Torstai, kahdestoista

Aamu alkoi vallan epäonnisissa merkeissä, kun ensin kaikki kaupungin liikennevalot loisti punaisena ja kaupungin liikenne oli italialaisittainkin kaaos. Kovin paljoa paremmin ei mennyt isolle tielle päästyämme, kun pian huomasimme matelevamme kolarin taakse syntyneessä sumassa. Muutamaa idioottia kanssa-autoilijaa, pientareen kautta tehtyä ohitusta (ei me! 😀 ) ja asianmukaista kansainvälistä käsimerkkiä (en minä! 😀 ) myöhemmin pääsimme viimein onnettomuuspaikan ohi. Kuitenkin sata metriä ennen yliopistoa kaverin auto otti ja sammui kesken ajon. Ei siis onneksi enää maantienopeudessa, mutta yhtä kaikki. Pe-lot-ta-vaa. Varsinkin, kun kello oli tuskin yhdeksää aamulla, ja kokonainen päivä siinti edessä. Täällä muuten epäonnen päivä ei ole perjantai kolmastoista, vaan seitsemästoista, mutta tämänaamuisen perusteella uskallan väittää torstain kahdennentoista olevan myös vallan epäonnekas tapaus.

Aamusta huolimatta päivä itsessään oli kaunis, ja päivän retki Avezzanoon, jo muinaisten roomalaisten ja myöhemmin 1800-luvulla erään kahjon kauppamiehen kuivattaman järven alueelle, oli mielenkiintoinen. Päivän geologisen tutkimuksen aiheena paleoseismologisten ilmiöiden tutkiminen kairanreikänäytteistä. Molto interessante, veramente! Bonuksena retkeen kuului wannabe-il-divon konsertointi likipitäen koko tunnin matkan ees taas. Siis autolaulamista stemmoissa, voi pojat! Kotiinkin päästiin kommelluksitta, ellei muutamaa läheltä-piti-peltikolaria ja niistä kumpuavaa kevyttä road ragea lasketa. Ja sitähän ei tällä lasketa. Italia ja autoilu – onni että mun ei oo tarvinnut. Ja siis erityisesti muiden onni, koska mun road rage on kuulemma ainakin suomalaisittainvertaansa vailla… Haha. Ei oikeesti.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *