Tuulinen mieli, hoiperteleva runollinen kieli

En haluu nukkuu tai näihin tunteisiin hukkuu

mielummin kello neljään kukkuu

ja myöhemmin asian suuruuteen suuttuu.

 

Nuku vaan lepää, älä suutu

en mä mikskään tästä muutu.

Mä herään taas ja heitän

sen kuivuneen leivän

katseellani keitän

leipä hyllyltä kädelläni uuden veroisen peitän

juustotta jätän ja kurkun viimeisen käytän.

 

Kuuntelen kämppistä ja sen ääntä

istun suoraa pöytää vastapäätä.

Mahasta vetää, nukkuuks nekää

pitäis omilla jaloilla seistä

onneksi muuttaa

tai tähän suhteeseen täysin luottaa.

 

Noh tietääkö nekää mikä sitä kuvaa

must tuntuu ettei täs voi munaa

jos kriteerit nuo

mitä on ne käsitykset

mielen hulluimmat sepitykset.

Kehossa tuttuna tunnettu turva

tuntumana tuulesta tuolla

oisimpa suojas

voisin omat sääntöni luoda

ja luovuudella jotain uutta tänne tuoda.

 

Musta, en tiedä susta on parempi

suohon juosta kun siihen kusta

ennalta kivelle kertoa

mitä meist ois selkoa

jos helpolla haluaa asiaa leipoa.

 

Rakkautta tää mut rakkautta on myös nää

tärkeet heitot tärkees pääs

kuulispa susta mut nyt on kyse musta.

Ei kukaan meitä kuitenkaan

voi täysin muistuttaa tai meitä neuvoa sanomaan

tiettyä koodia toteuttaa

täytyy oppia luottamaan ja tulevaan katsomaan.

 

 

 

 

-Vilma

suhteet ajattelin-tanaan runot-novellit-ja-kirjoittaminen mieli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *