(kirjoitettu aiemmassa blogissa 29.08.2015)

Kirjoitin pitkään päivittäin päiväkirjaa, vielä ammattikorkeakoulussakin. Päiväkirjoissani lukee sitä sun tätä, ihan kaikkea mitä 16-vuotiaan teinin päässä voikaan liikkua ja niistä ei juurikaan muistoiksi ole itselle. Hui, tuli jo kylmät väreet, koska en tiedä pitäisikö niille kirjoituksille itkeä vai nauraa. 😀 Syy päiväkirjan kirjoittamiselle on ollut pääkopassa olevien asioiden jäsentely itselle. Voisin sanoa, että kirjoittaminen on ollut mulle aina kuin terapiaa. Sama tarve sai lopulta tämänkin blogin syntymään. Tottakai, ulkomailla asuessani kirjoitan tätä myös läheisilleni, jotta he voisivat seurata elämääni täällä, vaikka en ole blogin kanssa kovin aktiivinen ollutkaan. Haluaisin myös, että tämä blogi voisi tarjota sellasia tarinoita ja kokemuksia muille Ruotsiin muuttoa suunnitteleville, jota itsekin hain internetistä. Saadessani facebookissa yhteydenottoja liittyen työn- ja asunnonhakuun Ruotsissa ja ylipäätään omiin kokemuksiini tulin varmemmaksi siitä, että ehkä minulla voisi olla jotain annettavaa muille. Lopulta olin selittänyt itselleni, että blogille on monta hyvää rationaalista syytä. Silti päätös blogin perustamisesta ei ollut itsestäänselvyys, vaan mun oli painittava ensin muutaman mulle ison kysymyksen kanssa.

Olenko tarpeeksi kypsä kirjoittamaan julkista blogia?

”Sen mitä nettiin laitat, niin se on siellä ja pysyy” oli iskostunut mun päähän ja mietin sitä tehdessäni päätöstä blogin perustamisesta. Pystynkö lukemaan näitä postauksia vuoden päästä toisin kuin on käynyt päiväkirjojen suhteen? Tottakai henkilökohtaiset päiväkirjat ovat asia erikseen, mutta silti pohdin asiaa. Olenko tarpeeksi fiksu 23-vuotias nuori nainen voidakseni kirjoittaa blogia? Osaanko rajata blogini niin, että tästä välittyisi mun persoonallisuus, muttei tässä olisi liian henkilökohtaisia asioitani? Millaisen kuvan haluan antaa itsestäni? Miten julkinen blogi tulee vaikuttamaan muuten? Haittaako se esimerkiksi työnhakuani?

Tiedän, että netti on pullollaan erilaisia blogeja ja tietoa löytyy lähes kaikesta. Yllä olevien asioiden pohtiminen oli itselle erittäin tärkeää. Alkoi tuntua, että ehkä olisinkin tarpeeksi kypsä juuri nyt aloittamaan blogin enkä ollut enää se 16-vuotias teini. Kerran onneksi autossa istuessani aloin kuunnella radiojuontajien keskustelua blogien pitämisestä. Toinen radiossa painotti, että meidän pitäisi uskaltaa antaa enemmän itsestämme ja persoonistamme sosiaalisessa mediassa aivan kuin teemme elämässämme muillakin osa-alueilla. Oman persoonallisuutensa likoon laittamisesta tuskin on mitään haittaa, jos sen tekee hyvällä tavalla, myöskin ammatillisesta näkökulmasta ajateltuna. Tuo kyseinen radiokeskustelu osui ja upposi. Huomasin rohkaistuneeni hiukan. Kypsyttelin asiaa kunnes tajusin, että uskallan laittaa persoonani likoon muissakin asioissa, niin miksen voisi tehdä niin blogissakin.

Riittävätkö mun kirjoitustaidot blogin kirjoittamiseen?

