Ystäväni sanoi mulle jokin aika sitten kuinka hänen pitäisi käydä nyt viihteellä, koska on vielä nuori ja sinkku. Mun korvaan otti sana ”pitäisi” ja ahdistus tuntui johtuvan siitä, koska hän ei tee nyt niin vaikka kuuluisi. Tuntui, että elämässä pitäisi tehdä asioita suorittamalla, koska tietyt asiat kuuluvat tiettyyn elämänvaiheeseen, tässä tapauksessa nuoruuteen ja sinkkuuteen. Neuvoin ystävääni olemaan ottamatta sressiä siitä, mitä pitäisi olla muiden mielestä tai mitä pitäisi olla nyt. Neuvoin häntä myös tekemään tässä hetkessä just nyt asioita, jotka eivät tuntuisi suorittamiselta.

Keskustelun päätyttyä kysyin itseltäni kuka olen neuvomaan näissä asioissa? Olen ottanut tavoitteeksi oppia elämään hetkessä tänä vuonna ja etten ajattelisi liikaa mitä mun pitäisi olla just nyt tai miksi mun pitäisi tulla omien suorituksieni kautta, mutta olen vielä kaukana näistä tavoitteista. Näiden ajatuksien takia mun päähän on pinttynyt tiettyjä päämääriä, tavoitteita ja unelmia elämässä. Unelmissa ja tavoitteissa ei itsessään ole mitään huonoa ja pidän niitä yleisesti erittäin hyvinä asioina.  Silloin ne mielestäni kuitenkin muuttuvat huonoiksi asioiksi kun määrittelee itsensä liikaa niiden perusteella ja elää vain niiden mukaan. Usein odotukset itseään kohtaan kasvaa liian suureksi, luo itsestään tarkan kuvan mitä haluaa olla, armollisuus itseään kohtaan ja muu eläminen unohtuvat. Tällöin itsensä määritteleminen on mielestä huonosta, koska pilaa tämän hetken ja onnellisuuden.

Mun elämä on muuttunut viime kuukausien aikana kun yksinäisten etäopiskelujen tilalle tuli mielenkiintoinen työ mahtavien työkavereiden kera. Nyt ymmärrän, että viime vuoden uppoudun täysin kouluun ja elin elämääni kurinalaisesti suorittaen, niin että muu elämä taisi vähän unohtua. En elänyt yhtään hetkessä, vaan ajattelin elämääni vuoden päästä, sitten kun olisin saanut sen parhaimman numeroni, niin olisin varmasti paljon tyytyväisempi itseeni ja mulla olisi paljon enemmän mahdollisuuksia. Muutin unelmieni kaupunkiin, mutten oikeastaan osannut nauttia siitä hetkestä niin paljoa, koska ajattelin vain aikaa, jolloin olisin saanut sen parhaimman numeron. Vähemmälle jäi myös sosiaalinen elämä. Aika surullista. Tällainen suorittaminen on myös varmasti osa itsensä määrittelyä ja suoritukset varmasti tuovat tyydytystä.  Se ei varmaan ikinä lopu, koska haluaa aina lisää ja sitten taas määrittelee itsensä aina uudelleen.  Lopputulos on taas sama, yksinkertaisesti tämän hetken tuhoaminen.

Mulla on ollut tietty kuva siitä, millaista mun elämä olisi 25-vuotiaana. Todellisuudessa elämä ei kuitenkaan ole mennyt niiden kuvitelmien mukaan. Olen onneksi oppinut hyväksymään, ettei kaikkia asioita välttämättä pysty saavuttamaan juuri kuin on suunnitellut. Mutta toisaalta mitä sitten vaikkei näitä suunniteltuja asioita olisikaan saavuttanut? Elämässä on kuitenkin tapahtunut paljon muita hyviä juttuja ja olen saavuttanut taas toisia asioita. Mutta kun näitä tiettyjä asioita ei ole, niin ne saattavat aiheuttaa turhautumista ja tyytymättömyyttä tähän hetkeen.

Näiden omien määrittelyjen lisäksi muut ovat saattaneet myös määritellä, mitä mun kuuluisi olla nyt. Esimerkiksi sinkkuna kysellään missä sun olematon poikaystävä on, vaikket ole välttämättä sinkuttasi itse valinnut tai edes halunnut. Sitten kun löydät sen poikaystävän, niin muut odottelevat milloin menette kihloihin ja naimisiin. Toinen voi ajatella, ettei näe sinua oikealla alalla. Joku taas voi ihmetellä, milloin asettuminen aloilleen tapahtuu, koska yleensä tässä iässä ihmiset sen tekevät. Onko oikeasti ihme että ihmiset ahdistuvat ja ottavat paineita siitä mitä pitäisi olla? Tai ettei hetkessä eläminen onnistu, jos elää määritelmiensä mukaan, mitä nyt tai tulevaisuudessa pitäisi olla itsensä tai muiden mielestä?

Miksi sitten olen halunnut muuttaa suhtautumiseni itsensä liika määrittelemiseen? Siksi, että itsensä liikaa määritteleminen pahimmillaan pilaa tämän hetken, elämästä nauttimisen ja onnellisuuden. Mä en ole onneksi hetkeen piitannut muiden määrittelyistä. Sitäkin vaikeampaa on ollut hellittää omien määrittelyjen kanssa. Onneksi kehitystä on todellakin tapahtunut. Mun äiti on aina sanonut mulle: ”ihan sama mitä teet, kunhan olet onnellinen.” Tätä ajatusta olen itselleni yrittänyt jauhaa, ettei kaiken välttämättä pidä mennä niin suunnitellusti, vaan kunhan olisin onnellinen tässä ja nyt.

Enkä halua tekstilläni todellakaan sanoa, ettei ihmisellä saisi olla unelmia tai tavoitteita. Olen itsekin todellinen haavelija ja niitä pitää todellakin olla, mutta ne eivät saa pilata tätä hetkeä.  Itsensä liika määrittely on lopulta aivan turhaa ja vie fokuksen tärkeimmästä, tästä hetkestä. Elämä ei saa mennä myöskään liian suorittamiseksi, koska sekin voi olla osa itsensä määrittelyä huomaamattaan.

Menipä aika diipiksi, mutta menköön. Vielä kliseisti Carpe diem. Mut ehkä nyt voin kirjoittaa sen kun olen oppinut, miten käy jos sitä ei noudata. 😉

unelmoidaan, muttei unohdeta tätä hetkeä. <3

<3:lla bansku