hohhoijaa

Raskausviikkoja 41+1 eikä vauvauutisista ole tietoakaan. Tunteiden kirjo on ollut laaja: viime viikolla supisteli useampana päivänä kipeästi ja toivoin joka ilta nukkumaan mennessäni herääväni parin tunnin päästä lapsiveden lorinaan. Lopulta turhauduin ja vaivuin epätoivoon. Viime lauantain jälkeen on ollut vain napakoita harjoitussupistuksia ja ihan mitätöntä jomotusta, eli ei mitään erikoista. Eilen ja tänään olen sitten psyykannut itseäni ajattelemaan että lapsi syntyy ensi viikolla, vaikka sitten käynnistyksellä. Toki se voi syntyä koska tahansa, mutta omalle pääkopalleni tekee hyvää olla odottamatta ja pettymättä joka päivä. Ei tässä joka tapauksessa ole montaa päivää jäljellä. 

Hassua miten suhtautuminen synnytykseen muuttuu tässä viime metreillä. Aiemmin olen ajatellut että petyn suuresti jos joudun sektioon tai synnytys käynnistetään. Olen jopa kuvitellut pettyväni jos otan epiduraalin, sillä olen haaveillut superluomusta synnytyksestä. Nyt kuitenkin alkaa olla sellainen asenne, ettei haittaa vaikka synnytys käynnistettäisiin ja ottaisin kaikki lievitykset ja kärsisin silti monen monta tuntia ja joutuisin vielä kaupanpäälle hätäsektioon, kunhan vain saisin sen vauvan tänne ja mielellään terveenä kiitos. Kaikki muu tuntuu nyt niin toisarvoiselta.