Lentopelkoisena yläilmoissa
*blogiteksti on kirjoitettu vanhassa blogissa 12/2015.
Pelkään lentämistä paljon. Pelosta huolimatta haaveilen jatkuvasti uusista matkoista, joihin pääsee vain lentämällä. Välillä se tuntuu vähän hullulta ja pidän itseäni vähän hullunakin.. Viime vuosien aikana olen hyväksynyt pelon ja oppinut käsittelemään asiaa eri tavalla kuin ennen. Siihen on vaikuttanut moni asia: kohtalotovereiden kokemukset, läheisten tsemppaukset ja ammattilaisen apu. Olen myös ymmärtänyt, etten ole todellakaan ainoa lentopelkoinen. Mua on auttanut paljon se, että olen reissussa tavannut kohtalotovereita ja oikeasti avautunut heille tästä asiasta. Sen takia haluan jakaa omia ajatuksia ja kokemuksia asiasta.
Suurin valaistuminen tapahtui kun kerroin ammattilaiselle, että haluan päästä tästä pelosta eroon enkä halua olla tällainen. Yksinkertaisesti pelkään sitä että alan pelätä. Kuulostaa hullulta mutta pelkään paniikkiin menemistä ja hermostumista. Pelkään sitä, jos oma käytökseni ei pysy omassa hallinnassa. Hän kertoi, että vaadin aivan liikaa itseltäni enkä välttämättä pääse tästä pelosta kokonaan irti ikinä. Hän opasti mua, että voin luoda pelkooni erilaista suhdetta ja oppia käsittelemään asiaa paremmin. Vuosien aikana onkin tapahtunut iso edistysaskel tämän asian kanssa. En vaadi itseltäni enää ”parantumista” pelosta. Hyväksyn pelon enkä häpeä sitä yhtään. Olen oppinut iloitsemaan joka kerta onnistuneesta lentomatkasta ja olemaan ylpeä omasta suorituksesta. Toisaalta epäonnistumisiakin on hyvä pohtia, jotta niitä pystyisi ehkäisemään erilaisilla keinolla.
Olen ymmärtänyt sen, että lentohenkilökunta on siellä asiakaspalvelua varten eikä tarvitse pelätä avun pyytämistä. Yksin matkustaessa kerron usein henkilökunnalle pelostani. Se on luonut turvallisuuden tunnetta. Pelko on otettu hyvin vastaan ja vointiani on kyselty lennon aikana. En pelkää avata suutani julkisilla paikoilla, niin olen myös kertonut asiasta vieressä istuvalle (mikäli vieressä on vähääkään symppiksen näköinen tyyppi :D). Uskomatonta on se, että mun vieressä tai lähettyvillä on istunut useita henkilöitä, jotka ovat itsekin kärsineet lentopelosta. Mun vieressä oli jopa kerran nainen joka piti mua kädestä kiinni. Ihan käsittämätöntä että tuollaisia tuntemattomia ihmisiä löytyy.
Kerran taas lentokoneessa eräs vanhempi rouva kuuli käytävän toiselta puolelta mun kertovan vieruskaverille pelosta. Sopivan hetken tultua hän tuli kertomaan mulle omista peloistaan. Kyseinen herttainen rouva oli kokeillut paljon erilaisia keinoja lentopelon lievittämiseen. Hän oli käynyt lentoyhtiöiden kursseilla, hypnoosissa, kokeillut erilaisia lääkkeitä ja saanut terapiaa. Hän halusi korostaa mulle, että keinoja pelkoon on paljon ja että mulla olisi paljon keinoja vielä kokeilematta. Hän oli itse jättänyt aluksi matkustelematta pelon vuoksi ja siksi hän halusi kannustaa mua kokeilemaan erilaisia keinoja ennen kuin lopetan matkustelun. Saavuttuamme terminaaliin tiemme erosi ja hän huusi vielä perään mulle: ”Ajattele sitä, ettet ole kertaakaan jäänyt kotiin pelosta huolimatta, olet rohkea nuori nainen.” Tuosta lauseesta on tullut mulle voimalause ja mietin sitä joka kerta lentäessä. Hyvä minä, en jäänyt kotiin!
