tipun tarina

Yksi tarina Savon-reissultamme läikäytti sieluani niin että sille on annettava ihan oma tilansa.

Tipun tarina.

Oli tiistaiaamu. Isäni meni käymään kanalassa ja löysi järkytyksekseen lattialta kuolemankohmeessa makaavan vastasyntyneen kananpojan. Onneton tipu oli jostain syystä jäänyt vaille emonsa lämpöä ja olisi paleltunut ensimmäisinä elintunteinaan kuoliaaksi jollei isä olisi ollut tekemässä aamukierrostaan hyvissä ajoin.

Paleltunut tipu-parka muutti heti sisälle taloon. Sitä pidettiin käsissä ja syleissä, lämpöisten vesipussien ympäröimänä ja turvassa. Kanavauva terhakoitui silmissä, se alkoi liikkua ja piipittää tunti tunnilta yhä reippaammin. 

Tipu jäi lämpimään taloon yöksi. Se laitettiin pehmustettuun ämpäriin ja me jäimme jännittämään kuinka tipu selviää elämänsä ensimmäisestä kokonaisesta yöstä. Aamulla isäni meni tarkistamaan tilanteen varmuuden vuoksi yksin, siltä varalta että näky olisi minulle ja Sebille liian traaginen. Hetken päästä onneksi tipun kammarista kuului entistäkin ärhäkämpi piipitys ja hyvin vahvasti elossa oleva tipu tuli hengailemaan meidän pedille.

Tipun nimeksi tuli Päivä.

Koska untuvikkomme vaikutti olevan jo niin hyvässä kunnossa, oli aika kokeilla mitä tapahtuu kun hän palaa laumaansa. Tipun elämän jatkuminen kanalassa riippuisi siitä ottaako joku kanaemoista hänet hoiviinsa, joten lähdimme ottamaan asiasta selvää ja palauttamaan Päivää omiensa joukkoon. Tipu näytti aluksi kovin pieneltä ja onnettomalta kana-aitauksessa suurten kotkottajien keskellä, mutta alkoi pikkuhiljaa liikuskella ympäriinsä ja seurasi isompiaan.

Katselimme epämääräistä juoksentelua jonkin aikaa ja alkoi jo näyttää siltä ettei kukaan ota tulokasta siipiensä suojaan – edes se kana joka todennäköisesti oli Päivän biologinen äiti. Lopulta onneksi eräs toinen hyväsydäminen kanamamma antoi Päivän tulla lämmittelemään alleen eli ryhtyi kanavauvan holhoojaksi.

Helpotuksen huokaus, Päivän mahdollisuudet selvitä elämästä hengissä olivat erittäin hyvät.

Kävimme ahkerasti tsekkailemassa että kaikki sujuu kanalassa hyvin ja että Päivä pääsee edelleen lämpöisten sulkien suojaan halutessaan. Ruokaa hän ei vielä syönyt mikä kuulemma voi johtua siitä ettei vastasyntynyt juuri tarvitse ravintoa ensimmäisinä päivinään.

Lähdimme juhannuksen viettoon Päivän ollessa kolmen päivän ikäinen enkä minä niin ollen nähnyt tipua seuraavaan neljään päivään. Isäni kävi kyllä uskollisesti huolehtimassa kanoistaan tunninkin ajomatkan päästä ja kaikki näytti sujuvan edelleen oikein hienosti.

Kun pääsimme taas tervehtimään Päivää, oli tipumme aivan jotain muuta kuin se säikky ja onneton rääpäle jollainen se oli ollut vain viikkoa aiemmin. Se oli saanut väriä siipiinsä, juoksi menemään kuin kokenut kanalalainen ja taisteli ruuasta ihailtavalla tarmolla. Se oli jo selkeä lauman jäsen ja juoksi asianmukaisesti karkuun niitä samoja käsiä jotka vain viikkoa aiemmin pelastivat hänet kuolemalta kylmän kanalan lattialta.

Niin kanavauvan elämän dramaattinen alku kääntyi lopulta hyväksi.

Toivottavasti tämän tipun tarina ei tule päättymään vielä pitkään aikaan.