Tuota kysymystä olen pyöritellyt päässäni paljon. En osaa vieläkään vastata siihen, että riittävätkö mun suomen kielen taidot blogin kirjoittamiseen. Mulle syntyi suomen kieleen viha-rakkaussuhde lukiossa ja samalla rakkaus ruotsin kieleen vahvistui. Yläasteella olin vielä kasin oppilas äidinkielessä eikä se ollut mulle mitenkään vastenmielistä, vaan pidin siitä. Lukioon siirtyessä mun äidinkielessäni ei ollut enää mitään hyvää. Silloin mun ainekirjoitukset heijastettiin seinälle opettajan näyttäessä esimerkkejä siitä, miten ei voi kirjoittaa. Aineen palautuksien yhteydessä osasin jo odottaa sitä hetkeä. Siinä hetkessä aloin aina voida pahoin ja vedin virneen mun naamalle ihan kuin olisin hyväksynyt sen. Joskus opettaja jopa pyysi minulta selvennystä johonkin asiaan koko luokan edessä ja silloin se ei ollut enää edes anonyymia. Aloin huomaamatta piiskaamaan itseäni äidinkielen suhteen (tämä ”suhteen” sana on myös sellainen kapulakielen ilmaisu, josta olen saanut paljon noottia:D Kirjoitin sen, jotta ymmärtäisitte millä tavoin äidinkieleni on aina ollut surkeaa). Vaadin itseltäni vielä parempaa käytöstä tunneilla, koska pelkäsin. En ollut ikinä ollut häirikkö. Halusin näyttää olevani aktiivinen ja kyselin, miten voisin kehittyä. Uskoin, että se olisi auttanut siihen, ettei virheitäni esiteltäisi. Olisin hyväksynyt sen, jos itseäni ei olisi kiinnostanut kehittyä ollenkaan. Valitsin äidinkielen lisäkurssit ja aloin lukea enemmän kirjoja. Tuntui, ettei tarvittavaa kehitystä kuitenkaan tapahtunut.

Ammattikorkeassa havahduin lopulta siihen, kuinka väärin asiaa oltiin käsitelty. Amk:ssa opettaja esitteli myös tunnilla, miten ei tulisi kirjoittaa. Hän korosti, että on saanut oppilailta luvan näyttää tekstejä, virheet tullaan käsittelemään anonyymeinä ja tämä on hyvä tapa oppia. Tunsin pystyväni kehittämään äidinkieltäni hyvissä olosuhteeissa, joissa ymmärrettiin, etteivät kaikki ole luonnonlahjakkuuksia äidinkielessä. Halu ja kyky oppia olivat ratkaisevassa asemassa enemmän kuin se, mitä olit lähtökuopissa taitojesi kanssa. Olin erittäin arka lähtiessäni kirjoittamaan opinnäytetyötä. Tiesin pystyväni siihen, mutta pelkäsin esimerkiksi sitä, etteivät sanavalintani olisikaan hyviä, vaan valitsisin aina väärän synonyymin paremman sijasta. Onneksi sain hyvää henkilökohtaista opinnäytetyön ohjausta ja pääsin heti alussa kertomaan opettajalle, etten ole hyvä äidinkielessä mutta tulen tekemään kaikkeni kehittyäkseni siinä.Hän vähän kummasteli asiaa, koska en ollut mitenkään normaalista oppilaasta poikkeaava. Ehkä olin äidinkieleni kanssa ihan tavallinen vaikka päähäni oli muodostunut erilainen kuva. Hän halusi ohjata minua, koska tiesi että haluan kehittyä hyväksi kirjoittajaksi. Luottamus oli molemminpuolinen ja se oli syy myös opinnäytetyön onnistumiseen.

Lopulta voitin pelkoni ja perustin tämän blogin. Epävarmuus suomen kielen taitojen riittämisestä muuttui haluksi kehittyä kirjoittajana ja siihen, etten unohtaisi edes vähäisiä taitojani. Uskon myös, jos lukiossa osaamiseni olisi ollut vain keskivertoa, niin olisin junnannut kultaisella keskitiellä pitkään. Sen sijaan joudun kyseenalaistamaan täysin omat taitoni ja oli pakko kehittyä.

