Kenkä menee, kenkä go

Seb on jo pitkään osannut hyvän liudan sekä suomen- että englanninkielisiä sanoja. Hän ymmärtää tavallista puhetta ja toistaa oudompiakin sanoja perässä, joskin vaihtelevalla menestyksellä. Hän selittää omaa, täysin ymmärtämätöntä seponkieltään ummet lammet, mutta meidän muiden ihmisten kielillä ei yksittäisiä sanoja pidempiä juttuja tule. Tuntuu että kaikki ikätoverit puhuvat jo täyttä päätä ja tiedän Sepon olevan tilastollisesti keskivertoa myöhäisempi puhuja. Viralliset tahot kovasti väittävät, ettei kaksikielisyys vaikuta puheen viivästymisenä, mutta toisin tuntuu tosielämässä olevan. Monet kertovat omista, kaverin tai tutuntutun kaksikielisistä lapsista, jotka oppivat puhumaan verrattain myöhään. Ja kuinka ollakaan, täällä Lilyssäkin on ilmassa kaksikielisten lasten hiljaisuutta: Aika kypsä äidiksi -blogissa puidaan paraikaa täysin samoja asioita. 

Olen tietenkin tehnyt aiheesta pientä tutkimustyötä ja saanut selville, että lapsen tulisi osata muodostaa kolmeen ikävuoteen mennessä ainakin kahden sanan lauseita. Sepolla olisi siis kuitenkin vielä nelisen kuukautta aikaa oppia puhumaan ennen kuin alkaisin panikoida ihan huolella.

Tänään sitten tapahtui seuraavaa: ehdotin Sebille että lähtisimme ulos seikkailemaan, riisuin lapselta yöpaitaa pois ja sanoin että puetaan ja lähdetään. Hetken päästä Seppo tuli luokseni muuten ilkosillaan, mutta kumisaappaat jalassaan, ja sanoi:

kenkä menee

Minähän siinä tietenkin ylpeänä äitinä riemastumaan että KAHDEN SANAN LAUSE, KAHDEN SANAN LAUSE, KAHDEN SANAN LAUSE HALLELUJA

Ehkä hän tarkoitti sanoa, että äitikulta, kenkäni ovat nyt jalassa, joten menkäämme ihanaan auringonpaisteeseen kiikkumaan ja keräämään kiviä.

Aivan selkeästi:

kenkä menee

Eikä siinä vielä kaikki: selkeyttääkseen sanomaa hän käänsi lauseen taidokkaasti isänkielelle: 

kenkä go

 

Lapseni on sittenkin nero.