Pienetkin poikkeukset saa mut hermostumaan lennolla ja jo terminaalissa. Esimerkiksi kerran lennolla vieressä istuva kännissä oleva mies ryömi suorastaan mun päälle öristen. Vaikka lentohenkilökunta tulikin paikalle suht nopeasti, niin silti mun sydän alkoi jo lyödä lujempaa ja päässä alkoi sumentua. Viimeksi laukustani otettiin huumetestejä, niin aloin taas hermostua. Sama tapahtui myös kun Göteborgin Landvetterin lentokenttä tyhjennettiin toukokuussa. Ulkoisia tekijöitähän en voi millään kontrolloida eikä niihin pysty vaikuttamaan. Pyrin kuitenkin sulkemaan itseni parhaani mukaan ulkoisilta tekijöiltä ja tekemään asiat itselleni helpoksi. Pyrin kuuntelemaan rahoittavaa musiikkia ja yritän keskittyä vain omaan hengitykseen. Ammattilaisen kanssa opetellut mielikuvaharjoitukset ovat myös toimineet tässä hyvin. Haluan myös toimia kaikessa rauhassa. Mulle on myös tärkeää että kädet ovat mahdollisimman tyhjinä, jottei tarvitse huolehtia tavaroista, vaan vain itsestäni.
Aina toisen kanssa matkustaessa tiedän turvan olevan lähellä. Ihmiset, joiden kanssa olen matkustellut tuntevat mut niin hyvin, että naamataulun värähtäessä he tietävät jonkin olevan pielessä. Heistä on ollut todella paljon apua ja olen onnellinen siitä, että he ovat mun kanssaan matkustaneet ja aina jaksaneet huolehtia. He ovat välillä jopa huolehtineet ensin musta ja sen jälkeen omista tarpeistaan. Näiden kokemusten jälkeen en voinut uskoa, että yksin matkustamisesta voisi olla apua pelkoon. Toisin kuitenkin kävi. Niin kuin monessa muussakin asiassa epäonnistumiset opettivat tässäkin.
Aluksi yksin lentämisessä pelkäsin jälleen omaa käytöstä ja sitä kuka auttaisi, jos menen paniikkiin. Pelot kävivät toteen ja epäonnistuminen tuli. En pystynyt asioimaan lähtöselvityksessä, koska päässä sumeni ja puhekyky meni. Onneksi tiskin takana ollut virkailija ymmärsi mistä on kyse ja otti minut istumaan tiskin taakse. Hän rauhoitteli mua ja opasti mut lähtöportille. Toisella kertaa lentokentälle menevässä junassa olin onneksi ehtinyt kertoa pelostani viereiselle norjalaiselle tytölle ennen kuin pelko vain sai ylivallan.Oli vaikea pysy pystyssä. Onni jälleen kerran onnettomuudessa ja kyseinen tyttö teki puolestani lähtöselvityksen ja vei laukkunikin tiskille. Silloin ymmärsin myös sen, että on aivan turha pelätä omaa pelkoa liikaa etukäteen. Se ei vain yksinkertaisesti hyödytä mitään. Asiat järjestyvät aina jotenkin ja ympärillä on aina ihmisiä, joihin voi tarvittaessa turvautua.
Yksin lentäessä mua on myös helpottanut se, että joku muu asia matkassa on jännittänyt enemmän kuin itse lento. Esimerkiksi lentäessä Pariisiin oli lento myöhässä ja sen takia mulla oli vain puoli tuntia aikaa löytää itseni juna-asemalle vaihtamalla kolme kertaa metroa. Toisella kertaa taas mulla oli nopea vaihto Frankfurtin kentällä. En tiedä miten selvisin, mutta uskon että olin jotenkin skarpimpi lennolla, koska pelkäsin enemmän tulevia vaihtoja. Oli miten oli, niin yksin lentämiset on ollut mulle itselle näyttö suuresta onnistumisesta. Aloin uskoa omaan itseeni ja onnistumiseen. Selvisin hyvin ja sehän tarkoittaa sitä, että mulla on mahdollisuus selviytyä myös jatkossakin. :D
Vaikka lennot ovat pelottaneet ja välillä on takapakkia tullut, niin ne on mahdollistanut niin paljon upeita asioita. Oon saanut ulkomaalaisia ystäviä, viettänyt ihania lomia ja nähnyt erilaisia kulttuureja.
Haluan lähettää tsempit kaikille lentopelkoisille. <3 Tärkeintä on lopulta olla vaatimatta itseltään liikoja, hyväksyä pelko ja yrittää olla antamatta sille valtaa. Jottei menis liian vakavaks, niin loppuun pieni kevennys kuvan muodossa ;) Tuolta näyttää yli 10 tuntia yksin matkustanut Bansku, hehe.
EDIT: Tänään 6.8.2017, yli puolitoista vuotta myöhemmin en kuitenkaan kirjoittaisi epäonnistumisista tai onnistumisista, koska sellaisia ei ole. En halua määritellä itselleni ehtoja tai odotuksia, joiden mukaan pitäisi mennä. Tänään mulla on vain asioita, joista voi oppia ja asioita, joita voi tehdä toisin ensi kerralla. Ne eivät liity mitenkään epäonnistumisiin tai negatiivisiin tunteisiin. Jos lennon päätteeksi paniikkikohtaus tulee, niin se ei ole epäonnistuminen.
<3:lla Bansku