Mitä minulle oikeasti kuuluu

Olen jo tovin aikaa miettinyt, haluanko avata sanaista arkkuani. Nyt kuitenkin kun huomaan tämän hetkisen tilanteen vaikuttavan postaustahtiin ja somen tekoon, ajattelin että ehkäpä nyt olisi aika raottaa hieman vaaleanpunaisia verhoja ja jakaa ihan tavallisen ihmisen asioita.

Bloggaaminen ja sen ohessa instagram- tilin ylläpitäminen ovat toimineet henkireikinäni jo useamman vuoden. Kun olin viimevuonna työttömänä, panostin blogiin ja instagram- tiliin kaikella energiallani. Rakastin sitä, sitä kautta löysin ympärilleni ihmisiä, jotka ovat kuin työyhteisö, tsemppiporukka ja kaveriporukka samassa. Tuntui pitkästä aikaa, että tämä voisi olla mun juttuni. Kauneusbloggaaminen sai mun luovuuden heräämään ja innostuinkin oman yrityksen perustamisesta. Siitä syntyi toiminimi, aloitin toiminimiyrittämisen kampaajana ja meikkaajana. Kaikki lähti hyvin käyntiin, blogia oli ihana ylläpitää siinä sivussa ja palaset loksahtelivat paikoilleen.

Elämässä tapahtuu melko erikoisia juonenkäänteitä. Tämän hetkinen pandemiatilanne iski minun lisäkseni varmasti lähes kaikkien yrittäjien toimintaan. Yhtäkkiä kaikki, mikä oli ennen normaalia ei ole enää sitä. Mitään ei voi pitää itsestään selvyytenä. Jatkuva pelko läheisten ja itsensä sairastumisesta stressaa mieltä ja aiheuttaa kehossa milloin vatsaoireita ja milloin jatkuvaa niskasärkyä. Samaan kaaokseen rakkaan perheenjäsenemme pitkäaikainen sairaus otti uuden niskalenkin ja käänsi koko pakan ylösalaisin. Nyt eletään päivä kerrallaan, käsitellään vanhoja asioita, pidetään huolta läheisistä ja toivotaan joka ilta, että saataisiimpa nähdä vielä kerran.

Kaiken tämän tunnemyrskyn keskellä on ollut todella raskasta pitää kiinni omasta elämästä, asioista joiden tiedän olevan todella rakkaita mulle, mutta joista en pysty samalla tavalla nauttimaan. Blogi ja instagram- tili ovat olleet mulle hyvän mielen paikkoja, sellaisia kanavia jonne tykkään julkaista sisältöä silloin kun tuntuu siltä. Silloin kun on hyvä fiilis, syntyy luovia ajatuksia ja sitä konkreettista sisältöä. Syntyy sitä huonollakin fiiliksellä jos oikein pusertaa, mutten haluaisi antaa negatiivisten ajatusten heijastuvan sisältöön.

En missään nimessä halua lopettaa bloggaamista tai somejuttuja. En oikeastaan edes tiedä, mikä on tämän postauksen punainen lanka. Punaista lankaa ei nimittäin ole hetkeen näkynyt. Luulen kuitenkin, tai ainakin haluan kovasti uskoa, että kaikesta on mahdollista selvitä ja luovuus kukkii jossakin ja odottaa vain aikaansa muuttua teille kivoiksi blogipostauksiksi, meikkikuviksi ja meikkivideoiksi instaan.

Sitä ennen vedän henkeä, annan aikaa itselleni ja läheisilleni. Blogi ja some pysyy, postaustahti vain hieman hiipuu.

Kiitos jos luit <3 Olette tärkeitä.