Mr. Kolmonen, eli kolmas työpaikkaromanssini on edennyt nyt sitä vauhtia, että taidan ottaa jalat alleni ja juosta toiseen suuntaan. Tai oikeastaan se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Mies on kaikinpuolin kunnollinen, ihana, kiltti ja korviaan myöten minuun rakastunut. Olen kai deittaillut liikaa tyhjiä lupauksia ja katteettomia kehuja jakaneita miehiä, koska Kolmosen kaikki kehut ovat menneet toisesta korvasta sisään ja suoraan toisesta ulos. Tiedän, että vika on minussa, jos miehen kehuessa minua kauniiksi oletan hänen vain haluavan harrastaa seksiä kanssani. 

Kolmonen on ollut aivan liian aktiivinen viestittelijä ja kehuja on sadellut koko ajan. Jopa niin paljon, että olen ahdistunut. Hyvät yöt, hyvät huomenet, kuulumisia päivän mittaan ja nämä kaikki kuorrutettu imelillä kehuilla ja sydämillä. Vähemmästäkin iskee ahdistus. Halusin kuitenkin antaa mahdollisuuden, koska Kolmonen on tuntunut kunnolliselta mieheltä ja meillä synkkaa hyvin. Lisäksi hän on hyvä suutelija ja se usein korreloi suoraan myös petitaitoihin. Tai ainakin tähän asti empiirinen tutkimukseni on osoittanut näin.

Hänen ollessa viikonloppuna sukulaisensa häissä, hän jaksoi  viestittää ikäväänsä ja odottavansa jälleen näkevänsä minut ja plaaplaaplaa mitä nyt on kuultu tuhat kertaa muiltakin miehiltä. En jotenkin osaa ottaa kehuja enää tosissani, jos niitä tulee ihan liikaa. Tällä kertaa olisi ehkä kuitenkin täytynyt tajuta miehen olevan tosissaan, koska alkuviikosta treffattuamme hän kertoi, että oli kertonut minusta koko suvulleen. Sushipalat meinasivat juuttua kurkkuuni enkä saanut kysyttyä, että mitä hän tarkalleen on minusta puhunut. Tai oikeastaan ihan sama, hänen ei tosiaan olisi pitänyt mainita minusta kenellekään. 

Olen tainnut nyt leikkiä aivan liian kiltin miehen tunteilla. 

Treffien teemana oli sushin lisäksi koota minun uusia Ikean huonekalujani. Kyllä – käytin armottomasti hyväkseni ihastuneen miehen halua auttaa. Vaikka ahdistus tuntui kurkussa asti en tosiaan voinut enää käännyttää häntä lähtemään kotiinsa, joten pyysin häntä jäämään yöksi. Niin olin alunperinkin suunnitellut (seksittömän aikakauden on jo pakko loppua!!), mutta samalla pystyin vain miettimään, että miten sanon Kolmoselle, että hold your horses! Tajusin, että mun kiinnostus ja minimaalinen ihastus ehti haihtua kuin savuna ilmaan. Päättelin puutetilassani, että jos nyt harrastetaan seksiä, niin ei se voi enää tilannetta pahentaa. 

VIRHE.

Kun päästiin asiaan ja hän alkoi kaivaa kortsua taskustaan, hän totesi, että toivottavasti ei aiheuta pettymystä minulle, koska ei ole harrastanut seksiä kahteen vuoteen. Wait whaaaat?!??? Oli vaikea uskoa sitä, koska mies on kolmea, hauska ja hänellä on erittäin laaja kaveripiiri. Mutta en mä enää voinut siinä vaiheessa sanoa, että abort the mission. Ja tosiaan olin puutteessa. Mulle jo tää kuukauden seksittömyys on tuntunut ikuisuudelta. Mies tuli nopeasti, mutta muuten oli ihan ok ja hän ainakin huolehti minun nautinnostani. Ei tosin mitään niin tajunnanräjäyttävää, jota kaipaisin heti uudelleen. 

