terveisiä idästä ja puolivuotias vauva

Sebastian täytti viikko sitten puoli vuotta. Syy miksi kirjoitan asiasta vasta nyt on se että olimme viikon verran sukuloimassa Itä-Suomessa enkä ole vielä oppinut päivittelemään blogia muualla kuin kotona.

Puoli vuotta tuntuu kovin suurelta luvulta. Jo raskausajasta asti nimenomaan se puoli vuotta on tuntunut jotenkin hirmuisen merkittävältä askeleelta, ja onhan se. Puolivuotiaalle täytyy antaa jo muutakin ruokaa kuin rintamaitoa, eli pikkuvauva-ajat ovat ohi ja puolivuotispäivän jälkeen monilla vauvoilla alkaa melkoinen vauhti uusien asioiden oppimisessa. Seuraavan puolen vuoden jälkeen minun vauvastani on kasvanut taapero. 

Olen vitsaillut kaikille siitä miten Seb vain makoilee selällään eikä ikinä opi liikkumaan. Niin hän melko pitkään makoilikin, mutta nyt hän kääntyy vatsalleen jatkuvasti eikä pysy selällään edes sen vaipanvaihdon ajan. Hän myös istuu tuettuna oikein hienosti selkä suorana, mistä syystä hän viettää yhä enemmän aikaa ruokapöydän ääressä. Sormiruokailu on aloitettu yllättävän menestyksekkäästi, ruoka näyttää maistuvan pojalle oikein hyvin. Sylissä istuessaan hän heiluttaa itseään kuin ottaisi keinussa vauhtia. Hän juttelee ja murisee paljon. Hän osoittaa entistä vivahteikkaammin tunteita: esimerkiksi ärsyyntymistä voi osoittaa hakkaamalla lattiaa, narisemalla, potkimalla, vetämällä itsensä kaarelle, hieromalla nyrkeillä omaa naamaa, murisemalla, ärisemällä tai itkemällä. Hän myös valloittaa entistä enemmän. Hänen ruskeat silmänsä ja hampaaton hymynsä sulattaa jokaisen sydämen ja jopa minusta tuntuu kuin olisin rakastunut Sebiin uudestaan. Olen alkanut kokea uudenlaista yhteenkuuluvuudentunnetta, kun huomaan että Seb on ihan oma hurmaava yksilönsä ja minun lapseni johon minä tutustun päivä päivältä paremmin.