Talvi 2016
Vuosi alkoi tuttuun tapaan pidemmällä lomalla. Heti vuoden alussa kohtasin DT:n uudestaan ja nyt tein sen 35kg painolla. Se oli 5kg enemmän kuin viimeksi tehdessä ja aika 10:10 oli minuutin ja kaksikymmentä sekuntia parempi. Kehitystä on siis tullut tässäkin. Teimme salin treeneissä voimajaksoa. Erityisesti ylöstyöntö ilman vauhtia oli itselle sellainen mieluinen liike jota jauhettiin aika paljon. Sain jopa kolme toistoa tehtyä 40kg kanssa. Olin flunssaisena kaksi kertaa tammi-helmikuun aikana. Tämä oli aika ennenkuulumatonta minulle. Vieläpä kahtena peräkkäisenä viikkona. Mutta kotona olikin kova sairastelukierre muilla niin joutui omakin vastustuskyky todella koville.
Helmikuussa testailtiin monissa liikkeissä ykkösmaksimeita, mutta sairastelun takia en saanut ihan kaikkia tehtyä. Lattiapenkissä sain uudeksi ykköstulokseksi 55kg. Muut liikkeet jäivät lähinnä epätoivoisiksi yrityksiksi ja päätin jättää loput tekemättä. Tuleehan noita uusia tilaisuuksia.
CrossFit maailman suurin tapahtuma eli openit oli tietysti myös. En osallistunut tapahtumaan, koska en halunnut lähteä tekemään suorituksia skaalattuna. Tiesin hyvin että minulla ei olisi kovinkaan monessa lajissa rahkeita suorittaa vaaditulla tavalla. Liikepankkini ja voimani olivat vielä sen verran vajavaiset. Katselin sitten muiden tekemisiä. Jo ensimmäinen laji oli sellainen että en olisi siitä vaadittuna selvinnyt. Piti tehdä askelkyykkyä tanko suorilla käsillä ja tangossa oli 30kg painoa. Voimani eivät vielä siihen riittäneet. Toisena liikkeenä oli rinta tankoon ja se oli ajatuksenakin vielä mahdoton. Sain hädin tuskin muutamia leuanvetoja tehtyä. Mä olen sellainen että kun jotain tehdään niin se tehdään sitten kunnolla. Näin openien suorituksissa aika kirjavaa menoa ja mielestäni hieman kyseenalaista tuomarointia. En oikein ymmärrä sellaista. Jos on säännöt niin niitä noudatetaan ja jos ei jotakin osaa tai pysty tekemään kunnolla niin kannattaisi jättää sitten tekemättä tai skaalata koko juttu.