”Olen puoliksi italialainen, sieluni puolelta.”

Kahvi tummana ja lyhyenä. Parasta! Parasta on myös yliopiston kahviautomaatti, josta saa todella hyvää kahvia muutamalla kymmenellä sentillä. Vaeltelin pari viikkoa sitten Central Parkissa valtavan take away -mukin kanssa, ja tajusin äsken etten ole nähnyt täällä sellaista kenelläkään! Molemmissa on puolensa, ja aion vielä selvittää saisiko jostain lähikahvilasta valtavan lattemukin tarpeen niin vaatiessa. Mutta hyvä kahvi, missä muodossa ja mukissa tahansa. Toiseksi ainut paheeni ja aamujeni ilo.

Asioiden tapahtuminen kun ne on tapahtuakseen. Bussi kulkee kun on kulkeakseen. Professori saapuu pitämään luentoa kun on saapuakseen. Mä en ole nähnyt kenenkään esimerkiksi juoksevan bussiin, tai edes kävelevän kadulla erityisen nopeasti. Myöhästymistä pahoitellaan, mutta siitä ei tehdä numeroa. Ja oikeastaan kenelläkään ei näytä olevan kiire. Huojentavaa. Mikään ei ehkä tapahdu kovin tehokkaasti eikä ainakaan täsmällisesti, mutta kaikki kuitenkin tapahtuu aikanaan. Tällaisesta arjesta tykkään.

Niin ja se untuvapeitto? Tuossa se vielä odottaa oikeasti kylmiä kelejä, nyt vielä viltin alla on hyvä.