2020

 

Tämä vuosi oli kaikin puolin varsin kirjava. Haastava, rankka, mahtava ja uniikki. Innostava, väsyttävä ja inspiroiva. Niin ja todella erikoinen.

Meillä korona iski juuri siihen pahimpaan hetkeen, esiintymisviikolle. Olimme koko talven valmistautuneet SM- kilpailuihin ja harjoitelleet valmistuvien tanssinopiskelija opiskelijoiden opinnäytetöitä. Olin harjoittanut koreografiaa oppilaideni kanssa ja he olivat valmiina lähdössä viikonlopuksi tanssikatselmuksiin esiintymään.

Viikonloput käytimme tanssisaleissa ja katselimme ikkunasta kateellisina ihmisiä ulkona nauttimassa auringosta ja talvisäästä. Tiesimme mielessämme, että parin viikon päästä kiire kuitenkin helpottaisi ja pääsisimme nauttimaan myös vapaapäivistä.

Pysähdy enemmän.

Päivien valuessa eteenpäin, treeniä, treeniä, putsausta, putsausta. Olimme vihdoin esiintymisviikossa jolloin kaikki purkautuisi. Pääsisimme tekemään sitä meille rakkainta, esiintymään.

Viimeisiä harjoituksia vietiin, kun kuulimme Suomen korona tilanteesta. Emme uskoneet sen vaikuttavan Kuopion  tilanteeseen niin nopeasti, mutta kahta päivää ennen SM- kilpailuja kaikki peruttiin. Vielä opinnäytetöiden esiintymispäivänä odotimme edelleen tietoa siitä saisimmeko esiintyä. Itse kuuluin ryhmään joka pääsi vielä esiintymään, tosin tyhjälle yleisölle. Esitykset striimattiin Savonian ammattikorkeakoulun Instagramissa ja arvioiva opettaja oli  ainut yleisössä istuva katsoja. Monen kaukaa tulleet läheiset ja ystävät jäivät ovelle, eikä yleisöä päästetty sisään. Eniten harmitti valmistuvien puolesta. Koreografinen pikkutarkka putsaus ja lukemattomat työtunnit tuntuivat turhalta työltä, kun esitys näyttäytyikin monelle ruudun välityksellä liikkuvina valottuneina hahmoina.

Elä hetkessä, älä kaipuussa.

Tällöin kaikki konkretisoitui. Kuinka omassa kuplassa elämme. Toteutamme ja kehitämme itseämme, irrallisina muista maailman eliöistä ja ympäristöstä. Meille merkityksellinen työ tai prosessi on samantekevä maailman tilan muuttumiselle. Kirjoitan asioita joita en itsekkään allekirjoita. Vähälläkin saa paljon aikaan. Hyvää ja huonoa, mutta mielestäni parempi on tehdä kuin katua. On myös osattava olla tekemättä. Hmm.. siinäpä dilemma.

Maailman muuttuvan tilanteen ja koronan myötä konkretisoitui myös ihmisoikeudet, tuloerot, perimä. Kiitollinen voin olla päivittäin. Olen onnekas, mutta siitä huolimatta minäkin joskus uuvun, suoritan ja tunnen riittämättömyyttä. Sehän on inhimillistä ajattelen. Ja varsin yleistä nykyään. ”Intohimoiset ihmiset uupuvat”, muistan lukeneeni.  Sanasta inhimillinen on selkeästi tullut uusi lempisanani.

Helposti ajaudumme suorittamaan ja elämme tietty tavoite tai päämäärälähtöistä elämää. Unohdamme nauttia siitä kaikesta muusta mitä tapahtuu tekemisiemme välissä. Tähän varmasti voi liittyä pelko epäonnistumisesta, ja siitä ettei saavutakaan tavoitteitaan. Mutta mitä sitten? Kaikkea tapahtuu ja niin kuuluukin. Saatat yllättyä, kun uskallat heittäytyä ja epäonnistua. Luottaa tulevaan ja itseesi.

