Who am I fooling here (or will fool there) ?
Muistan lukeneeni jokin aika sitten jutun kaupunkilaisista, nuorista naisista, jotka syövät terveellisemmin kuin mikään muu vastaava kansanryhmä, mutta joille syöminen on ikään kuin jatkuva ongelma. Tunnustan, että tunnistan itseni tästä määritelmästä.
Kaikki alkoi laktoosista. Valittuani vuosia laktoosittomia tuotteita maitohyllystä, kokeilin luomumaitoa ja rakastuin. Ei pelkästään se, että hinnallisesti edullisempi maito sopikin vatsalleni, mutta että saatoin valita jotain luonnonmukaisempaa kuin laktoositon rasvaton maito. (Let’s face it, se on tullut aika kauaksi lehmän utareesta.) Olin haltioissani. Samalla kuitenkin kiinnitin huomiota muihinkin ostoslistan tuotteisiin, ja aloin valita mahdollisuuksien mukaan kaiken luomuna. Mieluummin vähemmän ja parempaa, kuin paljon huonolaatuista. Opiskelijan raha ei kasva puussa, mutta säästän mieluummin jostain muusta kuin ruoasta.
Kävin talvella kosmetologilla. Pintakuivaa ihoani on jo pitkään kiusanneet sinänsä harmittomat, mutta hieman epäesteettiset miiliumit, ne sellaiset pikkiriikkiset valkoiset pämpylät. Kosmetologi suositteli erilaisten öljyjen ja ulkoisen kosteutuksen lisäksi maitotuotteista luopumista. Iho kiittäisi. Kauhistuin. Syön muutenkin hyvin vähän lihaa, vaikka olenkin periaatteessa sekasyöjä, joten proteiininsaantini (josta olen määritelmänmukaisesti jokseenkin tietoinen) nojaa pitkälti erilaisiin maitotuotteisiin. Lisäksi aamujeni ehdoton pelastus on valtava cappuccinokupillinen, jota ilman en haluaisi herätä. Tutkailin vaihtoehtomaitoja, ja löysin mantelimaidon – toimii erinomaisesti cappuccinossakin! Jogurtin korvasin soijavalmisteella, ja lisäsin muita proteiininlähteitä paikkaamaan vajetta. Maidoton elämä, check!
Ja jotta ruoka olisi jatkuva ongelma, alkoi no no -listalle olla taas tulokkaita. Vehnä. En leivo, ja ostan harvoin minkäänlaista leipää, joten ajattelin tämän olevan helppo. Lounaspaikkojen leivät on helppo jättää väliin, ja nopeat työeväät voi pientä mielikuvitusta (ja monipuolista ruokakauppaa) käyttämällä olla muuta kuin maitoa tai vehnää. Vehnättömyys oli niin helppo, että melkein jo laitoin kaikki muutkin viljat (eli lähinnä aamuisen tuorepuuron) pannaan. Luulen kuitenkin siitä olevan enemmän hyötyä kuin haittaa, ja sitä paitsi se on varsin mainion makuista myös mantelimaidosta ja soijajogurtista tehtynä.
Ikuisena pahiksena on tietenkin sokeri. Se pilaa hampaat eikä ole erityisen hyödyllistä elimistölle. Kuitenkaan en halua olla missään suhteessa ehdoton, ja arvostan erityisesti elämän pieniä iloja. Sorbettia kesäpäivänä. Kakkupalaa juhlan kunniaksi. Leffailtaa ja irtokarkkeja. Sokeri onkin siis ikuisesti rajoitettavien listalla, mutta ihan sokerittomaksi en halua edes yrittää alkaa. Life is sweet – and it should stay that way! Haluaisin kuitenkin kokeilla vaikka viikkoa ihan ilman sokeria, ihan vain siksi että tietäisin onko minusta siihen. Tämä viikko alkoi jo, mutta ehkä ensi viikolla..?
Tajusin kuitenkin, että tämä maidottomuus ja vehnättömyys on väkisin vain vaihe. Muutan tosiaan syksyllä Italiaan, ja yksi keskeinen rakkauteni kohde saapasmaassa on sen ruokakulttuuri. Vaikka ruoka Italiassa on paljon muutakin kuin pizzaa ja pastaa, en aio välteillä kumpaakaan. Kahvini juon aamuisin mieluiten paljolla maidolla, mutta en ole ollenkaan varma vaihtoehtomaitojen saatavuudesta ainakaan pienissä kadunvarsikuppiloissa. Oloni ja ihoni on kuitenkin paljon parempi nykyisellä ruokavaliolla, joten nautin siitä niin kauan kun voin. Ja koska maailmassa on kuitenkin harmaan sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi, löydän varmasti tasapainon ja hyvän olon siellä tiramisùjen ja cornettojen keskelläkin.
(Suosikkikahvikuppini on iso, mutta vähän ruma.)