Heinäkuun Goodiebox unboxing

Koska heinäkuun Goodiebox ihastutti hyvin pitkästä aikaa sisällöllään, päätin tehdä siitä teille pienen unboxing- tyylisen postauksen. Kauneusboksit ovat tuntuneet viimeaikoina sellaisilta, että en omalla rahalla tahtoisi niitä ostaa. Syy tähän on se, että vaikka boksien yllätysmomentti on ihanaa ”minä-aikaa” ei loppupeleissä boksin sisällön käytännöllisyydestä ole mitään taetta. Tuntuu että valtaosa sisällöstä jää pyörimään kaappeihin ja vain yksittäisiä tuotteita päätyy suosikeiksi asti. Itseltäni löytyy pisteitä, joilla ostan nämä omat Goodieboksini, mutta pisteiden loputtua harkitsen kyllä vakavasti boksin tilaamisen lopettamista.

Heinäkuun boksin teema oli ”Happy moments” ja se kyllä mielestäni välittyi todella hyvin boksista. Mukana oli 5 tuotetta, joista yksi oli minikokoinen. Mukana oli myös ”yllätys”, joka tosin osottautui tuotteeksi, joka on nähty jo aiemmissa bokseissa. Joka tapauksessa, boksin maksettu sisältö oli todella kiinnostavaa ja pitkästä aikaa sellaisia tuotteita, joista uskon valtaosan päätyvän heti käyttöön.

Boksin sisältö

  • Nails Inc. Looking super Juicy nail polish ovh. 11€
  • Ciaté London Everyday vacay coconut lip oil ovh. 15,50€
  • de_CURE Vitamin D Barrier drops ovh. 33€
  • Shavesafe Woman shaving gel ovh. 17,30€
  • Irina the diva Glamgoalsmascara ovh. 20€
  • + Hairlust hiusvitamiinit

Boksin arvoksi esitteen mukaan tulisi 96,80€ + hiusvitamiinit. Tosin huomasin tuon hyvin pienen 7ml de_CUREN seeruminäytteen kohdalla, että hinta-arvio on aivan täysin yläkanttiin eikä tuollaisen matkakokoisen tuubin hinnaksi saanut millään matikalla 33€. Onneksi boksin muu sisältö sekä vitamiiniyllätys hieman kompensoivat tätä pettymystä, eikä yleisfiilis boksista kärsinyt liikaa.

Omia suosikkejani boksin tuotteista ovat ehdottomasti sheivausvoide, jollaista itseasiassa harkitsin joka tapauksessa hankkivani. Lisäksi huuliöljy ja kynsilakka olivat erityisen mieleisiä. Ripsareita bokseissa on todella usein, mikä sinänsä ehkä hieman harmittaa. En tosin tiedä, että onko tässä ajatuksena ohjata kuluttajia vaihtamaan ripsiväri useammin, sillä ripsari olisi hyvä vaihtaa vähintään 3kk välein.

 

Irina the Diva- mascaran harjaosa on kiintoisa. Uskon että tällä saa ainakin alaripsistä aika näyttävät!

Ihanan kesäsävyinen kynsilakka boksissa aiemminkin näkyneeltä brändiltä. Hauska sattuma, että kynsissä sattui olemaan toisen merkin hyvin samansävyistä lakkaa!

Kokonaisarvio boksin sisällöstä olisi 4/5. Boksi oli kiva, kesäinen ja tuotteet hyvin ajankohtaisia ja kokonaisuutta selkeästi mietitty. Pienet jutut laskivat arviota, isoimpana harmituksena tuo hyvin pieni 7ml tuubi, jonka arvoa on yritetty ihan turhaan nostaa tuotelippusessa. Hiusvitamiinit olivat ihan hauska lisä, sillä olivat ns. ylimääräisenä tuotteena boksissa.

Mitä pidit heinäkuun boksista?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *