kaksikymmentä kuukautta
Vuosi ja kahdeksan kuukautta. Kaksikymmentä kuukautta. Se on hieno ikä se.
Seb on kehittynyt taas paljon ihan hetkessä ja siksi pitääkin päivittää että missä mies nyt menee.
Seb yrittää yhä ahkerammin puhua. Hän toistaa helppoja, tuttuja sanoja kuten pupu, tutti, kiitti, jee, dad, loppu, kakka, nam, mummo, kukka – perusjuttuja. Hän yrittää kovasti toistaa oudompiakin sanoja ja osuu yleensä ensimmäisellä tavulla suunnilleen oikeaan suuntaan. Kiikkuessa hän hokee kääkkää ja mielensä pahoittaessaan huutaa dramaattisesti ”auuu”. Hän pyytää jatkuvasti ”tätä” eli milloin mitäkin, ja osaa jo äänenpainolla leikitellä tilanteen vaatimalla tavalla. Jos hän oikein kovasti haluaa vaikkapa hyllystä bongaamansa pillimehun, hän ottaa hennoimman ja suloisimman äänensävynsä, laittaa intonaation viimeiselle tavulle ja pyytää ”tätä” kuin mikäkin keijukainen.
Huomasin jossain vaiheessa että Seb ei enää kutsu autoa nimellä ”nää” (koska autohan sanoo nää), vaan aina ajopelin nähdessään hän hokee kaakaa. Ei tällä äidillä ihan toiminut hoksottimet kun kaakatusta kesti useamman päivän ennen kuin tajusin että hitto, seppohan puhuu englantia. Auto on siis car (eli kaa) eikä mikään näänää tai piipaa, takapuolikaan ei ole peppu vaan bum. Hurjaa, minulla on kaksikielinen lapsi. Paddylla on tapana toivottaa hyvää ruokahalua ranskaksi bon appétit, ja tavoille oppinut Seppo huudahtaa aina iloisesti BON kun hänen mielestään on jo aika käydä aterioimaan.
Seb myös ymmärtää puhetta pelottavan hyvin. Tajusin sen jokin aika sitten kun juttelin puoliääneen että missäköhän ne sinun sukkahousut on, pitäis pukea niin päästään joskus ulos. Hetken päästä seppo ilmaantui luokseni iloisesti sukkikset kourassa ja minä hämmennyin. Tällaisia asioita tulee vastaan joka päivä ja vaikutun jatkuvasti siitä että tuo tosiaan tajuaa kun minä selitän sille juttuja. Konfliktejakin voi ratkoa helposti puhumalla. Raivon iskiessä pieneen mieheen huomaan rauhoittavani tuohtunutta seppoa selittämällä hänelle miksi nyt pitää joko pitää kädestä tai istua rattaissa eikä juosta ihan päättömänä pitkin teitä. En tiedä missä vaiheessa minun vauvasta kasvoi tuollainen ymmärtävä ihminen joka rauhoittuu kun hänelle selitetään miten hommat toimii. Vaikka onhan se ihan odotettavissa että lapsi alkaa ymmärtää enemmän ja monimutkaisempia juttuja niin silti, vitsi miten siistiä! Tämähän myös tarkoittaa sitä ettei pidä puhua ihan läpiä päähänsä Sebin seurassa.
Uusissa tilanteissa Seb on vähän varautunut, mutta lämmettyään hän nauttii huomiosta ja on hyvää pataa kaikkien kanssa. Kylillä seppo vilkuttaa valehtelematta ainakin joka toiselle vastaantulijalle. On hauskaa seurata rattaita lykkiessä miten vastaantulijat puhkeavat hymyyn ja vilkuttavat takaisin, osa pysähtyy juttelemaankin. Olen miettinyt välillä sitä kun joskus ihmiset päättämällä päättävät hymyillä vastaantulijoille jotta saisi muut iloisemmalle tuulelle, niin tässähän se taas toteutuu. Seb on ihan varmasti saanut lukemattomat kaamosmurjottajat paremmalle mielelle.
Ihmiset saa Sebin iloiseksi, ja kun joku vieras, äiti, daddy tai kuka tahansa lähtee ovesta ulos ottamatta Sebiä mukaan, on pieni helvetti irti. Seb inhoaa jäädä kun muut lähtee, ja tämän tilanteen välttämiseksi mietitään usein Paddyn kanssa lähtemiset mahdollisimman mukaviksi niin että kaikki poistuu samalla ovella pihalle ja vasta ulkona sanotaan heipat.
Olen varmaan maininnut muutaman kerran että Seb on taitava tanssija. Hän tanssii päivät pitkät ja meille on tullut tavaksi bailata yhdessä iltaisin niin että minä soitan kitaraa ja laulan ja seppo tanssii. Jos pyydän Sebiä tanssimaan, hän juoksee kitaran luokse ja odottaa että alan soittaa. Tämänhetkinen tanssi menee tavallisesti niin että ensin otetaan leveä, tukeva haara ja sitten musiikista riippuen joko hytkytään, kävellään tai keinutaan ja nykärikädet tekee dramaattisia maalailuja ja viittomakieltä muistuttavia merkkejä.
Seb on alkanut myös availla suutaan laulujen tahtiin, ja osaa laulaa oo-oo Maroon5:n uuden radiohitin mukana. Tämäkös minut saa iloiseksi ja ylpeäksi.
Seb osoittaa hellyyttä halailemalla ja pussailemalla. Hän pussaa ihmisiä, mutta myös esimerkiksi tuota kuvissakin vilahtavaa barbieta joka sai nimen Satu. Seppo ja Satu.
Seb osaa matkia kissan maukumista ja tiikerin murinaa ja tykkää ryömiä kyynärvarsien varassa kuin sotilas. Kotona hän kantaa kortensa kekoon pyyhkimällä pölyjä eli hinkkaamalla satunnaisia pintoja jollain kosteuspyyhkeellä. Hän tykkää muutenkin auttaa kaikessa ja matkii muiden toimintaa paljon. Surkeaa Sebistä on jos ei saa toista ksylitolipastillia tai jos vessaharjalla ei saa leikkiä. Kaupassa hän tekee kaikkensa saadakseen vedettyä edes jotain alas hyllystä ja tämä tapa on hitusen vähentänyt ahtailla kirpputoreilla haahuilua. Viimeisin onnistunut kauppatuho oli kokonaisen ostoskoripinon kaataminen. Voi sitä voitonriemua.
Semmoinen on Seppo nyt.