Pysykää kuulolla äidinkielen taidostani ja kypsyysasteestani huolimatta 😉

<3:lla BanskuKirjoitin pitkään päivittäin päiväkirjaa, vielä ammattikorkeakoulussakin. Päiväkirjoissani lukee sitä sun tätä, ihan kaikkea mitä 16-vuotiaan teinin päässä voikaan liikkua ja niistä ei juurikaan muistoiksi ole itselle. Hui, tuli jo kylmät väreet, koska en tiedä pitäisikö niille kirjoituksille itkeä vai nauraa. 😀 Syy päiväkirjan kirjoittamiselle on ollut pääkopassa olevien asioiden jäsentely itselle. Voisin sanoa, että kirjoittaminen on ollut mulle aina kuin terapiaa. Sama tarve sai lopulta tämänkin blogin syntymään. Tottakai, ulkomailla asuessani kirjoitan tätä myös läheisilleni, jotta he voisivat seurata elämääni täällä, vaikka en ole blogin kanssa kovin aktiivinen ollutkaan. Haluaisin myös, että tämä blogi voisi tarjota sellasia tarinoita ja kokemuksia muille Ruotsiin muuttoa suunnitteleville, jota itsekin hain internetistä. Saadessani facebookissa yhteydenottoja liittyen työn- ja asunnonhakuun Ruotsissa ja ylipäätään omiin kokemuksiini tulin varmemmaksi siitä, että ehkä minulla voisi olla jotain annettavaa muille. Lopulta olin selittänyt itselleni, että blogille on monta hyvää rationaalista syytä. Silti päätös blogin perustamisesta ei ollut itsestäänselvyys, vaan mun oli painittava ensin muutaman mulle ison kysymyksen kanssa.

Olenko tarpeeksi kypsä kirjoittamaan julkista blogia?

”Sen mitä nettiin laitat, niin se on siellä ja pysyy” oli iskostunut mun päähän ja mietin sitä tehdessäni päätöstä blogin perustamisesta. Pystynkö lukemaan näitä postauksia vuoden päästä toisin kuin on käynyt päiväkirjojen suhteen? Tottakai henkilökohtaiset päiväkirjat ovat asia erikseen, mutta silti pohdin asiaa. Olenko tarpeeksi fiksu 23-vuotias nuori nainen voidakseni kirjoittaa blogia? Osaanko rajata blogini niin, että tästä välittyisi mun persoonallisuus, muttei tässä olisi liian henkilökohtaisia asioitani? Millaisen kuvan haluan antaa itsestäni? Miten julkinen blogi tulee vaikuttamaan muuten? Haittaako se esimerkiksi työnhakuani?

Tiedän, että netti on pullollaan erilaisia blogeja ja tietoa löytyy lähes kaikesta. Yllä olevien asioiden pohtiminen oli itselle erittäin tärkeää. Alkoi tuntua, että ehkä olisinkin tarpeeksi kypsä juuri nyt aloittamaan blogin enkä ollut enää se 16-vuotias teini. Kerran onneksi autossa istuessani aloin kuunnella radiojuontajien keskustelua blogien pitämisestä. Toinen radiossa painotti, että meidän pitäisi uskaltaa antaa enemmän itsestämme ja persoonistamme sosiaalisessa mediassa aivan kuin teemme elämässämme muillakin osa-alueilla. Oman persoonallisuutensa likoon laittamisesta tuskin on mitään haittaa, jos sen tekee hyvällä tavalla, myöskin ammatillisesta näkökulmasta ajateltuna. Tuo kyseinen radiokeskustelu osui ja upposi. Huomasin rohkaistuneeni hiukan. Kypsyttelin asiaa kunnes tajusin, että uskallan laittaa persoonani likoon muissakin asioissa, niin miksen voisi tehdä niin blogissakin.

Riittävätkö mun kirjoitustaidot blogin kirjoittamiseen?