Suomi on niin kaunis. Olen niin onnellinen siitä, että olen syntynyt Suomeen. Voin tuntea oloni turvalliseksi niin kaupungissa, metsässä, yöllä ja päivällä. Saan opintotukea ja voin opiskella sekä kouluttaa itseäni. Voin tehdä töitä, harrastaa ja tehdä omiin arvoihini pohjautuvia valintoja. Voin valita. Voin retkeillä ja uida puhtaissa järvissä.

Vietä enemmän aikaa luonnossa. Tiedät että tarvitset sitä.

Pääsin viime vuonnakin onnekseni matkustelemaan. Uudet kokemukset rikastuttivat mielestä ja siksi onkin ihana välillä pysähtyä näiden hetkien pariin. Arvostan reissaamista niin Suomessa kuin ulkomailla, maalla kuin kaupungissakin. On ympäristö mikä tahansa maiseman vaihdos inspiroi. Uutuuden viehätys, seikkailu, ennakoimattomuus. Niin ja yllätyksellisyys. Vuonna 2020 tuli matkusteltua eri puolella Suomea, kaupungeissa, tuntureilla ja metsissä.

• Roadtrip Lappiin-> Saariselkä, Ivalo, Äkäslompolo, Muonio, Orajärvi, Luusua, Käylä, Varjakka, Oulu, Kajaani

Tästä täytyisi tehdä erillinen postaus. Upeita retkiä, pannukahveja, naurua ja seikkailuja. Hyppyriteitä, aurinkoisia pulahduksia ja aikaisia aamuja. Yöpaikan metsästystä ja outoja ruokayhdistelmiä. Tankkaamista ja tiskaamista. Hyisiä kainaloiden ja hampaiden pesuja. Hyvin nukuttuja öitä ja väsyneitä jalkoja. Onnen ja vapauden tunnetta.

• Mökkireissu ystävän mökille Saarijärvelle.

Tanssimateriaalin suunnittelua ystävien seurassa. Aivoriihiä ja tunteiden purkua. Samaistuvia ajatuksia, pohdintaa ja myöhäisen illan mietiskelyjä. Uuden aloittamista, inspiroitumista luonnosta ja sen äärellä olemisesta. Saunomista ja uimista. Veden äärellä tanssimista ja nautiskelua.

• Helsinki ja kesä

Siskon ja ystävien näkemistä aurinkoisessa kaupungissa. Hitaita aamuja ja piknikkejä  puistossa. Itsetehtyjä sekä ostettuja brunsseja. Kalliolla loikoilua ja kirjojen lukemista. Pitkiä kävelyjä ja uusia paikkoja. Synttäreitä ja siidereitä.

• Juhannus ja Hailuoto

Jäätelöä ja hyvää ruokaa hiekkarannalla. Hyisen jäätävää vettä ja juoksua rannalla. Hyttysparvia ja kerrospukeutumista. Teltassa nukkumista ja täydellisen maiseman tallentamista. Hyppyjä ja haleja, juhannustansseja.

• Oma kesämökki

Rautalammilla sijaitseva perheemme kesämökki on oikea helmi. Myös koronan aikaan pystyin oleilemaan mökillämme ja pitämään etätanssitunteja kuistiltamme luonnonhelmassa. Muistan erään tanssitunnin jälkeisen hetken, kun polveeni sattui pahasti ja nilkutin jääkylmään veteen seisomaan. Kyllä hätä keinot keksii D:

Ajan myötä mökkikin vanhenee ja sitä täytyy kunnostaa. Ympäristökin muuttuu, kasvit kukkivat ja omenat putoilevat. Kuitenkin sama mökin tuntu ja fiilis säilyy, vaikka muutoksia tapahtuu. Erityisesti odotan uuden pikkumökkimme sisustamista, tulevaa kesää ja aurinkoisia päiviä laiturilla.

