ruuhkaviikot

 

Tuntuu mukavalta olla liikkeessä, pienessä kiireessä, kirjoittaa menot kalenteriin siksi että muistaisin ne eikä siksi että sivut täyttyisivät muistakin asioista kuin ideoista ja ostoslistoista, kuten pari kuukautta sitten, silloin kun olin vielä autuas hoitovapaalainen eikä jokaiselle päivälle ollut suunniteltua ohjelmaa.

Aamuista tosin voisin ottaa kiireen pois. Seb tykkää päiväkodista ja lähtee muuten ihan mielellään, mutta pukeminen on kyllä jotain ihan sairaan raivostuttavaa hommaa – etenkin siinä kivassa pikku kiireessä kun pitäisi jo mennä mutta jalat ei millään tahdo sujahtaa kurahousujen lahkeisiin.

Kävin elämäni ensimmäisessä vanhempainillassa. Hörpin muiden äitien ja isien kanssa kahvia ja kuuntelin suunnitelmia tulevista retkistä. Oli hassua tajuta etten ollut edes tavannut kaikkien niiden ihanien lasten vanhempia aiemmin vaikka lapset ovat jo tuttuja. Hauskaa on myös se että tästä syksystä eteenpäin hamaan tulevaisuuteen minun statukseni näissä yhteyksissä on ”Sebastianin äiti” – tai Sepon, minusta on mahtavaa että myös päiväkodin lapset kutsuvat Seppoa Sepoksi.

Virallista opiskelijaelämää on takana kuukauden päivät. Olen oppinut ihan hirveästi, käynyt kaiken maailman opiskelijajuhlissa, kirjoittanut ensimmäisen tekstini ainejärjestölehteemme, tutustunut aivan ihaniin ihmisiin ja ollut iltaisin rättiväsynyt. Joinain iltoina tuntuu että Seb yrittää tietoisesti saada minut sekoamaan. Hän kiljuu, riehuu, sotkee, raivoaa ja nauraa pahansuopaa demoninaurua kaiken kaaoksen keskellä. Tai siltä ainakin tuntuu. Toisina iltoina toisaalta taas voisin itkeä onnesta kun Seb käpertyy suloisesti kainaloon, halailee ja hassuttelee.