Mikä on muuttunut? Osa 1

Niin paljon ja sitten ei mikään. Niin ala-asteella kuin yläasteellakin tunsin usein alisuoriutumisen tunnetta. Oppimiseen käyttämäni aika ja vaiva ei näkynyt saamissani koetuloksissa. Vertailin omaa suoriutumistani usein muihin ja päädyin keskittymään minulle iloa tuoviin asioihin eli tanssiin ja kavereihin. Lukioon hakeminen oli toissijaista eikä ylioppilaaksi ollut suurempaa intoa. Tässä kohtaa tiesin mitä lakki olisi minulta vaatinut ja en halunnut käyttää seuraavia vuosia tuntien riittämättömyyttä koulunpenkillä. Halusin jotain luovempaa.

Ystäväni opiskeli tuolloin Steiner koulussa ja tämä kuulosti korvaani paremmalta vaihtoehdolta, kuin normaalin lukion käyminen. Opiskelin koulussa vuoden, jonka aikana kuitenkin tajusin, etten halunnut jatkaa koulussa enää seuraavaa vuotta. Kun aloin miettimään muita vaihtoehtoja ammattikoulu tuntui hyvältä ratkaisulta. Päädyin aloittamaan liiketalouden perustutkinnon ja koin sen hyödylliseksi tulevaisuuden kannalta. Aiemman kouluhistoriani vuoksi tietysti ensimmäisenä ajattelin, että en voisi hakea kouluun, jossa pitäisi laskea matikkaa. Ei en minä, olen surkea siinä. Toinen ystäväni oli opiskellut jo vuoden kyseisessä koulussa ja kertoi että matikka on vain pieni osa tutkinnon sisällöstä, jos en valitsisi taloushallinnon puolta.

Olen ylpeä siitä, että luotin intuitiooni ja päätin vaihtaa koulua. En väitä, etteikö minusta olisi voinut tulla ylioppilasta tai että olisin vain kärsinyt lukiovuoteni, jos olisin päättänyt jatkaa. Ammattikoulussa kuitenkin sain käyttää myös visuaalista puoltani ja oppia käytännön kautta. Itsevarmuuteni nousi, sain parempia numeroita, tapasin uusia ihmisiä, rakastuin ja olin motivoitunut.

Mielikuva itsestäni on siis hallinnut oppimistani pitkään. En opi, en ole fiksu, viisas. Tämä on vaikuttanut osallisuuteeni keskusteluissa ja en ole kokenut voivani sanoa aina mielipiteitäni. (paitsi ystävien seurassa). Vasta myöhemmin opin arvostamaan kykyäni analysoida, oppia ja keskustella aiheesta kuin aiheesta. En arvota muiden mielipiteitä ja tartun kaikkeen uuteen aina uteliaasti. Olen aina ollut siis enemmän luova, innovoiva ideoitsija kuin kirjaviisas, teoreettinen tarkastaja. Pää pilvissä haaveilija kuin totuudenmukainen realisti.

Ala-asteella rakastin äidinkielentunneilla kirjoittaa tarinoita ja sain opettajalta usein kehuja mielikuvituksestani. Muistan esimeriksi kirjoittaneeni joskus karhusta, joka oli astunut metsäretkellään siilin päälle, takki oli hajonnut ja takin nappi oli sujahtanut siilin piikkiin kiinni. Tuon napin löytäminen oli vaikeaa, koska se oli jäänyt siilin selkään kiinni ja kulkeutunut ties minne. Vaikka äidinkielellisesti teksteissäni oli usein punakynällä merkattuja kielioppi- virheitä sain kannustusta toteuttaa itseäni luovasti.

Tämän tekstin tarkoitus oli muistuttaa, että me kaikki olemme yksilöitä eikä koulumenestyksesi päätä sitä menestytkö elämässä. Olisi reittisi aikuiseksi millainen tahansa voit aina tarttua uuteen tilaisuuteen ja oppia iästäsi huolimatta. Jokainen saa tuntea onnistumisen ja mokaamisen kokemuksia ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Historiasi ei määrittele sinua ihmisenä ja armollisuus itseään ja muita kohtaan on yksi tärkeimmistä arvoistani.

Kuva: Aurora Suhonen

-Vilma