viisuhaikeus

Katselin lauantaina itsekseni euroviisuja. Seppo veteli jo hirsiä kammarissa ja minäkin sain taistella pitääkseni silmäni auki eurospektaakkeleille. Siinä sohvannurkassa kököttäessä ja juhlaoluttani siemaillessa tuli vähän haikea olo. Mietin miten kivaa olisi jos vieressä istuisi joku jonka kanssa arvioida esityksiä. Semmoinen joku vähän tärkeämpi henkilö jota naurattaa samat jutut ja joka osaa kommentoida lauluja niille sopivalla kepeydellä ja huumorilla ketään halveksumatta. Sellainen joka tekee kattilapopcornit paremmin kuin minä ja joka ehkä kutsuu minua rakkaaksi. Joku jolle haluan kertoa miksi muistiini on piirtynyt tarkasti vuoden 2007 voittajabiisin kertosäkeen sanat (siis siten miltä ne suomalaisen korvaan kuulostaa, oikeat tekstit on jotain aivan muuta):

 

molitva, kau saarnamuorii musnamaije

molitva, messorento sammoo immetvoije

ne posna

kauja

tuu niinku puuto sampoo novi latto

ne posna

bas kauja

daja immetvoije

moja jedina

molitva

 

(voit käydä kuuntelemassa kappaleen tästä)

 

Semmoinen joku tyyppi vaan, minä ajattelin ja mietin että Viron edustajaduon mies voisi olla sellainen just sopiva. Tai en tiiä. 

Viimeinen kisailija taisi hoilata vähän liian kovaa koska grande finalen lähestyessä makkarista kuului tömps tömpstömpstömpstömpstömps ja sitten pimeydestä ilmestyi viereeni puoliuninen, peikonnäköinen olento. Juotin nuokkuvalle takkupäälle vettä ja ohjasin hänet takaisin sänkyyn, johon hän nukahti heti. Uinujaa katsellessani minä unohdin seurankaipuuni, minullahan oli kaikki. Ei siinä hetkessä olisi tilaa kenellekään ylimääräiselle, ei meidän elämässämme ole tilaa.

 

Palasin seuraamaan tuloksia ja huomasin jo parin minuutin päästä miettiväni että olisi kyllä silti tosi kivaa jos olisi joku.