Kesä 2016

PaperArtist_2016-04-16_15-15-15.jpeg

Uuden salin treeneissä alettiin treenata perusvoimaa ja tehtiin aika yksinkertaisia liikkeitä. Sitähän se tietysti oli, kun suuri osa salin pikkuhiljaa kertyvästä jäsenistöstä oli vasta harrastuksen aloittaneita. Muutamia muitakin siirtyi vanhalta salilta uuteen, mutta ei heitä kovin montaa ollut. Treenattiin muun muassa aika paljon takakyykkyä ja se teki mulle kyllä todella hyvää. Kun joka viikko sitä jauhettiin niin aloin saada luottamusta liikkeeseen. Toinen juttu mistä tykkäsin oli se että kaksi kertaa viikossa pidettiin tekniikkatunteja. Niissä treenattiin painonnosto- sekä voimisteluliikkeitä. Sunnuntaisin oli myös erillinen kestävyystreeni. Niissäkin oli ihan kiva käydä. Tykkään haastaa itseäni pitkissä kestävyystreeneistä, vaikka kuntoni ei olekaan kovin hyvä.

KUVA7.jpg

Pidemmän salimatkan takia tein pääasiassa kaikki salimatkat nyt autolla. Kävin kolme kertaa viikossa salilla ja jumppasin kotonakin taas omalla tangollani. Erityisesti sunnuntaisin tein monesti salin kestävyystreenin kotona, koska niitä oli helppo muuntaa kotitreeneiksi. Käsipainotempaus on pikkuhiljaa muotoutunut yhdeksi suosikkiliikkeekseni. Koitan aina tehdä sen kunnon painolla ja niin että jokainen toisto tehdään maasta vuorokäsin. Näin niitä tehdään aina kisoissakin joissa olen liikettä nähty tehtävän. 20kg käsipaino on minulle sopiva tähän. Tein myös tempaukseen uuden ykkösen, kun vihdoin sain 40kg temmattua.

KUVA8.jpg

Sali järjesti muutaman kerran uintikurssin kaupunkimme maauimalassa. Olen aiemmin uinut kuntouintia kerran viikossa. Usein kävin aamuisin ennen töihin menoa. Mutta nyt viime vuosina, kun luovuimme toisesta autosta ja olen pyöräillyt töihin niin on uinnitkin jääneet vähemmälle. En todellakaan osaa uida kuin sellaista kesämökkirintaa, mutta pidän uimisesta paljon. Meitä opetti salillamme käyvä kilpauimari. Olen myös hieman vesikammoinen enkä ole oikeastaan aikuisiällä uskaltanut kovin helposti laittaa kasvojani veteen tai päätäni pinnan alle. Päätin kuitenkin että nyt on se itsensä ylittämisen paikka jos koskaan. Haluan kuitenkin oppia uimaan oikein. Uinnit menivät yllättävän hyvin ja pääsin sinuiksi sen kanssa että uskallan laittaa kasvot veteen. Sain kurssilta rohkeutta ja itsevarmuutta yrittää oikeata uintitekniikkaa. Aiemmin olen halunnut sitä tehdä, mutta kun en ole oikein osannut, niin en ole kehdannut edes yrittää. Nyt kun tiedän mitä pitää tehdä niin loppu on vain itsestä ja harjoittelustani kiinni. Asiaa ei tietysti helpota se että tulevan talven ajan kaupunkimme uimahalli on kiinni remontin vuoksi.

Hyvinvointi Liikunta