca. Llegamos del oriente, pasamos la navidad y ano nuevo en ciudades pequenos. Ahora en Caracas, experimentando mucho. Artes, parques, montanas, personas muy inspiradoras. Pero racismo, tambien, por primera vez en mi viaje. Me alegro, vine. Estoy aprendiendo de todo.