Muistan myös ulkomailla asuvan ystäväni vierailun mökillämme. Keitimme kahvia, teimme ruokaa, lämmitimme saunaa, keitimme kahvia, söimme pullaa, luimme lehtiä. Nauroimme mummoilullemme ja nautimme siitä täysillä. Tätä hidasta elämää ja olemista haluan lisää.

Myös päivä jolloin ajattelimme käydä ”pienellä” kävelyllä läheisessä maastossa jäi muistojen historiaan ikimuistoisena ystävyyshetkenä. Tuolla sunnuntai kävelyllä päättivät auton avaimet tippua metsäreitin varrelle. Ei siinä auttanut muu kuin lähteä tarpomaan kesän kuumimpana (siltä se tuntui) päivänä reittiä uudelleen ja koittaa muistella käveltyjä reittejä.

Nestehukan yltyessä, myös isän liittyi etsintöihin. ”Kävelittekö tästä”, ”katsotaan vielä tuolta”, ”tapahtuu sitä paremmissakin piireissä”. Thanks dad <3 Mietimme myös ystäväni kanssa koko tapahtuman tapahtumista väärän henkilön kanssa. Onneksemme olemme molemmat kiukkuisina, nälkäisinä ja väsyneinäkin varsin suopeita ja rauhallisia.

Kuitenkin siinä vaiheessa kun koko homma alkoi tuntua metaforalle: ”Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta”, ja isäni toistamat ”meillä on vielä mahdollisuus”, tuntuu huonolta vitsiltä haluaa optimistinenkin puoli heittää kiven kaivoon ja surra sen menetystä. Vesipullon ja eväiden jättämisen lisäksi olimme myös hieman myös poikenneet reitiltä, joka toi pientä lisä haastetta aarteen metsästykseen. Kuitenkin onneksemme emme me, vaan nuorehko pariskunta olivat löytäneet avaimemme ja ilmoittaneet  siitä Suonenjoen puskaradio facebook- ryhmään. Onnekseni olin avannut suuni vastaan kävelleelle naiselle, antanut numeroni ja pyytänyt ilmoittamaan jos avaimet sattuisivat vastaan.

”Pitääkin jalkoja koko ajan katsella kyitten takia”, sain vastaukseksi.

Kuitenkin tämä kyseinen nainen oli huomannut puskaradiossa ilmoituksen avaimista ja iloksemme soitti (2% virralla varustettuun) kännykkääni. En ole koskaan joutunut miettimään yhtä nopeasti, selkeästi ja järkevästi puhumista vieraalle ihmiselle. Saimme kuin saimmekin nuoren parin kiinni ja isäni huristeli sovittuun kohtaamispaikkaan kaupan pihalle. Kun avasin oven parin edessä, huudahdin luontevan ylidramaattisesti ”Rakastan teitä!!, KIITOS”. Pari otti tuon hymyilevän hämmentävästi vastaan. (Tietäisittepä vain). Palkkioksi kokosimme taskuistamme löytyvät eurot ja kehotimme ostamaan niillä jäätelöä. Tarinan opetus on :

1. Pakkaa aina mukaasi juomapullo.
2. Laita avaimet aina vetoketjulliseen taskuun. (EI, napillinen rintatasku ei riitä.)
3. Avaa suusi kaikille vastaantulijoille, jos ja kun olet kadottanut tai etsit jotain. (Ihmiset ovat kultaa.)
4. Itsensä syyttely ei auta asiaa, sellaista sattuu, elämä on.

Mökillä olo on ollut kuin siunaus  (varsinkin) tänä vuonna. Kun pääsee rentouttavaan ympäristöön ja pois kaupungista, tuntuu kuin oppisi hengittämään taas uudelleen. Kevään koronatilanteen tuomat yllättävät muutokset aiheuttivat huomattavaa painetta työskentelyarkeen. Kun kaikki siirtyi etäopetukseksi ei ollut aikaa luoda uusia toimivia työtapoja rauhassa. Täytyi hypätä mukaan ja luottaa siihen, että oma panos ja laadullinen työ riittää. Tämä on vaikeaa suorittaja minälle.

