Ihmisistä

Eilinen oli erikoinen päivä. Sain nähdä ja kuulla asioita, jotka pienen hetken, ihan vähän, horjuttivat uskoani ihmiseen, ihmisyyteen ja inhimillisyyteen. Jo muutaman päivän sosiaalisessa mediassa vellonut keskustelu Forssan mahdollisesta hätävastaanottokeskuksesta koki eräänlaisen kulminoitumisen, kun Forssan kaupunginhallitus torppasi keskuksen tulon ihmisten osoittaessa mieltään kaupungintalon pihalla. Itsekin seisoin siellä kannattamassa kansainvälistä Forssaa, joka toimii ihmisarvon puolesta. Forssaa, joka ei käännä selkäänsä koko Eurooppaa – myös Suomea – koskevassa kriisissä. Vaikka annettu päätös oli surullinen ja ikävä, se ei ollut asia, joka itseäni järkytti eniten. Kammottavinta oli tapa, jolla eräät tahot lähestyivät asiaa.

Keskustelussa oli alusta asti mukana paljon vihamielistä paatosta. Mielipiteitä heiteltiin puolin sun toisin, mutta oikealle, rakentavalle keskustelulle ei tuntunut olevan sijaa. Tämä näkyi erityisesti hätävastaanottokeskusta vastustaneiden joukossa: mikäli mielipide oli jo muodostettu, siitä ei taivuttu mihinkään suuntaan, vaikka tosiasiat ja faktatieto olisivat hyppineet tasajalkaa silmien edessä. Omat huuleni pyöristymään ja silmäni laajenemaan saivat erityisesti rasistiset, kamalat, järjettömät, pelottavat ja (listaa voisi vielä jatkaa) kammottavat kommentit, joissa toiselta ihmiseltä riistettiin täysin arvo vain sen takia, että he tulevat eri uskonnosta ja kulttuurista sattuen olemaan erilaisia ihonväriltään. Luin suoria tappouhkauksia ja viittauksia Auschwiziin. Kuinka ihminen voi olla niin julma? Asioiden yleistäminen sai järjettömät mittasuhteet: kaikki turvapaikanhakijat ovat miehiä, jotka tulevat tänne tekemään rikoksia ja raiskaamaan suomalaiset naiset. En ala tässä enää argumentoida asian puolesta, sillä asiat on kirjoitettu jo moneen kertaan sosiaalisessa mediassa ja ne ovat siellä vapaasti luettavissa. Lisäksi se on jo myöhäistä. Jokaiselle tulisi kuitenkin olla itsestään selvää, että suurin osa ongelmista näissä sotien runtelemissa maissa on meidän länsimaisten ihmisten syytä. Siksi meillä on vastuu. Jos emme me, niin kuka sitten?

 

 

Itse mielenosoituksessa jouduin peittämään silmäni käsilläni kuunnellessani vastustajien huuteluja ja kommentteja. Tässä en niitä halua toistaa, mutta tämän päivän Forssan Lehdestä voi niistä muutaman lukea. Törkeää. Sen enempää ihmisiä kategorisoimatta joukossa vaikutti olevan ihmisiä, jotka itse ovat saaneet apua yhteiskunnalta ja valtiolta, joilla luulisi olevan sydäntä ja halua auttaa muita juuri sen takia. Jotka eivät vaikuttaneet ihmisiltä, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon yhteisen hyvän ja yhteiskunnallisen sekä taloudellisen pärjäämisen puolesta. Uskomattomaksi asia meni, kun eräs oman elämänsä sankari päätti toimittaa asiansa poliisiauton kylkeen ja hänet aplodien saattelemana vietiin poliisien toimesta maijaan. Näinkö asioita hoidetaan? Nämä samat hurraajat seisovat rivissä kylttiensä kanssa, joiden sanoma on huoli mahdollisesta rikollisuudesta ja turvattomuudesta mahdollisen hätämajoituksen toteutuessa. Järkyttävimmäksi asia kuitenkin oli äitynyt, kun kaksi kumpaakaan puolta kannattamatonta mielenosoitusten seuraajaa hyvätahtoisesti toi mielenosoittajille tarjolle mehua ja piparia. Päivä oli kuuma, joten ajatus oli mielestäni paikallaan. Tätä en ollut itse kuulemassa, mutta nämä rakkauden ja rauhan asialla olleet ihmiset olivat saaneet osakseen kammottavaa kielenkäyttöä ja sairaita uhkauksia. Myös kaupunginhallituksen annettua päätöksensä pelkkä asialle tuulettaminen ja hurraaminen ei ollut riittänyt, vaan toisen puolen solvaaminen oli jatkunut. Uskomatonta, käsittämätöntä ja ennen kaikkea ihmetystä herättävää: MIKSI?

 

 

Mielestäni asiassa ei ollut voittajia. Tai jos olikin, niin voittajia olivat ehdottomasti ne, jotka saivat asiaan uuden näkökulman. Ne, jotka olivat valmiita katsomaan asiaa molemmilta kanteilta ja muodostamaan mielipiteensä tosiasioiden ja inhimillisyyden varaan. Ne, jotka edes pyrkivät järkevään keskusteluun. En sano, etteikö hätämajoituskeskuksessa sen mahdollisesti toteutuessa olisi voinut olla ongelmia, mutta nyt emme saa koskaan tietää. Peloille annettiin valta. Ihmisyydelle ei annettu arvoa. Miksei Forssa voinut kerrankin näyttää muulle Suomelle, että meillä otetaan ihminen vastaan ihmisenä? Tilanteen maailmalla ollessa tällainen me tulemme joutumaan kantamaan vastuumme, halusimme sitä tai emme. Miksi Forssa olisi ollut yhtään huonompi paikka hätämajoituskeskukselle kuin mikään muukaan? Sillä siitä tosiasiasta emme tule pääsemään eroon, että pakolaisia ja turvapaikanhakijoita tulee tänne. Nyt kieltäydyttiin vastuusta ja hyvästä tahdosta.

Vaikka uskoni ihmiseen horjahti, en kuitenkaan menettänyt sitä. Sain keskustella älykkäiden, myötätuntoisten ja sivistyneiden ihmisten kanssa aiheesta. Sain kuulla, kuinka hyvällä argumentoinnilla oli saatu kanssaeläjät ajattelemaan asiaa uudestaan, jopa luomaan uusi, vastakkainen mielipide. Näin, että Forssassa asuu paitsi ihmisiä, jotka olivat valmiita auttamaan hädässä olevia ihmisiä, myös niitä, joille asia on IHAN SAMA. Niinhän sen tulisi ollakin. En usko, että se loppujen lopuksi olisi vaikuttanut sen suuremmin forssalaisten elämään, mikäli pakolaisia olisi tänne otettu. Suhdettani Forssaan joudun ehkä hetken pohtimaan, mutta uskon kuitenkin, että kotikaupungillani on edellytykset kaiken tämänkin jälkeen olla Minun kansainvälinen Forssani.