You’re a needle in the hay/you’re the water at the door /you’re a million miles away

Laivatalo.

Kotihuusholli! Pyörän käyttöä suositellaan.

Uusien tuttujen käsialaa. Maailman ensimmäinen demokraattisesti valittu marxilaispresidentti Salvador Allende. Häntä lievästi sanottuna fanitetaan täällä.

Seuraamalla muurahaisia löytää karkkikaupan!

Ihania päiviä Valparaisossa. Muutin tänne tiistaina, bussilla vuoriston läpi rannikolle. Valparaiso on täynnä nuoria ihmisiä, taiteilijoita, hipstereitä. Kadut on taiteiltu, seinät maalattu. Täällä talot on rakennettu vähan niinkun toistensa päälle ja lomittain, tilaa ei ole. Jokainen on ollu oma arkkitehtinsä. Funktionaalista, ei. Kaunista, kyllä. Talot on värikkäitä; se kuulemma helpottaa tunnistamista. Osoitteet on muotoa neljäs kukkula, se turkoosi talo sinisen ja vaaleanpunaisen välissä. Kaupunki on siis rakennettu 42:n kukkulan päälle joista jokaisella on oma nimi. Mä asun Cerro Alegrella eli Onnen kukkulalla, sellaisessa isossa opiskelijahuushollissa. Itse talo on tosi iso, pitkiä käytäviä kahdessa kerroksessa. Muuten perus solumeininki, yhteinen keittiö ja yhteinen vessa.

Muutenkin meiniki on täällä tosi yhteisöllistä. Mun host Vladimir kertoo, ettei täällä oo hirveästi yksityisyyttä. Naapurit tietää kaikki toistensa asiat. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että kun jollakulla ei ole rahaa (eli erittäin monella, jos on kuun vika viikko), ne, joilla on, auttaa. Bileet toimii samalla periaatteella. Nyt sattuu olemaan just kuun vika viikko, eli kaikilla on rahat tiukassa. Syömiset ollaankin hoidettu niin, että valitaan alle joko spagua tai riisiä Vladin loppumattomista varastoista ja sit mennään ihmettelemään, mitä muilla on. Usein jotain vihanneksia, koska ne on halpoja. Artisokkaa kera majoneesin, nam! Mä oon käynyt ostamassa kylkeen avokadoja tai jotain. Kerran Luke sijoitti oikein kananrintaan.

Yhteisöllisyys sopii oikein hyvin, hoh hoh, myös tän porukan poliittiseen ideologiaan. Vasemmisto on täällä enemmistö, ja aika kiinnostavia keskusteluja on tullut käytyä. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että Chile oli oikeistodiktatuuri vuoteen 1990 saakka.

Täällä on ollu myös hyvä opetella espanjaa, koska yliopistovaihdokkeja on paljon, ja kaikkien agendalla on oppia sitä kieltä. Ranskalaisia ja saksalaisia on paljon, ja on ihan hyväkin, että moni puhuu paljon paremmin espanjaa kuin englantia. On myös ihan kannustavaa kuulla miten jengi hablaa sujuvaa chileä oltuaan täällä vaan jotain pari kuukautta. Minä myös minä myös!!

Aikamoista laiskottelua ja hidasta elämistä tää kyllä on ollut. Mutta sehän käy mulle paremmin kuin hyvin. Muunmuassa siksihän täällä ollaan, opettelemassa pois kiireestä.

Tänään illalla tie käy takaisin Santiagoon. Tapaan yhden surffaajan siellä, ja luulen että alkuviikosta on hyvä aika jatkaa pohjoiseen. La Serena/Coquimbo on pysäkkilistalla, ja San Pedro de Atacama tietty myös. Pohjoisen muista kaupungeista en oo kuullut keneltäkään mitään oodeja, joten voipi olla, että eka pidempi bussimaraton on tiedossa jo ensi viikolla. Täällähän siis 30 h bussikeikat on ihan perussettiä.

Haikeus tässä kyllä tulee. Oon tavannut muutaman aika spesiaalin ihmisen, koko ajan tiedostaen, että matkan on jatkuttava. Kai tää on ihan terveellistä, nauttia vaan siitä ajasta minkä kenenkin kanssa saa viettää, eikä miettiä että huomenna jo back on the road. Hmm.

***

Valparaiso. A beautiful city by the sea. Sun, cold wind, colours, street art, politics, good people. Lazy days.

It´s time to leave. Makes me a little wistful, but moving, not attaching, is the point of traveling.