” Hei mitä ne sun ottamat jakkara kuvat on?”

Olin asunu Tampereella jo pari kuukautta. Arki oli aika samanlaista päivästä toiseen. Pääpiirteittäin tanssisalissa tuntejen suunnittelua, opettamista tai kaupassa käymistä. Nautin arkisista rutiineista, mutta myös tyhjistä päivistä vailla tarkempia suunnitelmia. Muutettuani omaan yksiöön olin kauan vailla kokovartalopeiliä. Monia vuosia peiliin tuijottaneena muutos oli yllättävän suuri. Lähteä ulos näkemättä miltä näytän päästä varpaisiin. Vessanpeilistä pystyin meikkaamaan ja katsomaan myös vähän miltä muuten näytän. Pyh enpä mä kauheesti pukeutumisesta välittänyt ja se myös yksi syy tähän postaukseen. Ajattelin tuolloi:-Ei peiliä, siispä ekat kaapissa näkemäni vaatteet päälle ja sitä enempää miettimättä ulos mars-Ei kukaan mua täällä tunne-Njääh miks pestä hiukset kun meen tänäänkin suunnittelemaan tuntejaSeuraava päivä: No tänäänkin opetuksia vaan.. ehkä huomenna sit-En tapaa ketään tänään (vastaantulijoita ja oppilaita lukuunottamatta)-Laitan samat reenivaatteet vielä ennen pesuun laittamistaTätä jatkui hetken. Tuntui että olin hukannut jotain itsestäni. Vaatteista, erilaisista kuoseista ja väreistä tykkäävän, niistä inspiroituneen pukeutujan, kirppareita koluavan hirmun. Erilaisten vaateyhdistelmien testaajan ja vaatteiden kanssa hauskuuttelijan. Sen joka ei koskaan pukeutunut samoihin vaatteisiin kahtena päivänä peräkkäin. Halusin aina kokeilla jotain uutta ja näyttää hiukan erillaiselta joka päivä. Mutta nyt en tuntenut oloani minuksi vaan jotain tuntui puuttuvan.

Ostin peilin. Päälläni tylsiä tummia reenivaatteita päivästä toiseen. Avasin vaatekaapin ja katsoin kaikkia niitä vaatteita mitä en ollut käyttänyt ikuisuuksiin. Olin unohtanut monen vaatteen olemassaolon ja ostanut uusia tiedostamatta kaikkia niitä entisiä jotka olivat hautautuneet kaapin syövereihin.Olin unohtanut, että en ole koskaan pukeutunut muita varten vaan ennenkaikkea itseni. KOSKA nautin siitä. Pukeutumisesta ja oman persoonan esille tuomisesta. Jos oloni on musta pukaudun mustaan, jos haluan kokeilla jotain uutta teen niin miettimättä mitä muut minusta miettivät. Tyylini on aika yksinkertainen ja se myös muuttuu jatkuvasti. Jokainen elämänvaihe vaikuttaa myös pukeutumiseeni kuten nyt alottamani työt tanssinopettajana. Tyyliini vaikuttavat myös ihmiset ympärillä ja ne keiden kanssa olen ja vietän paljon aikaa.Mikä sopii toiselle ei pakolla sovi minulle, mutta uskon silti, että kaiken saa sopimaan jos kantaja niin päättää. Inspiraatiota saa muista ihmisitä, lehdistä ja kaikesta ympärillä. Yleensä vaatteet mistä pidän kiinnittävät jollain tavalla huomion. Oli se materiaali tai hauska kuosi. Tärkeintä on keskittyä miltä vaatteesi päälläsi tuntuvat ja millaisen olon ne sinulle tuovat. Tunnetko olosi mukavaksi, iloiseksi tai vaikka itsevarmemmaksi? Älä siis usko poikaystävän, muotigurujen tai lehtien kirjoituksia (ainakaan liikaa) ” Jos olet tälläinen vältä vihreää” kommentteja. Hiiteen sellaiset. Mielestäni ihmisten laittaminen lokeroihin on aina väärin koski se mitä asiaa tahansa. Mietin miten saisin itseäni niskasta kiinni ja löytäisin itsestäni sen innostuneen pukeutujan uudelleen. Päätin yksinkertaisesti pukea päälleni viikon ajan jotain kivaa riippumatta siitä käynkö vain kaupassa tai yksin kävelyllä. Tein näin itseni takia ja ikuistin asukokonaisuuden aina kuvalla instagramiin. Päätin että jos tuntisin viikon jälkeen touhun epämukavaksi tai se tuntuisi vaivaanuttavalta ei mun tarvitsisi jatkaa. Sillä tärkeintä on kuunella itseään ja olla oma itsensä.

Ennen päivittäin erivaatteisiin pukeutuneena homma tuntui aluksi vaikealta. Liikaa vaihtoehtoja, ei tuntunut hyvältä, en tiennyt mistä aloittaa. Parin päivän jälkeen homma sujui taas kuin itsestään. Oli hauskaa huomata että myös päivän mieliala usein näkyi vaatteissa joita pidin kyseisenä päivänä. Naurattaa että puhun näin paljon ja syvällisesti niin yksinkertaisesta asiasta. Älkää naurako mulle. Tai naurakaa niin nauran mäkin. Mutta uskon että monia tanssijoita, tanssinopettajia ja muita urheilijoitakin voi koskettaa tämä asia.  Miksi vaivautua? Ei tarvitsekkaan jos ei siltä tunnu. Jos olosi on hyvä niin nauti siitä! Niistä mukavista reenivaatteissa joissa ei kiristä tai lökäpöksyistä joissa saat tehdä työsi ilman syylistäviä katseita.Usko pois monet bisnesmiehet ja naiset varmasti kadehtivat sinua.Koko romaanin loppuunvetona musta ei tuntunut tuolloin hyvältä ja siks halusin saada muutoksen mun arkeen ja niin piristää itseäni.Because You`re worth it.

-Vilma