Tammikuu 2017
Tammikuussa olin lomalla ja treeni-intoakin löytyi reilusti. Tein muutaman kerran viikossa kahden treenin päiviä. Toinen treeni oli salilla tehty CrossFit-treeni ja toinen oli peruskuntolenkki. Tein ihan kävelylenkkejä sekä juoksulenkkejäkin hieman. Tosin koska juoksukuntoni oli vielä sen verran heikko, niin täytyi välillä kävelläkin. Mutta olin tyytyväinen, että sai totutettua kroppaani siihen että joskus tekee sen kaksi treeniä päivässä.
Salin treeneissä tehtiin aika paljon takakyykkyä, leuanvetoa, rinnallevetoa, maastavetoa ja pystypunnerrusta. Ihan perusvoimaa monella tapaa. Hyppynaruakin alettiin jauhaa taas ja se tuli itselle todella tarpeeseen. Muutaman viikon jaksoi hyvin treenata kovempia treeniviikkoja, mutta kuun lopulla alkoi jo hieman väsymys näkyä. Onneksi kevyempi viikko tuli sopivasti ja sillä viikolla en tehnyt mitään ylimääräisiä treenejä salin ohjelmoinnin päälle. Pieni hengähdys tuli kyllä tarpeeseen. Maastavetoon tein uuden viiden toiston tuloksen, joka oli 120kg. Muuten ei isompia ennätyksiä tullut tehtyä, mutta tasaisesti nousi edelleenkin treenipainot kaikissa liikkeissä joita tehtiin.
Tammikuun treenipäiväkirja
Vko 1
ma: kävelylenkki 1h, CF 1h
ti: juoksulenkki 1h, CF 1h
ke: CF 1h
to: kävelylenkki 1h, CF 1h
pe: lepo
la: CF 1h, kävelylenkki 1h
su: CF 1h
yhteensä: 10h
Vko 2
ma: kävelylenkki 1h, CF 1h
ti: CF 1h
ke: lepo
to: kävelylenkki 1h, CF 1h
pe: juoksulenkki 1h, CF 1h
la: lepo
su: kävelylenkki 1h, CF 2h
yhteensä: 10h
Vko 3
ma: CF 1h
ti: kävelylenkki 1h, CF 1h
ke: lepo
to: juoksulenkki 1h, CF 1h
pe: CF 1h
la: CF 2h
su: CF 2h
yhteensä: 10h
Vko 4 (kevyt)
ma: CF 1h
ti: kävelylenkki 1h, CF 1h
ke: lepo
to: CF 1h
pe: CF 1h
la: lepo
su: lepo
yhteensä: 5h