Kello on 10.52 ja pyykkivuoroni loppuu kahdeksan minuutin kuluuttua. Koneessa on pyykkejä, joista osa pitäisi saada mukaan vielä tänään Suomeen. On kiire ja muitakin asioita olisi vielä tehtävä ennen päivän luentoja.  Menen pyykkitupaan pahoitteluviestin kanssa, jossa pyydän anteeksi, että olen laittanut kuivausrumpuun vaatteitani toisen pyykkivuorolla. Lappuun olen kirjoittanut, että ne voi tietysti halutessaan ottaa pois, jos heti vuoron alussa itse tarvitsee kuivausrumpua. 

Ottaessani vaatteita pesukoneesta huomaan niiden olevan aivan litimärkiä enkä voi laittaa niitä kuivausrumpuun. Päätän lingota vaatteet, koska pyykkivuoroani on jäljellä vielä muutama minuutti. Kieliongelmien vuoksi en löydä oikeaa ohjelmaa koneesta. Löydän sanakirjasta linkouksen ruotsiksi, mutta sana ei täsmää pesukoneen valikon kanssa. Vaihdan kielen suomeksi. Toinen kone lähtee linkoamaan ja toinen ei taas reagoi mihinkään nappiin, vaan kone lukittautuu.

Samaan aikaan sisään astuu Tukholman katukuvaan tyypillisen näköinen papparainen. Hänellä on samanlaiset pyöreät lasit kuin Björn Wahlroosilla, siisti neule, muhkeat viikset ja tukka on osittain vedetty taakse. Minut huomatessaan hän toteaa vähän ehkä tiuskivaankin sävyyn, onko hän katsonut vuoronsa väärin ja eikö nyt olekaan hänen vuoronsa. Selitän hänelle tilanteen ja oletettavasti hän pitää minua vähän tyhmänä, koska hän kertoo minulle pesukoneen tarvitsevan vettä…  Menen noloksi, pyydän vielä anteeksi ja yritän hymyillä nätisti. En kuitenkaan saa hymyä takaisin. Harmittaa, että sain vielä koneen lukkoon toisen juuri alkaneella pyykkivuorolla. 

Hän alkaa kuitenkin auttaa jumittuneen koneen kanssa, ihmettelee suomeksi olevaa valikkoa ja tunnelma kiristyy vielä vähän lisää, kun hän ei ymmärrä yhtään mitään. Kerron vaihtaneeni kielen, koska en tiennyt ohjelman nimeä ruotsiksi. Hän kysyy miksi suomi ja kerron olevani suomalainen. Keskustelumme ja koko hänen läsnäolonsa muuttuvat täysin hänen kuullessaan minun olevan suomalainen. Hymy huulillaan hän sanoo minulle: ”kuinka hienoa, suomalainen! Suomihan täyttää tänä vuonna 100 vuotta!”

Yllätyn reaktiosta itsekin, koska kukaan ei ikinä ole näin positiivisesti reagoinut ja ilahtunut suomalaisuudestani. Olin aluksi vähän hämmentynyt, kuinka suomalaisuuteni muutti koko vuorovaikutustilanteen niin positiiviseksi ja kuinka hän kiinnostui minusta aivan eri tavalla.  Tällainen suhtautuminen ei ole arkipäiväistä elämässäni. Usein en mainitse erikseen suomalaisuudestani, koska tiedän sen kuuluvan puheestani. Moni tekeekin siitä päätelmän, että olen suomalainen. Aina ei myöskään tiedä suhtaudutaanko suomalaisuuteen neutraalisti, positiiviisesti vai jopa negatiivisesti, niin siksikin koen välillä helpommaksi olla erikseen mainitsematta asiaa, vaan on helpompi usein mennä muiden mukana.   

Tästä alkoikin hyvät keskustelut ja noin viiden minuutin jälkeen papparainen kysyi voisiko istua alas, tarjosi kätensä minulle, kätteli ja esitteli itsensä. Hän oli hyvin tietoinen Suomen historiasta, kiinnostunut elämästäni täällä, opiskeluistani ja integroitumisesta ruotsalaiseen yhteiskuntaan.  Kerroin hänelle jopa kokemistani vaikeuksista täällä, hän oikeasti halusi kuunnella ja ymmärtää. Mieletöntä! Minulle tuli niin hyvä mieli, kun pyykkituvassa huonosti alkanut tilanne muuttuikin päivän parhaaksi, niin minulle kuin hänellekin. Meistä oli molemmista niin kiva jutella toistemme kanssa ja 20 minuuttia lämminhenkistä keskustelua meni nopeasti. Ah, ihana papparainen, joka soittautui niin hellyyttäväksi ja fiksuksi.

 En pidä ajatuksesta, että kansalaisuus määrittelee liika mitä toisesta ajattelee. En kuulu täällä kantaväestöön ja välillä olen joutunut sen takia pinnistelemään. Olin kuitenkin iloinen, ettei suomalaisuus vaikuttanut negatiivisesti keskusteluumme, vaan tulin hyväksytyksi ja hän päästikin minut lähemmäksi häntä. 

Miten aivan tuntematon ihminen voikaan jutella toiselle kivasti, kuunnella, yrittää ymmärtää toista ja ennen kaikkea piristää toisen päivää niin paljon? Vaikka tämä päivä oli hetkinen ja oli paljon tehtävää, niin se sujui paljon paremmin, koska tulin vaan niin hyvälle tuulelle, että tuntemattomankin ihmisen kanssa voi keskustella ja tulla vähän viisammaksikin vaihtamalla erilaisia näkökulmia sekä kokemuksia.

Niin, ja papparainen sai toisenkin koneen linkoamaan ja arvatkaa vaan kuinka paljon hän alkoi nauraa vielä enemmän, kun otin toisesta pesukoneesta nallepukuni pois… Sain kyllä meidän naapurisuhteemme ihan uudelle levelille ja tämä viimeinenkin jää oli välillämme murrettu. Hän alkoikin kutsua minua suureksi suomalaiseksi karhuksi.. Satuttiin jo törmäämään rappukäytävässäkin ja siellä hän huuteli hei suomalaiselle suurelle karhulle, hehe.

 Tämä päivä oli hyvä muistutus siitä, kuinka tuntematonkin voi piristää päivää ja silloin kun sitä vähiten odottaa. Toivottavasti voin itsekin tuntemattomana piristää jonkun toisen päivää. 

<3:lla Bansku