kolme päivää ja yötä

Seppo vietti viime viikolla muutaman yön putkeen Paddyn luona niin etten minä käynyt missään välissä edes vilkaisemassa poikaa, mikä oli meille kaikille ihan uusi kokemus. Minä olen lähdössä vuodenvaihteessa melkein viikon reissulle Kööpenhaminaan tyttöjen kanssa, ja halusin kokeilla ennen sitä miltä tuntuu olla useampi yö erossa seposta. Tähän asti ollaan aina järjestetty niin että jos Seb on daddylassa vaikka kaksi yötä peräkkäin niin minä olen sitten tullut siinä välissä päästämään Paddyn töihin ja ollut päivän Sebin kanssa töölössä. Joskus myös minä saatan jäädä töölönkotiin yöksi jolloin Seb on päässyt viettämään pidempiäkin jaksoja daddyn luona. Koskaan ei kuitenkaan ole ollut tällaista tilannetta että seppo olisi kokonaisia päiviä Paddyn luona ilman minua, ja nuo kolme päivää ja yötä olivat molemmille vanhemmille melkoisen opettavaisia.

Paddylle tämä kokemus sisälsi (railakkaan isäpoika-ajan lisäksi) ilmeisesti hieman stressiä ja jonkinasteisia haasteita. Koitoksen jälkeen hän sanoi arvostavansa minua vanhempana ja ymmärtävänsä nyt mitä tarkoitan kun joskus kerron miten raskasta joinain päivinä voi olla. Paddy-parka oli jossain vaiheessa niin hukassa kiukkuisen sepon kanssa että minun piti puhelimessa selostaa hänelle että nyt puet sen lapsen, varmistat että sillä on tarpeeksi päällä (muista villasukat!), viet sen juoksemaan ja keinumaan, sitten tulette sisälle, syötte ja sitten seppo varmasti nukahtaa ihan itsestään päiväunille. Surkeaksi isäksi itsensä kokenut mies teki työtä käskettyä ja oli päivän päätteeksi hyvin tyytyväinen itseensä ja valmistamaansa päivälliseen jota ulkoilusta nälkäinen poika oli vetänyt kaksin käsin. 

Tiedän oikein hyvin miltä tuntuu taputtaa itseään olalle pitkän päivän jälkeen, mutten ole tajunnut ettei tällaiset päivärytmit ja muut ole mitään itsestäänselviä asioita jos ei ole se täysipäiväinen vanhempi, asui koko perhe yhdessä tai erillään. Siis sen voi ajatella ihan niin että minä olen se joka tässä on hoitovapaalla, minun työtäni juuri nyt on huolehtia seposta. Ei työssäkäyvän vanhemman tarvitsekaan tajuta että ruokaa on hyvä olla aika äkkiä tarjolla puistossa juoksemisen jälkeen ja että aamuraivo voi johtua siitä että lapsella on enemmän energiaa kuin tekemistä. Vaikka meillä ei minun mielestäni kovin kellontarkkoja rutiineja olekaan, on päiviin silti muodostunut omat raaminsa joita aion vastedes valottaa enemmän Paddylle. Kotona olevana vanhempana tiedän miten meidän arjen saa sujumaan, mihin vuorokaudenaikaan on parasta nähdä kavereita, mitä käy jos päiväunet jää lyhyiksi ja monelta iltatoimet kannattaa aloittaa. Tiedän myös että väsyneinkin päivä laskee kyllä ja jokainen kiukku menee aina lopulta ohi.

Onneksi Paddyn epävarmuus oli lopulta vain lyhytaikaista ja pojilla oli ollut myös oikein hauskaa keskenään.

Minä sain sepottomina päivinäni paljon aikaiseksi: kävin jouluostoksilla, maalasin keittiön lattian ja olkkarin seinähyllyt, kävin ystävän luona saunomassa, ompelin, luin, näin ihmisiä, join viiniä, kävin teatterissa ja ehdin myös ihan vain olla. Öisin seikkailin unissani sepponi kanssa: tein muun muassa merilevästä hänelle vaippoja, ryhdyin reteäksi taaperoimettäjäksi koska rintoihini nousi yhtäkkiä maitoa ja yhdessä unessa olin keskellä sotatannerta ja koitin piiloutua pelastaakseni itseni ja pienenpienen vauvasepponi jonka olin kapaloinut silkkihuiveihin.

Pidin itseni menestyksekkäästi kiireisenä ettei ikävä ehtisi vallata mieltä, ja niinä hetkinä kun pysähdyin, kuuntelin hiljaisuutta ja koitin muistaa oliko elämä jotain tällaista silloin ennen. Näiden muutaman vapaapäiväni aikana oli kivaa tulla ja mennä miten huvittaa ja minne huvittaa, olla tiskaamatta ja syödä vähän mitä sattuu. Vielä kivempaa oli tietää että tämä on vain poikkeustila. En ihan totta muista mitä hittoa elämässä oli ennen seppoa.

Kolmannen yön jälkeen köröttelin ratikalla töölöön haaveillen lapseni juoksevan nauraen syliini, mutta en minä ihan niin elokuvamaista vastaanottoa saanut. Ulkopuolisen silmin olisi saattanut vaikuttaa jopa siltä ettei Seb ollut edes huomannut minun poissaoloani, mutta minä tunnen sepponi ja näin hänessä jälleennäkemisen riemun kun hän kantoi hymyillen ja suurella keskittymisellä syliini noin tusinan leluja ja tuli lopulta halaamaan.

Edelleen vähän jännittää miten osaan olla viisi yötä lentomatkan päässä seposta, mutta tämä oli hyvä ja onnistunut harjoitus kaikille osapuolille.