Seuraavana aamuna kysyin kuinka monelle kollegalle hän on maininnut treffeistä minun kanssani. Kuulemma ainakin neljälle. Mä en kestä. Ainakin duunihoroilu loppuu tähän, koska tää juttu ei näköjään pysynyt työpaikalla niin hyvin salassa kuin kaksi (tai ainakin yksi) aikaisempaa. Sain sanottua, että mä en ole maininnut hänestä kenellekään (no enpä, tietty ystävät tietää) ja toivovani, että asiasta tietoiset kollegat eivät levitä asiaa eteenpäin. Päivällä tuli sitten ihmettelevä viesti, että enkö tosiaan ole maininnut hänestä kenellekään. Vahvistin, että en ole. Sitten oli ensimmäistä kertaa varmaan neljän tunnin tauko hänen viesteistään (wow mikä saavutus), kunnes tuli kyselyä seuraavien treffien ajankohdasta. Voi kun olisinkin tähän mieheen ihastunut, mutta kun en vain ole.

Mä en tiedä mitä tehdä. En vaan enää voi nähdä sitä, mutta hyvän miehen dumppaaminen tuntuu pahalta. Vinkkejä!?

Ahdistusta helpottaakseni tinderöin koko eilisen illan vimmatusti ja samalla laitoin pari viestiä vanhoille säädöille. En tiedä miksi näin tein, mutta ainakin sain muita miesjuttuja ajateltavakseni. 

Ens viikonlopun pikaloma ulkomaille piristää mieltä kuitenkin kummasti! Katsotaan minkälainen adonis viereeni lentokoneessa istuukaan (I wish). 

Olen tapaillut varattua miestä – tietämättäni. Nämä on juuri niitä hetkiä, kun en tiedä pitäisikö olla enemmän pettynyt itseeni vai miehiin. Mainitsin joskus aikaisemmin työkaverin, jota kutsun nimellä PP. Päädyimme joskus viime vuonna firman bileiden jälkeen luokseni yöksi ja siitä lähtien olemme pitäneet yhteyttä melko tiiviisti. Jossain vaiheessa jo kuvittelin, että minulla oli tunteita tätä miestä kohtaan, mutta huhhh onneksi se oli vain joku hetkellinen mielenhäiriö.  Totisesti täysin väärä tyyppi minulle, vaikka hauska kaverina onkin.

Hän on ollut aina se aktiivinen osapuoli pitämään yhteyttä ja jossain vaiheessa yhteydenpito oli ihan jokapäiväistä. Työaikana duunin messengerin kautta ja iltaisin ja viikonloppuisin whatsapp on ollut ahkerassa käytössä. Olen saanut ääniviesteinä kitaransoittoa, hyvän huomenen ja hyvän yön toivotuksia, valokuvia hänen lomamatkoiltaan sekä joukkoon mahtuu myös aikamoinen kasa känniviestejä (yöh). Lisäksi hän on korjannut pyöräni ja ollaan tehty useampi salitreeni yhdessä. Salilta matka ei ole aina jatkunut samaan osoitteeseen, mutta toisinaan niinkin. Hän on myös kutsunut itsensä luokseni saunomaan sillä verukkeella, ettei hänellä ole omaa saunaa. Joo-o ”saunomaan” tosiaan. Homma on toiminut ihan hyvin ja juttu on pysynyt työpaikalla hyvin piilossa. 

Minä olen ollut se ice queen, koska olen halunnut pitää selkeän linjan siinä, että kumpikaan ei kuvittele jutun etenevän mihinkään. Tiesin, ettei PP:kään mitään sen vakavampaa halua, mutta silti olen ollut erittäin hämmentynyt hänen erittäin aktiivisesta yhteydenpidosta ja toisinaan jopa hieman mustasukkaisista kommenteista (sain tällä viikolla kuulla, että kollegat epäilee, että mulla ja duunikaveri nr2 eli Perämiehellä olisi juttua hups!). PP:n kanssa ollaan tiiviistä viestittelystä huolimatta tavattu makuuhuoneen puolella vain noin kerran kuussa.

Sekin on kuitenkin ollut liikaa.

