Miten meikataan kuulas, kiiltävä lasi-iho?

Muutama vuosi sitten alkoi Youtubessa sekä Instagramissa kulkea vahva trendi hyvin mattaisista meikkivoiteista ja ihon meikkaamisen tavoista. Puuteria lisättiin käyttämällä ”baking”- tekniikkaa, jolla saadaan koko päivän kestävä mattainen lopputulos kasvojen rasvoittuvimpiin kohtiin. Käytän tästä nimenomaan mennyttä aikamuotoa, sillä vihdoin on alettu nostamaan myöskin somessa kuulakkaan ihon trendiä vahvemmin esille. Jopa aiemmin mattaisia lopputuloksia hypettäneet tubettajat ja meikkigurut ovat siirtyneet kokeilemaan jos ei kevyempiä niin ainakin kuulakkaammilta näyttäviä lopputuloksia.

Youtube- ja Instagram- videoita katsottaessa onkin hyvä muistaa, että hyvin vahva ja paksu meikkipohja näyttää videolla hyvältä muttei yleensä livenä. Yksi suosikkitubettajani Tatin meikkikanavalla mm. Jennifer Lopezin meikkaaja Scott Barnes loi hänelle todella vahvan, voidemaisilla pohjatuotteilla kerrostetun meikin, joka on luotu nimenomaan musiikkivideoita ja keikkoja varten, jotta meikki näyttää niissä olosuhteissa mahdollisimman hyvältä. Livenä samanlainen meikki näyttäisi juuri siltä miltä se kuulostaakin; paksulta kerrokselta voidemaisia tuotteita. Siksi suosittelen aina arkikäyttöön meikkivoiteiden levitystä kevyesti kerros kerrallaan. Vaikka ihotyypille sopisikin mattainen meikkivoide, sitä riittää hyvin pieni määrä.

Kosmetiikan ja meikkitrendien luvatusta ihmemaasta eli Koreasta on ihanien kosmetiikkatuotteiden lisäksi rantautunut ihania uusia meikkitrendejä, jotka tosin ovat siellä päin jo varmasti vuosia vanhoja. Myös paljon muotijulkaisuissa nähty ”Glass skin” eli suomalaisittain lasi-iho on löytänyt tiensä myös pohjoismaalaisten sydämiin. Lasi-iho on nimensämukaisesti kiiltävä, jollei jopa heijastava meikkipohja, jossa kosteutus, keveys ja voidemaiset tai nestemäiset tuotteet ovat avainasemassa. Vaikka lasi-iholle suositellaan käytettäväksi voidemaisia ja nestemäisiä tuotteita, on meikkipohja kuitenkin kevyt. Tämä trendi ei suinkaan ole ainoastaan heille, kenellä iho on täysin virheetön vaan myös heille, kenellä ihossa on pientä tekstuuria ja laajentuneita ihohuokosia. Meikkipohja on kuin oma iho, mutta hitusen parempi.

Lasi-ihon meikkaamisessa on hyvä suosia seerumeita, kuultavia voiteita ja rasvaisiakin tuotteita meikin alla sekä päällä, jotta iho näyttää luonnollisen kiiltävältä. Weledan Skin food sopii hyvin kasvojen korkeimmille kohdille tuomaan luonnollista kiiltoa.

Lasi-ihon meikkaamisessa tärkeintä on ihon kosteuttaminen ennen meikkiä. Mitä kosteutetumpi iho, sen kuulaampi lopputulos. Kerrosta siis kosteutta (hyvät vinkit ihon aamurutiiniin löydät postauksestani täältä) kasvoveden, seerumin ja kevyen päivävoiteen avulla. Valitse meikkivoiteeksi seerumimeikkivoide, cc- tai bb-voide tai jokin puolipeittävä tai kevyt meikkivoide. Meikkivoidetta levitetään kasvojen keskiosaan häivyttäen huolellisesti kasvojen reunoja kohti. Älä kerrosta meikkivoidetta muuta kuin tarvittaessa kevyesti ihon ongelmakohdille (esimerkiksi näppyjen päälle). Peitevoidetta voi lisätä silmien alle, jos ne sitä vaativat mutta muista tässäkin keveys. Puuteria saa käyttää mutta baking- tekniikka on lasi-ihon meikkaamisessa pannassa. Lisää puuteria siveltimellä kevyesti kohtiin, jotka sitä tarvitsevat (silmien alle, T-alueelle). Jätä osa kasvoista kokonaan puuteroimatta (erityisesti poskien alue). Poskipunassa suosi kevyesti hohtavia puuterisia tai kokonaan voidemaisia poskipunia. Korostusvoide tai -puuteri on tärkeä ja siihen on hyvä valita joko kokonaan nestemäinen tuote tai hyvin hienojakoinen puuterinen korostustuote. Valitse tuotteita, jotka eivät näytä iholla puuteriselta. 

Kun lasi-ihon kaveriksi meikataan esimerkiksi trendikäs monomeikki (monomeikistä voit lukea lisää täältä), ei muu meikki vie lasi-iholta liikaa huomiota.

Mitä nyt siis saikaan tehdä lasi-ihon meikkaamiseen?

  • Suosi voidemaisia tai nestemäisiä tuotteita (korostus, poskipuna, meikkivoide…)
  • Vältä liikaa puuterointia, iho saa jäädä hikoilleen näköiseksi (kevyt puuteri tarvittaessa siveltimellä T-alueelle ja silmien alle)
  • Korosta – korostustuotteita saa ja pitää käyttää kasvojen korkeimmilla kohdilla (kulmaluu, poskipäät, amorinkaari, leuka, otsan korkeimmat kohdat)
  • Valitse meikkivoiteeksi kevyt, puolipeittävä meikkivoide (esim. seerumi-, cc- tai bb-voide) ja vältä liian mattaisia meikkivoiteita.
  • Keveys: meikkivoiteen ja peitevoiteen kanssa vain välttämättömimmät kohdat. Vältä meikin näköistä meikkipohjaa.

Suosikkituotteeni lasi-ihon meikkaamiseen:

  •  The Ordinary Hyaluronhapposeerumi meikin alle
  • Malu Wilz Tender rose 24h voide (seerumin päälle ennen päivävoidetta)
  • The Ordinaryn Seerumimeikkivoide sävyssä 2.0N (sopii hyvin kevyesti päivettyneelle iholle)
  • Zuii Organic Flora Lip & Cheek creme sävyssä Helene (täydellinen myös monomeikkiin)
  • Essence My must haves- luomiväri sävyssä Go goldie! korostuspuuterina
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *