Aamuinen ihonhoitorutiini pintakuivalle iholle
Pintakuivaiho on monella jossakin kohtaa elämää tai ainakin joillakin alueilla kasvoista. Pintakuiva iho kiristelee helposti puhdistuksen tai suihkun jälkeen, erityisesti posket ja kasvojen reunat voivat talvisin jopa hilseillä. Pintakuivalle iholle meikkivoiteista jää helposti hilseileviä kohtia esimerkiksi nenänpieliin ja -varteen. Tässä postauksessa annan teille vinkkejä päivittäiseen ihonhoitorutiiniin pintakuivalle iholle, joka toteutetaan aamuisin. Aion lisätä myöhemmin postaussarjaan myös iltarutiinin, johon kuuluu myös ihon puhdistus mutta jätän sen seuraavaan postaukseen, jottei tästä tulisi liian pitkä.
Määrittelen nykyään ihoni selkeästi pintakuivaksi vaikka pitkään välttelin ihon ”liiallista kosteuttamista” koska koin ihoni liian rasvaiseksi. Moni syyllistyy ihonhoidossa mokaan, jossa ihoa kuoritaan ja puhdistetaan liikaa eikä muisteta kosteuttaa tarpeeksi. Rasvainenkin iho tarvitsee kosteutusta. Pintakuivan ihon aamurutiiniin kuuluu siis rutkasti kosteutusta ja kosteuden kerrostamista kevyin kerroksin, jolloin tuotteiden ravitsevat raaka-aineet lukkiutuvat ihoon eivätkä vain jää sen pinnalle. Koska yleensä puhdistan ihon huolellisesti iltaisin en halua aamuisin poistaa yön aikana syntynyttä ”kosteusvaippaa” iholta vaan aloitan suoraan kosteutuksesta.
Ensimmäiseksi suihkutan koko kasvoille kosteuttavaa kasvovettä. Tämän vaiheen voit halutessasi tehdä viemällä kasvoveden kasvoille vanulapulla, jolloin se myös puhdistaa kevyesti ihoa. Tämä kikka on ollut ihoni pelastus, sillä seerumit ja voiteet imeytyvät iholle paljon nopeammin kasvoveden ansiosta. Käytössäni on pitkään ollut Mario Badescun Facial spray ruusuversio, jossa on ihanan luonnollinen ruusun tuoksu. Tätä saa myös kahdessa muussa versiossa (laventeli ja vihreä tee), joista tosin vain toista saa tietääkseni Suomesta. Mario Badescua saat tilattua mm. Eleven.fi verkkokaupasta sekä Beautybaysta.
Kasvoveden jälkeen lisään seerumin. Päivisin haluan kosteuttaa ihoa huolellisesti, joten valitsen mielestäni yhden parhaista kosteuttavista seerumeista eli The Ordinaryn Hyaluronic acid 2% + B5 seerumin. Tässä seerumissa on kaikki kohdillaan; alle 7€ hinta (jos tilaa ulkomailta), miellyttävä koostumus ja se kaikenlisäksi toimii. Levitän tuotetta kevyelti koko kasvoille, myös silmänalusille välttäen kuitenkin menemästä liian lähelle silmää. Seerumin hieman kuivuttua lisään silmänympäryksille oman rasvansa eli Lidlin Cien Nature eye creamin Wild rose– versiona. Yllätyin tästä tuotteesta, sillä kuvittelin pitkäaikaisen suosikkini Lidlin Q10 olevan paras kokeilemani silmänympärysvoide. Pidän tästä melkein enemmän sen kevyemmän koostumuksen ansiosta!
Kun silmänympärysvoide ja seerumi ovat kuivuneet lisätään vielä lopuksi kosteusvoide, joka lukitsee kaikki nämä ihanat tuotteet iholle. Päivisin valitsen yleensä aurinkosuojallisen päivävoiteen mutta viimeaikoina olen myös pitänyt kovasti Malu Wilzin Tender rose voiteesta. Siinä on ihana tuoksu (huomaako kukaan että mulla on ruusuvaihe menossa?) ja koostumus on kevyen geelimäinen, joten tuote kuivuu nopeasti ja sopii meikin alle. Malu Wilziä löydät mm. Sokoksilta ja Emotioneista.
Vaikka tämä tuotemäärä voi tuntua paljolta, eivät ne tunnu raskailta iholla. Kun iho on hyvin kosteutettu ja kosteustuotteiden on annettu hetki imeytyä, asettuu meikkivoidekin iholle paljon paremmin. Hyvin kosteutettu iho ei myöskään tarvitse enää päälleen primeria. Myös tällä hetkellä muodissa oleva ”glass skin” eli tutummin lasi-iho toteutuu helpommin ihon ollessa kosteudesta kevyesti kiiltävä. Kosteutuksen jälkeen voit valita iholle haluamasi meikkivoiteen tai fiilistellä pelkästään kosteuden tuomasta kuulaudesta, joka itseasiassa on oikeasti aika ihanan näköinen meikittöminä päivinä!
Tuotteiden ei tarvitse olla juuri nämä kyseiset, tässä postauksessa käytin tämän hetkisiä suosikkituotteitani, jotka kuuluvat joka aamuiseen rutiiniini tällähetkellä. Periaate kuitenkin on että kosteutus aloitetaan kevyimmästä tuotteesta ja lopetetaan raskaimpaan eli järjestyksessä kasvovesi, seerumi, silmänympärysvoide ja päivävoide.