Viime vuonna on täytynyt opetella laskemaan rimaa ja hyväksymään työnlaadun erilaiset puolet, sekä oppia sietämään epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen sekä asioiden luoviminen on ollut myös inspiroivaa. Se on opettanut paljon itsensä kuuntelua ja asioiden priorisoimista.

Kasasin ehkä itselleni liikaa paineita tänäkin vuonna. Halusin kehittyä ja tehdä paljon erilaisia asioita. Kun innostun, rasitun ja ajaudun helposti ylivireystilaan. Tässä tilassa uni ja lepo kärsii ja uuvahdan helposti. Sitten mietin miten olen taas tässä tilanteessa ja enkö ole oppinut aiemmasta. Kuitenkin yleensä siinä vaiheessa, kun vauhti on liian kova perääntyminen on lähes mahdotonta.

Tänä vuonna mietin etukäteen MITÄ haluan ja mihin asioihin panostan.

Kun tanssinopetus niin töissä, kuin koulussakin muuttui etäopetukseksi purin paljon stressiä ulkona liikkumiseen. Rupesin lenkkeilemään ja satutin polveni. Polven vihlonnasta huolimatta jatkoin tanssinopetusta siihen pisteeseen asti, että kävelykin tuntui jo tuskaiselta. Pian tämän jälkeen tanssitunnin lopuksi tunsin polven pettävän alta. Pian tämän jälkeen nousikin kuume ja sain tulehduskipulääkkeet. Kyseessä oli limapussin tulehdus joka parani ajan kanssa.

Kun kehoni oireilee kuuntelen sitä heti.

Koronan myötä muutin myös väliaikaisesti yksiöstäni vanhempieni luokse Jyväskylään. Pidin etätanssitunteja niin omasta huoneesta sekä olohuoneestani käsin. Eri opetusalustoja testailtiin ja kuvailin videoita niin oppilaille kuin opettajille. (Youtube, Zoom, Drive, Google meets.. you name it). Olen kiitollinen, että voin tilanteen tullen mennä vanhemmilleni. Asuin keväällä vielä Neulamäen yksiössäni, ja työskentely pidemmän päälle asunnossa vailla tilaa ja naapurista kantautuvaa rauhaa olisin varmasti väsyttänyt itseni.

Viime vuonna oman tilan ja ympäristön arvostaminen on myös konkretisoitunut. On tullut eritavoin pysähdyttyä kanssa olevien ihmisten sekä itsensä äärelle. On pitänyt välillä poistua arjen ympäristöstä ja omalta mukavuusalueelta. On pitänyt hakeutua luonnon ääreen ja hiljaisuuteen. Tätä kautta on myös oivaltanut ympäristön merkityksen suuremmassakin mittakaavassa.

Koronan vuoksi myös monet ulkomailla asuvat ystäväni ovat palasivat Suomeen. Yhteisiä hetkiä ei pysty kirjoittamaan sanoiksi, niin hyvältä ne tuntuvat. Myös eritavalla ajan vapautuminen ja muutokset ihmisten arjessa on tuonut perhettä ja ystäviä läheisemmäksi. Vaalin viime vuodelta rauhallisia hetkiä ja yöhön venyviä keskusteluja. Uusi ystäviä ja kontakteja. Ei huolta ajan loppumisesta kesken. Hitaat aamut ja sitäkin hitaammat kahvihetket. Rauha siitä ettei toinen ole lähdössä. Ainakaan heti huomenna.

Pidä läheiset lähellä.

   Vaali rauhaa ja pysähtymistä.

Tee enemmän asioita joista nautit.

Haasta itseäsi.

Naura enemmän, huolehdi vähemmän.

Haaveile ja toteuta unelmia. 

Vaikein kappale. Mitä sitten olen saavuttanut tänä vuonna?

