Olin viikonlopun Helsingissä. Pitkästä aikaa pääsin itse reenaamaan ja inspiroitumaan muista tanssijoista. Mitä vähemmälle oma tanssiminen (itse tunneilla käyminen) on jäänyt sitä enemmän osaa arvostaa järjestettyjä workshopeja, battleja, jameja ja hetkiä jolloin joku haluaa reenata kanssasi, opettaa tai jakaa kokemuksiaan. Todella silmiä avaavaa. Tuntuu siltä, että olen saanut kaikesta oppimastani paljon enemmän irti kuin muutama vuosi taaksepäin. Tuolloin kävin monella tunnilla viikossa, osallistuin workshopeille ja tanssin battleissa,  mutta keskittyminen ja uuden ammentaminen kävi pintapuolisesti. Sain materiaalia, harjoittelin mutten täysin ymmärtänyt tai sisäistänyt. Nyt tärkeämmäksi on tullut laatu, ei se määrä. Kiitos Batallan Hip Hop, sekä Frankie J House tunneille. 
Kävin kahdella tunnilla perjantaina ja lauantaina skeittihallissa järjestettävissä Battleissa siskoni kanssa fiilistelemässä. Itse en tällä kertaa osallistunut, koska en tuntenut oloani niin varmaksi. En edes tiedä miksi. Ja miksi pitäisi tuntea itsensä varmaksi. En varmaan ole koskaan tuntenut missään lavalla itseäni 100% varmaksi ja tässä ollaan. Jännitin varmaan, koska edellisistä battleista oli kulunut yli vuosi. Kynnys oli kasvanut ja olen keskittynyt vain koreografioihin ja freestylennyt useimmiten omilla improvisaatio tunneillani tai myllertänyt menemään yksin salissa.
Hip Hop ja House tuntuivat tapahtuman alussa vielä kehossa vieraalta ja epäilys omaan tanssimiseen nosti päätään. Päivän edetessä ja tapahtumassa joratessa löysin sen taas. Huh tarvitsin vain lämmittelyä ja rentoa fiilistelyä. Tapahtuman edestessä tanssijat vapautuivat kierros kierrokselta enemmän ja tanssin ilo välittyi myös muille. Musiikki pauhasi, kaikki tanssivat ja tunsin onnea. Tätä olin kaivannut. Lupasin itselleni jatkossa heittäytyä enemmän, antaa mennä ja hyväksyä epävarmuuden joka välillä valtaa kehon. Koska ilman sitä ei ole varmuuttakaan.

-Vilma