Mylleryksissä

Hyvää alkanutta kesäkuuta kaikille! En oo kirjoitellut pitkään aikaan. Ei oo ollut sellaista sopivaa hetkeä tai fiilistä, ajatuksia kylläkin. Tänään heräsin taas pyörien sängyssä ja käyden vähän ylikierroksilla. Oon nukkunut vähän niin ja näin ja sen takia päivät mennyt vähän sumussa. Oon ollut Jyväskylässä nyt pari päivää ja ollaan siskon kanssa molemmat yövytty kotona.
Ollaan yhdessä juotu aamukahvit ja juteltu kaikesta. Tänään heräsin vähän energisempänä kuin eilen. Kävin ostamassa kauramaitoa ja pensasmustikoita. Syötiin muroja ja sisko kysyi kaataako mulle kahvia. Mielessä vierähti ajatukset:
No onko tämä nyt hyväksi tälle mahalle? Onkohan kahvin ja maidon suhde sopiva, jos en nyt itse käy laittamassa? Ystävän luona Oulussakin kahvi oli hyvää hänen laittamanaan, ja kahviloissa. Muutenkaan nämä ajatukset ei sovi tälle rennommalle minulle johon koitan tietoisesti pyrkiä. Relaa

Kaada vaan, vastasin.
Mietin miksi haluan kontrolloida asioita ja pitää lankoja käsissäni. Noh varmaan koska olen tottunut tekemään asiat itse. Kun ryhdyin vegaaniksi ja asuin vanhemmillani tein omat ruokani. Olin valmistunut koulusta ja välivuoteni takia minulla oli aikaa käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja keksiä muita vapaa-ajan aktiviteetteja. Tämä oli aikaa jolloin ystäväni, siskoni ja poikaystäväni olivat lähteneet muualle.
Olen samaa mieltä lausahduksesta ”Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan” ja niin olen aina elänytkin. En ole odottanut tai olettanut kenenkään tuovan minulle onnea. Tietysti moni läheiseni on tuonut ja tuo minulle onnea päivittäin. Mutta olen matkustellut, tehnyt omaa taidetta, tutustunut uusiin ihmisiin ja tehnyt paljon yksikseni.
Join pari hörppyä kahvia ja kipu voimistui. Taisi olla virhe.

Viikko taakse päin olin tullut pääsykokeista Jyväskylään ja pyysin poikaystävääni tekemään minulle leivän. Mitä sen päälle? hän kysyi. Äh heti vaikeita kysymyksiä mietin mielessäni. No vaikka kurkkua, vastasin. Kun sain paahtimesta vähän kuivahtaneen (rapean) leivän hymyilin. Kerroin etten muistanut milloin joku olisi tehnyt mulle leivän. Toinen katsoi ihmeissään.
En tarkoita nyt, että tuntuisi ettei musta välitetä ja kirjoitan nyt tässä katkerana tekstiä vihjatakseni muille tarpeestani tulla hemmotelluksi. Nöy nöy! Kerron siitä miten huomaan omat tapani toimia ja miten ne onkaan juurtuneet mun arkeen. Yhtäkkiä huomaankin hämmentyneeni kun joku kaataakin kahvin mun puolesta. Mä oon aina nauttinut kaikesta tekemisestä ja hääräämisestä. Tykkään järjestää pieniä yllätyksiä, siivoilla ja suunnitella. En nää sitä velvollisuutena se on vaan kivaa. Välillä tiedostan olevani askelen muita edellä ja sinkoilen paikasta toiseen kuin duracell- pupu :D. Tästä syystä en ehdi ottaa asioita vastaan, kun olen tehnyt jo.

Mulla on ollut vatsa kipuja jo jonkun aikaa, joskus pieniä ja välillä kovempia. Se on vaikuttanut arkeeni ja mielialaankin välillä. Eniten olen ollut turhautunut koko asiaan, koittanut unohtaa ja elää normaalisti. Lyhyesti sanottuna vatsa ei anna mulle signaaleja niin kuin ennen. En tunne nälän tai täyden olon tunnetta, ja kun syön, vatsa turpoaa ja muuttuu kivikovaksi. Mulla oli ollut talvellakin mahan vihlontaa ja soitin tuolloin lääkärillekkin. Vaivat kuitenkin menivät ohi ja sen jälkeen en enempää asiaa miettinyt. Soitan ylihuomenna lääkäriin ja katson mitä he ehdottavat ja onko tälle mitään tehtävissä.
Koitan kuitenkin kotikonstein parantaa tilannetta. Hengittää, nukkua ja syödä rauhallisesti sopivin väliajoin, juoda tarpeeksi ja vältellä kahvia (hyvin onnistunut), olla stressaamatta ja nauttia kesästä. 

 

-Vilma