PP on kuitenkin deittallut myös toista tyttöä, samalta työpaikalta tottakai. En tunne tyttöä, mutta näen hänet toimistolla päivittäin. Asia ei ole häirinnyt mua ollenkaan missään vaiheessa (tästä seikasta tiesin, että mulla ei tosiaan ole mitään tunteita PP:tä kohtaan, olishan toinen nainen mua muuten häirinnyt) ja olen ennemminkin ollut hieman huvittunut, kun PP on selvästi yrittänyt salata tätä hänen toista deittailukuviotaan minulta. 

Viime viikolla työpaikkajuorut kantautuivat korviini, että PP ja tämä tyttö ovat nyt virallisesti yhdessä. Pari päivää tämän jälkeen sain PP:ltä normaaliin tapaan diipadaapaa viestejä ja lopulta hän kutsui itsensä jälleen luokseni saunaan. Olin todellä hämmentynyt. Vastasin hänelle, että kuulin hänen olevan nyt parisuhteessa, joten yökyläilyjutut eivät enää onnistu. Meni viisi minuuttia ja hän soitti. Puhuimme varmaan kymmenen minuuttia, mutta omituisinta oli se, että hän ei maininnut sanallakaan parisuhdettaan tai tökeröä yritystä tulla vielä luokseni. Hän halusi vain tarjoutua muuttoavuksi (jep, yksinäinen sinkku muuttaa ja ylimääräiset lihakset olisivat kyllä tarpeen) ja lisäksi puhuimme jotain duunijuttuja. Puhelun jälkeen päätin, että saman työpaikan takia hänet on hyvä pitää friendzonella, mutta päivittäiset whatsappit loppuvat kyllä tähän. 

Tässä vaiheesa en kuitenkaan tiennyt, että varsinainen pommi oli vasta tulossa.

Entinen kollegani (ja erittäin hyvä ystäväni) törmäsi sattumalta PP:n ja tämän tyttöystävän kanssa. Tottakai tämä hyvä ystäväni tietää koko kuvion, mutta oli kysynyt muka tietämättömänä tuoreelta parilta, että kauanko he ovat olleet yhdessä. Vastaus oli 7kk. Niinku anteeks mitä!?!??! 

Olin järkyttynyt. Samaa aikaa olin sekä todella huvittunut äijän röyhkeydestä ja pahoillaan hänen tuoreen tyttöystävän puolesta. Tunsin itseni myös aivan idiootiksi. Olen siis viimeiset 7 kk ollut se toinen nainen. Ja vielä kun kaikki kolme olemme samassa työpaikassa, niin ei tosiaan ole hyvä olla se kolmaspyörä tässä kuviossa. Onneksi (voi luojankiitos) olen satavarma, että kukaan ei tiedä eikä edes osaa olettaa, että olisimme PP:n kanssa mitään muuta kuin frendejä. 

Huvittavinta oli kuitenkin se, että PP lähetti tälle ex-kollegalleni/hyvälle ystävälleni viestin perään, joka meni suunnilleen näin: ”Älä kerro kenellekään, että ollaan oltu 7kk yhdessä, koska ollaan oikeasti oltu vasta pari viikkoa. Tyttöystäväni ei oikein tiedä mitä eroa on tapailulla ja seurustelulla.” 

Myöhäistä, tiedän jo kaiken.

Nyt vain mietin, että mitäs nyt. Tää äijä siis oikeuttaa pettämisensä sillä, että hän ei muka ole ollut parisuhteessa, vaikka tyttöystävä on niin luullut. Eikä hän aio selvästikään oikoa tätä väärinkäsitystä tyttöystävänsä kanssa. Ja työpaikkajuorut ovat myös kertoneet (ajalta jolloin en vielä ollut tässä työssä), että PP petti aikaisempaa tyttöystäväänsä jonkun kollegan kanssa. Niinpä…. 

Toisaalta mun tekis mieli kertoa tytölle, että missä mennään, mutta siitä joutuisin vain itse ongelmiin. Parempi poistua kiireellä takavasemmalle ja pitää välit PP:n kanssa ammattimaisen asiallisena. 

Voi luoja mikä äijä.