Kielikylpy kylpyvaahdolla, kiitos!

Olen opiskellut italiaa jo vuosia, mutta yliopisto-opiskelu italiaksi hirvittää silti vähän. Osittain siksi, että sanavarastoni on varsin suppea erityisesti alan erikoissanaston osalta, mutta myös maan suullisen tenttitavan vuoksi. Olen tähän mennessä tenttinyt suullisesti vain kieliä, ja niistä tenteistä on selvinnyt puhumalla asioista, joista osaa puhua. Nyt olisi kuitenkin opeteltava puhumaan italiaksi ”ihan oikeaa asiaa”, mikä ei ole ollenkaan kielellistä mukavuusaluettani – ainakaan vielä. Ja sitä paitsi, suullinen tenttiminen suomeksikin olisi varsin kuumottavaa, kun pitäisi osata jäsennellä vastauksensa fiksuksi kokonaisuudeksi vailla ”palaan tähän sitten myöhemmin” -valttikorttia. En ole vielä keksinyt, miten tähän valmistautuisin, mutta kielitaidon parantaminen on kyllä to do listan kärjessä.

Ilmoittauduin elokuussa järjestettävälle italian intensiivikurssille ja ostin jo aiemmin keväällä varsin pätevän oloisen itseopiskelukirjan. Kuitenkin ehkä parhaiten minulle sopiva opiskelumuoto löytyi vähän vahingossa. Latasin pari kielenopiskelusovellusta, joista toisesta tuli kerrasta kaveri. Duolingo on ilmainen, ja hämmästyttävän monipuolinen ja oikeasti koukuttava kielenopiskelusovellus, jossa on varsin laaja kielivalikoima tarjolla. Se, että opiskelukaverina on vihreä pöllö, joka muistuttaa päivittäisen opiskelun tärkeydestä, on ilmeisesti toimiva tapa saada ainakin minut koukuttumaan kielenopiskeluun. Ja ainahan se on kiva seurata omaa edistymistään pylväinä ja graafeina. 🙂

image_2.jpg

 

Yksi kiva tapa opiskella kieltä ja kehittää kielikorvaa (ja -silmää?) on lukeminen vieraalla kielellä. Ostan yleensä kirjoja, joita olen lukenut jo jollain vahvemmalla kielellä, ja jonka tarina on jo jokseenkin tuttu, jotta en masennu jokaisen vieraan sanan ja lauseen kohdalla. Kesän hellepäiviä odottaa Il Piccolo Principe, siis italiankielinen Pikku Prinssi, jonka nappaan mukaani aurinkoon paljon mieluummin kuin tabletin. Luulen, että pienen prinssin ja vihreän pöllön avulla kieleni alkaa kääntyä italiaksi kesän loppuun mennessä varsin mallikkaasti.

Työ ja raha Opiskelu