tuomitsijoille

kesäinen iltapäivä S-marketissa

ulkopuolisen silmin:

Perhe tulee parkkihallista ylös kauppaan, äiti isä ja pieni huutava lapsi. Isä jää kassojen ulkopuolelle hyssyttelemään punaisena huutavaa lastaan, äiti juoksee kauppaan. Ohittaa vihannes- ja einesosastot, jatkaa suoraan pakastealtaalle. Äiti katsoo jäätelöitä, valitsee vadelmanmakuisen mehujään ja juoksee kassalle. Maksettuaan ostoksensa hän iskee mehujään äkkiä lapsensa käsiin, tämän itku alkaa hellittää.

 

äidin silmin:

Ollaan marketin parkkihallissa, otan lasta ulos turvaistuimesta. Lasken hänet maahan ja käännyn kaivamaan kangaskasseja takapenkiltä. Kun käännyn takaisin, lapseni on kirmannut haltioissaan muutaman metrin päähän pysäköidyn moottoripyörän luo. Ehdin huutaa lapseni nimeä mutten estää häntä koskemasta pyörään. Lapsi painaa molemmat kämmenensä moottoripyörän tulikuumaan kylkeen. Alkaa hirveä huuto ja kaaos, lapsi tuijottaa palaneita käsiään kyynelvirran läpi ja me vanhemmat koitamme keksiä jotain kylmää pienille käsille. Menemme ylös kauppaan, mies jää odottamaan lapsen kanssa kun minä juoksen hakemaan jotain pakastealtaasta. Minulla lyö tyhjää, kuulen lapseni huudon ja pidättelen itkua. Pakastealtaalla näen ensimmäisenä mehujäät, täydellistä. Otan ensimmäisen käteen osuvan puikon ja juoksen kassalle. Kun vihdoin lapsi saa kylmän mehujään käsiinsä, minä tärisen ja mietin miksen huomannut sitä hemmetin moottoripyörää. 

 

Tämä tapahtui viime kesänä ja tilanne muistui  jostain syystä nyt mieleeni. Minä muistan erään naisen pyörittelevän häpeämättä silmiään kun tungin mehujäätä lapseni käsiin. Tajusin miltä tilanne näyttää mutta sen sijaan että olisin huutanut naiselle että menetkös helvettiin siitä mulkoilemasta, minä päätin etten ikinä ole se nainen. Vaikka tilanne näyttäisi selkeästi siltä että tyrannilapsi haluaa jätskin ja vanhemmat panikoivat täyttäessään mussukkansa toiveita, asia ei välttämättä ole niin. Ja mitä sitten vaikka olisikin.