Raskaussokeus

Olin joskus ohimennen jostain lukenut, että raskaus saattaa vaikuttaa näköön. Kuulemma silmämunat muuttavat muotoaan. Jaa, kuulostaapa erikoiselta. Taitaa olla kuitenkin harvinaislaatuista, kun en ole koskaan tästä enempää kuullut puhuttavan, ajattelin silloin.

Nyt on kuulkaa kuitenkin omakohtaista kokemusta. Nykyisin näen rillit päässä huonommin, kuin ilman silmälaseja ennen raskautta. Kutsun tätä raskaussokeudeksi.

Lähtökohtaisesti näköni ei ollut kovin huono, miinusta hajataittoineen oli 1.25. Pystyin aiemmin esimerkiksi ajamaan autoa aivan hyvin ilman laseja – toki lähinnä tutuilla reiteillä jossa ei tarvinut kylttejä tiirailla kovinkaan paljon. Siihen verrattuna tuntuu hurjalta, että tällä hetkellä sohva-telkka -etäisyys tuottaa vaikeuksia – silmät sirrillään yritän saada teksteistä selvää, ja siis ne lasit päässä. Ja jos töissä pitää katsoa jotain vieressä istuvan kollegan näytöltä, on pakko siirtyä lähemmäksi, se metrin päässä oleva näyttö on muuten ihan puuroa.

Uusien lasien hankinta ei tule kysymykseen, koska näkö saattaa kuulemma palautua ennalleen kunhan Bambino on saatettu maailmaan. 

Mutta millä ihmeellä sitä pärjää siihen saakka? Ja kuinkahan kauan sitä näkökyvyn mahdollista ennalleenpaluuta saa odotella?

Kyselee nimim. Sokea kuin lepakko

Kommentit (5)
  1. Itselläni näkö huononi noin raskauden puolessa välissä ja silloin optikolla käydessä hän sanoi, että näin käy silloin tällöin raskauden aikana. Ei suositellut hankkimaan uusia laseja, koska sanoi juuri että näkö paranee myöhemmässä vaiheessa. Huomasin, että näköni parantui aikalailla nyt kun tytöllä tuli 6kk täyteen. Vuosi huononäköisenä oli aika pitkä aika 😀

    1. Juuri tuota mietin, että kauankohan se näkökyvyn palautuminen sitten kestää, koska kuten sanoit, vuosi huononäköisenä on tosiaan aika pitkä aika!

      Houkuttaisi kyllä hankkia jotkut halvat väliaikaislasit, ettei tarvisi jatkuvasti silmät sirrillään kulkea. 

      1. Optikko myös sillon sanoi, että näkö alkaa palautuu suurella todennäköisyydellä silloin, kun lapsi täyttää 6kk. Väliaikaislasit käyttöön, suosittelen 🙂 Itselläni ei siis ole laseja ja en nyt sit hankkinut, mut paljon siristeltiin tekstejä ja kärsittiin migreenistä vuoden ajan.

  2. Olen itse myös huomannut muutoksia silmissä näin raskauden myötä! Mulla ongelmat keskittyy enemmän silmien herkkyyteen. Migreenin sairastamisen takia kirkkaat valot ym. ovat ärsyttäviä, mutta niiden ongelmat ovat kasvaneet reippaasti raskauden aikana. Sitä myötä myös pää on herkempi, mutta asiat sujuu ihan hyvin, kunhan muistan olla stressaamatta/miettimättä asiaa liikaa.

    Tsemppiä! 🙂

    1. Ai kamala, kuulostaa tosi ikävältä tuo valonarkuus. Taitaa muuten päteä moneen muuhunkin raskausajan vaivaan tuo, että kannattaa vain yrittää olla stressaamatta asiaa liikaa, niin helpottaa.

      Mukavaa odotusta sinne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *