Ihana yhden yön get-away Helsingissä

Viimelauantaina lähdettiin puolison kanssa junalla kohti Helsinkiä, sillä puoliso oli hankkinut 30- vuotislahjakseni hotelliyön Bulevardin Lapland- hotellista. Hotelli sijaitsee hyvin lähellä Helsingin ydinkeskustaa ja on todella siisti ja hyvän palvelun hotelli. Meitä odotti huone saunalla ja kylpyammeella, mikä oli niin luksusta että en ihan hetkeen ole näin hienossa hotellihuoneessa ollutkaan! Oltiin miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä oli tähän astisista hotellikokemuksistamme paras. Huone oli hintava mutta jokaisen euron väärti.

Epäonnistunut ravintolakokemus ja kyseenalaisen värinen kylpykuula

Kävimme iltapäivällä syömässä vastapäisessä Lie Mi- nimisessä vietnamilaisessa ravintolassa siskoni ja hänen puolisonsa kanssa. Ravintolakokemus oli täysi farssi, odotimme ruokia pöytävarauksen alkamisen jälkeen 45 minuuttia emmekä saaneet edes vettä pöytään kysymättä. Ruoka ei ollut hääppöistä, mutta vastapäätä odottava hieno hotellihuone piti hyvää fiilistä mukavasti yllä. Siirryimme syömästä suoraan huoneeseen, jonne olimme tullessa hakeneet vähän iltapalaa, viiniä ja kylpypommin Lushista kylpyammeeseen. Oli niin rentouttavaa kylpeä pitkästä aikaa! Saunasta sai mukavat löylyt ja huone oli kaikin puolin viihtyisä.

Huvittuneisuutta siinä kylpiessämme aiheutti Lushilta ostettu kylpykuula. Ostin kuulan söpössä värissä, kuulassa oli sinisen, pinkin ja vaalean keltaisen sävyjä ja se tuoksui ihanalta! Kuulan kuitenkin täysin liuettua näytti vesi ensin oluelta, vaahdon kadottua neste muistutti ihan vanhaa virtsaa. Onneksi meitä ei haitannut, hajoilimme veden värille mutta nautimme tuoksuvasta kylvystä. Ensikerralla pitää tarkistaa, minkä väriseksi kuula muuttuu vedessä.

Menimme lauantaina nukkumaan hieman puolen yön jälkeen ja heräsimme kymmeneltä pakkaamaan ja laittautumaan ja klo 11 todella runsaalle ja ylelliselle aamupalalle. Aamupala oli järjestetty porrastaen, jottei aamupalalla olisi ruuhkaa. Kyllähän siellä hieman ruuhkaisaa oli, emmekä esimerkiksi miehen kanssa mahtuneet aamupalalle tarkoitetulle puolelle ravintolaa ollenkaan. Saimme kuitenkin pöydän ravintolan puolelta ja pääsimme nauttimaan aamupalan herkuista, kuten ryynipuurosta, mustasta makkarasta, kakkupaloista, hedelmistä, smoothiesta ja ihan todella hyvästä kahvista!

Hotelliloma oli kaikinpuolin onnistunut, siitä huolimatta että ravintolareissu ei mennyt putkeen ja jouduimme odottamaan Tampereelta lähtiessämme junaa tunnin alkuperäisestä lähtöajasta. Oli ihanaa, seura sitäkin ihanampaa! Minkäänlaisia shoppailuja ei tullut tehtyä, vaikka sunnuntaina kierreltiin kauppoja sen mitä jaksettiin. Mukana olevat kantamukset tekivät sen, ettei mitään ylimääräistä kannettavaa huvittanut hankkia kassiin painoksi.

Tällaisia pieniä kaupunkilomia ihan Suomen sisällä pitäisi tehdä useamminkin. Mikä on suosikkikohde Suomessa?

Hyvinvointi Oma elämä Matkat