Kööpenhaminassa 1/2

Lähdettiin käymään ystävän kanssa minilomalla viime viikon torstaina. Meillä oli yhden puolikkaan päivän lisäksi yksi kokonainen päivä aikaa tutustua Kööpenhaminaan. Tiedettiin etukäteen ettei näin lyhyellä visiitillä ehditä näkemään kaikkea joten oltiin etukäteen kirjattu ylös paikkoja joissa haluttiin käydä.
Ystävällä oli mukanaan järjestelmä kamera värikkäitä taloja varten ja mulla tilaa (olisi voinut olla enemmänkin) repussa mahdollisille kirppari löydöille. 
​Rakastuin Köpikseen. Kun oltiin saavuttu lentokentältä keskustaan aurinko paistoi kasvoille ja pyöräilijät vilisivät ohitse. Istuttiin GreenBurger nimisen paikan terassilla ja vilkuiltiin ohi kulkevia ihmisiä. Kävelytie oli kapea ja ihmiset kulkivat ihan vierestä. Saatiin tästä huolimatta syödä rauhassa eikä kukaan tuntunut kiinnittävän meihin lainkaan huomiota. Jatkettiin matkaa meidän Airbnb kämpälle ja katseltiin onnellisia ihmisiä. 
​Ihmiset istuivat maassa, nauroivat, joivat bisseä ja näyttivät nauttivan elämästä. Ja kello oli kolme torstai päivänä.
Tunnelma oli rento ja vapautunut. Tai sitten mä olin. haha
Ilmapiiri oli ystävällinen ja hyvä fiilis tarttui meihin. Tiesin että reissusta tulee hyvä.
Silmään pistivät tyylikkäät, trendikkäät ihmiset pyöräilemässä paikasta toiseen. Muoti näyttäytyi vahvasti katukuvassa ja huomasin huomioni kiinnittyvän enemmän paikallisiin kuin kauniisiin taloihin. 
Lähdettiin käymään ystävän kanssa minilomalla viime viikon torstaina. Meillä oli yhden puolikkaan päivän lisäksi yksi kokonainen päivä aikaa tutustua Kööpenhaminaan. Tiedettiin etukäteen ettei näin lyhyellä visiitillä ehditä näkemään kaikkea joten oltiin etukäteen kirjattu ylös paikkoja joissa haluttiin käydä. Ystävällä oli mukanaan järjestelmä kamera värikkäitä taloja varten ja mulla tilaa (olisi voinut olla enemmänkin) repussa mahdollisille kirppari löydöille. 
​Rakastuin Kööpenhaminaan. Kun oltiin saavuttu lentokentältä keskustaan aurinko paistoi kasvoille ja pyöräilijät vilisivät ohitse. Istuttiin GreenBurger nimise paikan terassille ja vilkuiltiin ohi kulkevia ihmisiä. Kävelytie oli kapea ja ihmiset kulkivat ihan vierestä. Saatiin tästä huolimatta syödä rauhassa eikä kukaan tuntunut kiinnittänyt meihin huomiota, vaikka mussutettiin burgereita ihan vieressä. Jatkettiin matkaa meidän Airbnb kämpälle ja katseltiin onnellisia ihmisiä. 
​Ihmiset istuivat maassa, nauroivat, joivat bisseä. He näyttivät nauttivan elämästä. Ja kello oli kolme torstai päivä.
Tunnelma oli rento ja vapautunut. Tai sitten mä olin haha.
Ilmapiiri oli ystävällinen ja hyvä fiilis tarttui meihin. Tiesin että reissusta tulee hyvä.
Silmään pistivät tyylikkäät, trendikkäät ihmiset pyöräilemässä paikasta toiseen. Muoti näyttäytyi vahvasti katukuvassa ja huomasin huomioni kiinnittyvän enemmän paikallisiin kuin kauniisiin taloihin. ​

Photo 13-04-2018, 16.44.51.jpg

​Haluan lähteä jo takaisin näihin hetkiin..

Photo 13-04-2018, 12.45.06.jpg

Photo 13-04-2018, 12.56.02.jpg

Photo 13-04-2018, 12.57.59.jpg

Photo 13-04-2018, 13.06.33.jpg

Photo 13-04-2018, 17.40.14.jpg

Photo 13-04-2018, 18.59.56.jpg

​Ja näihin fiiliksiin…
– Vilma

Hyvinvointi Mieli Matkat Suosittelen

Elämä on kaunis

Kun elämä tuntuu hankalalta turvaudun arjen pieniin hemmotteluhetkiin.
Mulla nämä yleensä näyttäytyvät ruoan ulkonäköön panostamisena, aamu tanssitunnille menemisenä, ystävän kanssa kokkailuna tai tulevien viikkojen suunnitteluna. 

Photo%2007-04-2018,%2010.52.26_preview.jpeg.jpg

Photo 29-03-2018, 11.17.38.jpg

​Olen ollut tosi väsynyt. Energiaa olen hakenut ystävistä ja kahvista.
On ihanaa kun lumet sulaa ja voi kävellä kuivalla maalla.​
​Tekisi mieli heittää kaikki vaatteet kierrätykseen ja uudistaa koko vaatekaappi.
​Ja syödä mämmiä loppuvuosi.

Photo 27-03-2018, 16.30.20.jpg

Photo 05-04-2018, 10.45.29.jpg

Photo 30-03-2018, 10.04.22.jpg

Sää on harmaa, mut mä en.
​Oon kiitollinen kaikesta mitä mulla on elämässä tällä hetkellä. Se hymyilyttää mua joka päivä enkä kadu hetkeäkään.
Luotan mun valintoihin ja nautin niistä. 
​Nauttikaa tekin jokaisesta päivästä ja tästä viikosta.

 

-Vilma

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Mieli