keskikesää

Pari viikkoa järvien ja metsien keskellä tekee varmaan hyvää kenelle tahansa milloin tahansa, mutta nyt tuntuu että meidän pidennetty juhannusreissu osui tavattoman oikeaan kohtaan. Olin kaivannut pois kotoa, Helsingistä, liikenteestä ja melusta jo viikkotolkulla. Tuntui että pää räjähtää eikä missään ole hiljaista.

Savossa oli hiljaista. Vihdoin kaikki pysähtyi hetkeksi, ilma tuntui raikkaammalta ja ajatukset selkeämmiltä. Mummoloissahan on aina ihanaa, mutta nyt päästiin tuttujen mummolameininkien lisäksi sellaiseen lomanviettopaikkaan joka on ollut minulle yksi rakkaimmista maailmankolkista viimeiset viisitoista vuotta. Oli tutut rakkaat rakennukset ja ihmiset, vanha sauna, hömelöt jutut, uusia ja vanhoja kasvoja ja tarinoita. Juhannuspöytä, kokko ja laulut, yhdet aivan liian lyhyet yöunet. Itkuja iltanuotiolla ja koko tuvan täyttävää naurua lounaalla. Ruokakongin tuttu kumina, järvi joka tuntui päivä päivältä lämpimämmältä ja huussi johon osaisi suunnistaa säkkipimeässä.

Juhannuspäivän iltana rantaan tuli joutsen kahden poikasensa kanssa. Valtava valkoinen lintuäiti nousi vedestä, kurotteli kaulaansa ja näytti hengästyttävän upealta ja suurelta vahtiessaan pieniä harmaita poikasiaan.

Yhtenä aamuna mentiin Sebin kanssa yökkärit päällä rantaan kun muut vielä nukkuivat. Join aamukahviani auringossa, katsoin kun Seb kasteli yöpukunsa kastelukannulla ja mietin että olisipa elämä aina tällaista. Yksinkertaista ja huoletonta.

Sadepäivänä kietouduttiin sadetakkeihin ja lähdettiin kävelylle. Seb pomppi lätäköissä ja kompuroi mättäillä, minä lauloin kovaan ääneen kotimaista iskelmää koska isäni mukaan se on hyvä tapa pitää karhut loitolla. Minä pelkään karhuja ihan kamalasti. Sade kasteli meidät läpimäräksi asiallisesta varustuksestamme huolimatta, vettä oli sadetakin alla ja kumisaappaiden sisällä. Seb keräsi haltioituneena kastematoja.

Poutapäivinä Seppo juoksenteli pitkin pihaa pylly ja varpaat paljaana, tukka tuulessa hulmuten. Hän kiikkui natisevan keinun melkein puhki ja katseli ohi ajavia veneitä.

Minä katsoin tuttua näkymää saunan ikkunasta ja kaikki tuntui pitkästä aikaa olevan kohdallaan. Pää tyhjentyi kaikesta turhasta ja alkoi täyttyä uusilla sanoilla ja ajatuksilla. Jos joku ympäristö inspiroi minua niin nämä rannat, sanon vaan.

 

Tältä vierailulta palaaminen oli haikeaa, mutta oloni on kevyt. Nyt jaksan taas kuunnella Helsingin ääniä seuraavaan kertaan asti – ja oikeastaan ne kuulostavat nyt paljon lempeämmiltä kuin lomalle lähtiessäni.