Tarvitseeko ihmisen saavuttaa tiettyjä asioita mennäkseen eteenpäin? Kyllä varmasti. Itsestäänselvyyksinä pitämätkin asiat ovat saavutuksia itsessään. Jokainen päätös vaatii motivaatiota ja ilman tätä saavutuksetkaan ei toteudu. Nousenko sängystä ja laitan itselleni aamupalaa?

Kuitenkin nyt koitan haastaa aivojani, ja miettiä mitä ”merkityksellisempiä” ja ponnisteluja vaativia saavutuksia olen vuonna 2020 saavuttanut.

• Tein koreografian Kuopion tanssistudion oppilaille. Koin työskentelymme kehittävän heitä tanssijoina. Oli upea huomata kuinka heidän tekemisensä ja heittäytyminen improvisaatioon sekä annettuun materiaaliini tapahtui puskematta, itseään kuunnellen.
• Palautin monia itselleni haastavia kirjallisia tehtäviä: tanssi analyysi, muutamia esseitä, kommentoivan referaatin..
• Keskityin enemmän itseni kehittämiseen tanssijana. Haastoin itseäni kokonaisvaltaisesti niin esiintyjänä ilmaisussa, kuin fyysisesti liikkujanakin. Menin epämukavuusalueelle. Heittäydyin rohkeammin ja nautin enemmän.
• Näin monia esityksiä. mm. Tanssikielto, Home Sweet Home, Black pool, Action Figures, Slave for you..
• Vietin vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa ja luin enemmän. Suosittelen erityisesti: Pirkko Soinisen kirjaa Ellen, sekä Michelle Obaman, minun tarinani kirjaa.
• Osallistuin  syksyn ANTI-festivaalille vapaaehtoisena. Toimin avustajana Samuli Laineen teoksessa Nurture, jossa taiteilija imetti osallistujaa silikoninännin kautta. Huolehdin hygieniasta, keitin nännikumeja ja vein imetettävää koivunmahlaa esitystilaan. Oli huikeaa tutustua Samulin kaltaiseen avoimeen taiteilijaan ja upeaan ihmiseen.
• Toteutin haaveeni tanssivasta taidenäyttelystä! Tästä pitää kirjoittaa erillinen postaus! Upea esitys, ihmiset ympärillä ja kokemus josta opin valtavasti. TAIDE YHDISTÄÄ.
• 

Olen super onnellinen siitä, että minulla on ollut mahdollisuus työskennellä erialoilla työskentelevien ihmisten kanssa. Uusien kuin tuttujenkin ihmisten kanssa työskentely on itselleni kaikista hedelmällisintä. Näkemysten jakamisen kautta avautuu täysin uusia luovia prosesseja ja ollaan yhdessä jonkin uuden äärellä. Yhteisön kanssa toimiminen on ainutlaatuista. Viime vuonna erityisesti osuuskuntamme SkillD Company on toiminut aktiivisemmin uuden projektin parissa. Souldiers of Mother Earth on perustaja jäsenemme Karoliina Lahdenperän projekti, jonka kautta haluamme osaltamme vaikuttaa ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Osuuskunnan toiminta on kuin liima joka sitoo meitä yhteen. Vaikka asumme eripuolella Suomea, pystymme priorisoimaan yhteisen ajan muutamien intensiivi viikonloppujen kautta.

Myös tänä vuonna erilaiset yhteistyöt jatkuvat ja niitä erityisesti odotan myös tältä vuodelta. Yhteisö toiminta on itselleni sitä luomisen parasta antia, vaikka on minussa introverttikin puoli joka nauttii yksin lattialla pyörimisestä. (Koska sitä nykytanssi on..?)

Myös olen ollut onnekas päästessäni opettamaan eri tanssikouluihin, minuun on luotettu ja olen saanut toteuttaa itseäni. Viime vuodesta kiitos Kuopion tanssistudio ja Urban Moves Kuopio <3

Kiitos vuosi 2020. Olit paljon ja välillä vähän liikaa. Kaikki jatkuu omalla painollaan myös vuonna 2021.

 

-Vilma