Muistan lukiossa kurssin alussa opettajan heijastaneen seinälle kurssin tavoitteet ja arvosanojen kriteerit. Monta vuotta myöhemmin myönnän sen tarkoittaneen mulle omaa luppoaikaa. Myönnän sen vaikka vähän nolottaakin. Se oli hetki, jolloin ei vielä pitänyt skarpata. Sen hetken saatoin väritellä vaikka kurssivihon etusivua tai miettiä tulevaa viikonloppua.  Voi olla myös, että toimintatavat olivat mulle jo niin tuttuja, ettei niihin paneutuminen erityisesti kiinnostanut. Olin käynyt jo ylä-asteen samassa koulussa ja uskon tietäväni suunnilleen mitä multa odotettiin. Pärjäsin keskivertaisesti kun tein parhaani. Välillä se vaati tukiopetusta ja enemmän ponnisteluja.

Nyt mulla on oikeasti ikävä niitä kriteerejä, koska olen aivan hukassa ilman niitä. En tiedä yhtään mitä multa odotetaan koulussa. En saa oloani tyydyttyneeksi. Tunnen, etten ole tehnyt tarpeeksi, koska en tiedä mitä vielä pitäisi tehdä lisää. Tämä asia vie liikaa fokusta turhiin asioihin ja ajatuskin harhailee. Olisi niin helppo vain tehdä ohjeiden mukaisesti parhaansa ja katsoa mihin omat kyvyt sitten riittäisivät. Vaikkei ne parhaaseen arvosanaan riittäisikään, niin olisi tehnyt parhaansa kriteerien mukaisesti. Enempää kuin parhaansa ei vaan voi yksinkertaisesti tehdä.

Koulusta saan yhden arvioinnin koko vuodesta ja neljästä oppiaineesta. Neljän oppiaineen lisäksi  tehdään laajempi itsenäinen työ ´folkhögskolearbete’. Folkhögskolearbeten arvosana sisältyy myös tähän yhteen arvosanaan eli ’omdömeen’, johon kriteerit on annettu.  Kaipaisin kuitenkin kriteerejä myös jokaisessa oppiaineessa ja jokaisessa tehtävässä. Silloin pystyisin tähtäämään parhaaseen ’omdömeen’ näiden tehtävien avulla.

Saan viikoittain palautetta tehdyistä tehtävistä ja se on vaikuttanut motivaatioon paljon. Se on kannustanut jatkamaan intohimoisesti ja pitänyt mielen virkeänä. Henkisesti sillä on ollut valtava merkitys ja en ole jättänyt mitään tekemättömäksi, koska janoan joka perjantai palautetta tehdyistä tehtävistä. Välillä on iskenyt kuitenkin epätoivo siitä, onko tässä vain kysymys ruotsalaisesta kohteliaisuudesta? Ruotsalaiset vain ovat kohteliaampia kuin suomalaiset. Suomalainen sanoo kohteliaisuuksia erittäin harvoin, ehkä taas jopa liian harvoin verrattuna ruotsalaisiin. Olen ihminen, joka haluaa tietää heti, jos jokin menee pieleen niin työelämässä kuin opiskeluissakin. Silloin sen voi korjata heti, ottaa opiksi ja asiat eivät mene enempää mönkään. Yksilötehtävät kuitenkin vaihtelevat niin paljon viikoittain, ettei tätä palautetta voi varsinaisesti hyödyntää välttämättä seuraavissa tehtävissä.

Pari kuukautta sitten teimme yhteiskuntaopissa kahden viikon mittaisen työn. Sen lisäksi yhteiskuntaopissa ryhmäkeskustelut rullasivat samaan tahtiin. Myös muiden kolmeen oppiaineen tehtävät oli tehtävänä normaalisti. Tein itse rahanpesun ehkäisemistä EU:ssa. Opettajalla hyväksytin kysymyksienasettelun, joka piti sisällään mitä rahanpesu on, miten rahanpesua voidaan estää ja millaisia toimenpiteitä rahanpesua vastaan on EU:ssa. Kirjastossa vietin päivän ja hain hyviä lähteitä työhöni, jotta työstä tulisi mahdollisimman hyvä. Olin tyytyväinen itse työhön, se oli hyvin jäsennelty ja mielestäni laadukasta tekstiä syntyi viisi sivua. Sain palautteeksi, että työ on hyvä mutta työ olisi voinut vielä sisältää viranomaisen haastattelun asiasta. Palautetta lukiessa meinasin tipahtaa oikeasti tuolilta. Siis oikeasti mitä? Viranomaisen haastattelu kahden viikon yhteiskuntaopin tehtävään? toisen asteen koulussa? En halua todellakaan vähätellä sitä, että käyn toisen asteen koulua, vaan yllätyin siitä kuinka paljon olisin vielä saanut tehdä kiitettävään palautteeseen. Mulle on ihan sama minkä tason koulua käyn, koska pyrin tekemään parhaani.  Teen aivan samalla panoksella kuin opiskelin amk:ssa ja nyt tuntuu, ettei se riitä. Kielenkään piikkiin ei voi laittaa, koska kieltäni on kehuttu ja myös kanssaopiskelijoilta olen saanut kiitosta monipuolisesta kielenkäytöstä töissäni.

Tämän työn jälkeen olen tehnyt koulussa samanlaisia töitä ja osa on ollut laajempiakin.  Jos palaute ei ole ollut ihan se toivottu tuntuu, että monta viikkoa on mennyt pieleen. Olo on epävarma. Tehtävää palauttaessa vain toivon kaiken menevän oikein ja riittävän tällä kertaa. Olen kysynyt kriteerejä tehtäviin mutta niitä ei ole, vaan kriteerit ovat koko lukuvuodelle yhteen arvosanaan. Niillä kriteereillä vain on niin paljon merkitystä. Silloin tietää mitä odotetaan ja miten pääsee tavoitteeseen helpommin. Silloin on myös todennäköisesti paljon motivoituneempi ja motivoituneena tuloksienkin saavuttaminen on usein helpompaa.

<3:bansku

(kirjoitettu aiemmassa blogissani 12/2015)