Kiitos ystävät

 

Muistan vielä sen ajan, kun likkojen kanssa nähtiin kymmenen minuutin varoitusajalla lähikoululla ja sitten jauhettiin kuinka oli tippunut ihastuksen top ykkösestä vitoseen :’D (ne listat joita tehtiin ala-asteella ja laitetiin lempitytöt tai lempipojat järjestykseen). Aikuisiällä ystävyys on muuttanut muotoaan. Näkeminen ja yhteydenpito ei ole jokapäiväistä eikä yhtä spontaania. Kun en asu Suomessa, niin yleensä tapaamiset ovat vähän liiankin suunniteltuja. Siitä huolimatta olen niin onnekas, että ystävyyssuhteissa on säilynyt aitous ja vilpitön välittäminen. 

Ystävyydessä on hienoa se, että se voi näyttää voimansa juuri silloin kun sitä tarvitaan tai vähiten odotetaan. Jokin aikaa sitten minua yritettiin loukata ja lytätä maahan, niin ystävistäni kuoritui kunnon kanaemoja. (:’D) Se tuntui käsittämättömän upealta ja ihmeelliseltäkin. Tunsin, että näissä ystävyyssuhteissa on voimaa. Ne ottavat homman haltuun juuri silloin kun sitä tarvitaan. Minulle annettiin mahdollisuus lahota maahan ja vuodattaa, jos niin halusin. Sitten he vielä halusivat nostaa minut sieltä ylös ja nostaa korkeimmalle pallille, jotta tuntisin oloni vieläkin arvokkaammaksi. Olin yllättynyt ja hämmentynyt, koska tällaisia tilanteita ei hirveästi aikuisiällä ole ollut. Vielä ihmeellisempää kaikesta teki se, että minulla on sellaisia ystäviä, jotka toimivat niin käsittämöttämän kauniisti ja tsemppaavasti. Niin ihmeelliseltä se tuntui, ettei ollut aluksi muita sanoja kuin vain yksi sana, KIITOS. 

Eikä tuo sana ole vieläkään mihinkään muuttunut –  Kiitos että olette elämässäni. 

<3:lla Bansku