Tuota kysymystä olen pyöritellyt päässäni paljon. En osaa vieläkään vastata siihen, että riittävätkö mun suomen kielen taidot blogin kirjoittamiseen. Mulle syntyi suomen kieleen viha-rakkaussuhde lukiossa ja samalla rakkaus ruotsin kieleen vahvistui. Yläasteella olin vielä kasin oppilas äidinkielessä eikä se ollut mulle mitenkään vastenmielistä, vaan pidin siitä. Lukioon siirtyessä mun äidinkielessäni ei ollut enää mitään hyvää. Silloin mun ainekirjoitukset heijastettiin seinälle opettajan näyttäessä esimerkkejä siitä, miten ei voi kirjoittaa. Aineen palautuksien yhteydessä osasin jo odottaa sitä hetkeä. Siinä hetkessä aloin aina voida pahoin ja vedin virneen mun naamalle ihan kuin olisin hyväksynyt sen. Joskus opettaja jopa pyysi minulta selvennystä johonkin asiaan koko luokan edessä ja silloin se ei ollut enää edes anonyymia. Aloin huomaamatta piiskaamaan itseäni äidinkielen suhteen (tämä ”suhteen” sana on myös sellainen kapulakielen ilmaisu, josta olen saanut paljon noottia:D Kirjoitin sen, jotta ymmärtäisitte millä tavoin äidinkieleni on aina ollut surkeaa). Vaadin itseltäni vielä parempaa käytöstä tunneilla, koska pelkäsin. En ollut ikinä ollut häirikkö. Halusin näyttää olevani aktiivinen ja kyselin, miten voisin kehittyä. Uskoin, että se olisi auttanut siihen, ettei virheitäni esiteltäisi. Olisin hyväksynyt sen, jos itseäni ei olisi kiinnostanut kehittyä ollenkaan. Valitsin äidinkielen lisäkurssit ja aloin lukea enemmän kirjoja. Tuntui, ettei tarvittavaa kehitystä kuitenkaan tapahtunut.

Ammattikorkeassa havahduin lopulta siihen, kuinka väärin asiaa oltiin käsitelty. Amk:ssa opettaja esitteli myös tunnilla, miten ei tulisi kirjoittaa. Hän korosti, että on saanut oppilailta luvan näyttää tekstejä, virheet tullaan käsittelemään anonyymeinä ja tämä on hyvä tapa oppia. Tunsin pystyväni kehittämään äidinkieltäni hyvissä olosuhteeissa, joissa ymmärrettiin, etteivät kaikki ole luonnonlahjakkuuksia äidinkielessä. Halu ja kyky oppia olivat ratkaisevassa asemassa enemmän kuin se, mitä olit lähtökuopissa taitojesi kanssa. Olin erittäin arka lähtiessäni kirjoittamaan opinnäytetyötä. Tiesin pystyväni siihen, mutta pelkäsin esimerkiksi sitä, etteivät sanavalintani olisikaan hyviä, vaan valitsisin aina väärän synonyymin paremman sijasta. Onneksi sain hyvää henkilökohtaista opinnäytetyön ohjausta ja pääsin heti alussa kertomaan opettajalle, etten ole hyvä äidinkielessä mutta tulen tekemään kaikkeni kehittyäkseni siinä.Hän vähän kummasteli asiaa, koska en ollut mitenkään normaalista oppilaasta poikkeaava. Ehkä olin äidinkieleni kanssa ihan tavallinen vaikka päähäni oli muodostunut erilainen kuva. Hän halusi ohjata minua, koska tiesi että haluan kehittyä hyväksi kirjoittajaksi. Luottamus oli molemminpuolinen ja se oli syy myös opinnäytetyön onnistumiseen.

Lopulta voitin pelkoni ja perustin tämän blogin. Epävarmuus suomen kielen taitojen riittämisestä muuttui haluksi kehittyä kirjoittajana ja siihen, etten unohtaisi edes vähäisiä taitojani. Uskon myös, jos lukiossa osaamiseni olisi ollut vain keskivertoa, niin olisin junnannut kultaisella keskitiellä pitkään. Sen sijaan joudun kyseenalaistamaan täysin omat taitoni ja oli pakko kehittyä.

Pysykää kuulolla äidinkielen taidostani ja kypsyysasteestani huolimatta 😉

<3:lla Bansku