Mitä kosmetiikkaa ostin huhtikuussa?

Vietin alkuvuoden onnistunutta ostolakkoa, joka loppui maaliskuun loputtua. Huhtikuun pyhitin uudenlaiselle ajattelulle, että ostaa saa, mutta kaikessa täytyy muistaa kohtuus. En asettanut alunperin suunnittelemaani budjettia, jonka puitteissa saisin ostaa. Ajattelin katsoa kuun päätteeksi, mitä tuli ostettua ja kuinka paljon rahaa kului kosmetiikkaan. Tsekataan siis tässä postauksessa koko huhtikuun ostokirjo kosmetiikan osalta ja summataan lopuksi, mitä kaikki maksoi. Olisiko jotain voinut jättää ostamatta? Miksi ostin juuri nämä tuotteet? Tällaista pohdintaa siis luvassa!

Uutuuksista parhaat päältä

Kun ostolakko loppui, mieleen oli jäänyt ostolakon aikana ilmestyneitä kosmetiikkatuotteita, joita halusin testata. Ensimmäiset ostot ostolakon jälkeen olivat siis pikku tilaus Lykolta, joka sisälsi Nyxin uuden Blur- meikkivoiteen sekä Fat oil- huulikiillon. Nämä ostokset maksoivat yhteensä 22,02€. Myös Cocopandalta tilasin Essencen uutuuksia, eli uuden Disney kokoelman poskipunat (kaksi eri sävyä), kaksi uutta highlightia, huulitintin sekä kulmageelin. Nämä maksoivat yhteensä 26,30€. Harmikseni huomasin, että Essencen highlightit eivät olleet koostumukseltaan suosikkejani, joten 4,10€/kpl hintaiset highlightit jäävät varmasti vähälle käytölle. Jos olisin ollut fiksu, olisin ostanut vain yhden sävyn enkä molempia. Näin ei olisi tullut kahta hutiostoa, vaan hutiostot olisivat jääneet pienemmiksi.

Body shopilla vietettiin superaleja huhtikuussa, jossa oli aivan suosikki ihotuotteeni todella hyvässä alessa. Ostin siis Spiced orange- sarjan suihkugeelin ja kaksi body jogurttia (vartalovoidetta) sekä paksumman vartalovoin yhteishintaan 33,90€. Näihin hintoihin on muuten laskettu myös mahdolliset postikulut, mikäli niitä on tilaukseen tullut.

Kauppareissulla kiinnostuin ostamaan Revoxin hyaluronhapposeerumin testiin, sillä merkin tuotteita oli ilmestynyt Citymarketteihin. Seerumin hinta oli 6,15€.

Tässä kohtaa huhtikuun kosmetiikkabudjetti on vielä kohtuullinen 88,37€.

Fenty Beauty huhtikuun suurin rahasyöppö

Loppukuusta Sokoksille, Kickseihin ja Stockmannilla ilmestyi todella kauan ja hartaudella odotettu kosmetiikkabrändi Fenty beauty, jonka tuotteita annoin itselleni luvan ostaa hieman hövelimmin. Merkin tuotteet ovat hieman vieraampia itselleni mutta olen kuullut niistä paljon hyvää. Kun tuotteet ilmestyivät verkkokauppoihin, tein 120€ tilauksen Fentyä Kicksiltä. Tämä oli ehdottomasti isoin kertaostokseni koko kuukauden aikana ja tuntui kieltämättä aika hurjalta käyttää noin paljon rahaa neljään kosmetiikkatuotteeseen. Tilaukseen lähti meikkivoide, huulipuna, huulikiilto sekä aurinkopuuteri.

Fentyn ostaminen ei jäänyt tähän, sillä sorruin työpäivän päätteeksi käymään Sokoksella hipelöimässä merkin tuotteita. Ostin silloin vielä merkin toisen, ohuemman meikkivoiteen sekä huulikiillon eri sävyssä. Näihin rahaa kului 65€.

Huhtikuussa tuli siis kokonaisuudessaan ostettua kosmetiikkaa 273,37 eurolla. Tämä on PALJON rahaa kosmetiikkaan kenelle tahansa. Perustelen Fenty- ostojani kuitenkin sometyöllä, sillä tuotteet tulevat blogiin sekä Instagramiin sisällöntuottamista varten suuressa määrin. Näistä sisällöistä saatujen mainoslinkkitulojen myötä saan osan käyttämästäni rahasta takaisin. Myönnän silti, että olisin voinut jättää esimerkiksi toisen huulikiiltosävyn ja meikkivoiteen ostamatta huhtikuussa. Nämä olisivat jo yhdessä tiputtaneet sen 65€ kuukausibudjetista. Mutta mikäli Fentyä ei olisi julkaistu huhtikuussa, olisi kuukausisumma jäänyt mukavasti alle 100€. Pidän tätä kuitenkin aika hyvänä määränä ja toivoisinkin, että jatkossa kaikesta huolimatta kosmetiikkaostojen raja pysyisi enintään n. 100€ suuruisena.

Mitä jätin ostamatta?

Huhtikuussa harkitsin muidenkin tuotteiden ostoa. On ihan normaalia, että ostohaluja saattaa herätä kuukauden aikana. Tärkeintä on kuitenkin pohtia, miksi ostaisi ja täytyykö todella juuri nyt ostaa. Himoitsin Nobelta Lethal cosmeticsin kahta uudempaa luomiväripalettia, joita katselin jo ostolakon aikana. Nämä jäivät kuitenkin suuresta ostohimosta huolimatta ostamatta, sillä totesin etten tarvitse yhtäkään luomiväripalettia ja palettien sävyt ovat sellaisia, että omistan jo paljon samankaltaisia.

Fentyltä harkitsin voidemaisen poskipunan ostoa, mutta jätin sen ostamatta. Hyvä näin, sillä kuulin että poskipuna ei olisi kovin kestävä ja se jää tahmeaksi iholle. Tämä ei sovi omiin mieltymyksiini, joten olen tyytyväinen tuotteen skippaamisesta.

Jätin paljon yksittäisiä heräteostoja tekemättä, vaikka kauppareissuilla ja verkkokauppoja selaillessa sellaisia olisi tehnyt mieli tehdä. Ostolakon mukanaan tuomat oman ostokäyttäytymisen pohdinnat olivat kuitenkin niin vahvasti läsnä, että sain itseni hyvin puhuttua ulos monista hankinnoista.

Toukokuulle toivon hillitympää ostokäyttäytymistä. En tahdo tehdä yhtä suuria kertaostoja kosmetiikkaan, kuin mitä tein Fentyn kohdalla. En silti koe Fentyn tuotteiden olleen hutiostoja tai tunne huonoa omatuntoa niistä, sillä annoin itselleni luvan hankkia tuotteet, jotka kiinnostivat minua.

 

kauneus meikki iho hiukset
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *