&@#%!

Tuntuu että olen viimeaikoina vain seissyt bussipysäkeillä. Eilen olin menossa tapaamaan muita vaihtareita, ja rankkasateessa kävely vesilammikoita tennarit jalassa väistellen (kumpparit ostoslistalla!) ei houkuttanut, joten ajattelin ottaa bussin. Seisoin pysäkillä jo sillä sekunnilla, kun sen aikataulun mukaan piti vasta lähteä kierrokselleen, mutta kun sitä ei puolen tunnin kuluttuakaan kuulunut, päätin luovuttaa. Lähetin virtuaalisia terveisiä ja kaivauduin vilttikasaan odottamaan sadepäivän päättymistä.

 Tänään näin bussin kaartavan pysäkille, kun itse seisoin vilkkaan risteyksen toisella puolella. Juoksin pysäkille juuri parahiksi katsomaan kun bussi nytkähti liikkeelle. Ärsytti. Tuli seuraava. Oli niin täynnä, että otti kyytiin vain kuusi. Olin kahdeksas. Ärsytti lisää. Tuli kolmas. Änkeydyin täpötäyteen bussiin, joka pysähteli joka ikisellä pikkupysäkillä koko puolen tunnin matkan. Olin yliopistolla viimein puolitoista tuntia kotoa lähdön jälkeen. Eniten turhauttaa, että aikataulujen suunnittelu on lähes mahdotonta, ja kouluun ehtiminen ajallaan tarkoittaa kai parin tunnin varaamista matkustamiseen. Blaaaaaah. Mutta itsepähän valitsin asuinpaikkani tiedostaen, että yliopisto on tosiaan kokonaan toisessa kaupungissa, mutta merenranta sen sijaan kolmen korttelin päässä. Näin syksyn saapuessa voi taas pohtia omia prioriteettejään, mutta oon melko varma että tää vielä palkitsee.